Euroopan ihmisoikeussopimus täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Sitä on kaikki syy jokaisen eurooppalaisen juhlia. Valtioiden puolestaan tulee varmistaa, että ne vahvistavat sopimusjärjestelmää edelleen sen sijaan, että nakertaisivat sen perustaa.

Euroopan neuvosto on maanosamme johtava ihmisoikeusjärjestö. Siihen kuuluu 27 EU-maan lisäksi 20 EU:n ulkopuolista valtiota, myös Turkki sekä naapurimme Venäjä.

Yleensä totean nämä asiat puheenparsissani heti alkuun, jotta kuulija ei luule minun puhuvan EU-instituutiosta. Jos valmiutta on kuulla lisää, saatan kertoa, että järjestö on paljon vartijana myös oikeusvaltio- ja demokratiakysymyksissä.

Yksilön ihmisoikeudet voidaan taata vain demokraattisessa oikeusvaltiossa. Siksi Euroopan neuvostossa jäsenvaltioiden yhteisesti sopimat standardit ja periaatteet koskevat yhteiskunnan perusteiden rakentamista laajasti.

Tuntematon suuruus

Viime kädessä tavoitteena on ylläpitää rauhanomaisia yhteiskuntia. Euroopan neuvosto perustettiin toisen maailmansodan raunioille 1949 varmistamaan, että hirmutekoihin johtavia diktatuureja ei enää synny Eurooppaan.

Merkityksestään huolimatta Euroopan neuvosto ei ole ulkopolitiikan ammattilaistenkaan parissa kovin tunnettu järjestö. Kansainvälispoliittisen huomion vievät usein konfliktit. Näissä tilanteissa Euroopan palokunnaksi sopii paremmin Etyj, oli kyse Venäjän toimista Ukrainassa, Valko-Venäjästä tai Vuoristo-Karabahin konfliktin välityspyrkimyksistä.

Euroopan neuvoston tehtävä on tulla kakkosaallossa varmistamaan, että yksilö, demokratia ja oikeusvaltio olisivat turbulentissa maailmassa mahdollisimman suojassa. Keskiviikkoisissa ministerikomitean kokouksissa sanan säilä suurlähettiläiden välillä lentää, kun aiheena ovat vaikkapa miehitettyjen alueiden asukkaiden ihmisoikeudet. Yleisesti ote on kuitenkin rakentava.

Ihmisoikeussopimus toimii kompassina

Euroopan neuvoston työn kompassina toimii Euroopan ihmisoikeussopimus, jota tulkitsee ja jota koskevia yksilö- ja valtiovalituksia käsittelee Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Tässä on järjestelmän sydän. Se maksaa 10 senttiä per Euroopan asukas per vuosi.

Työ on hidasta, mutta eurooppalaisille sitäkin tärkeämpää. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin vaatii tuomioissaan vastaajavaltioita korjaamaan yksilön tilanteen ja varmistamaan, että vastaavia loukkauksia ei tapahdu tulevaisuudessa. Jäsenvaltioista koostuva ministerikomitea valvoo tuomioiden täytäntöönpanoa, joka voi vaatia vastaajavaltiolta suuriakin reformeja.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen ympärille rakentuvan järjestelmän merkitys on ollut valtava. Armeniassa, Moldovassa, Puolassa ja Ukrainassa lainsäädäntöä on muutettu, jotta oikeutta osoittaa mieltä ei tallota. Venäjällä vankilaolot ovat parantuneet.

Pohjoismaatkin ovat tehneet useita lainsäädännöllisiä uudistuksia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen ansiosta, esimerkiksi sananvapautta koskien. Tuomioistuin on lujittanut myös oikeusvaltiota, edistämällä muun muassa oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Pilvilinnojako?

Mitä pilvilinnoja kirjoittaja nyt rakentelee, moni voi ajatella. Ihmisoikeuskehityshän menee vaan yhä huonompaan suuntaan.

Se on usean valtion kohdalla totta. Euroopassa on poliittisia voimia, jotka haluavat etääntyä jo jonkin aikaa itsestään selvinä pitämistämme yhteisistä arvoista. Myös tuore ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko toteaa huolen kansallisen edun käyttämisestä syynä kansainvälisestä yhteistyöstä ja esimerkiksi vähemmistöryhmien oikeuksista irrottautumiselle.

Tällaiset pyrkimykset heijastuvat Strasbourgin ministerikomiteaan. Viime aikoina jakolinjat ovat piirtyneet erityisesti naisen kehoon, kun jotkut valtiot vastustavat naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen Istanbulin sopimuksen edistämistä.

Nämä samat hallinnot ovat menossa oikeusvaltiokehitykseltään huonompaan suuntaan. Tämä kuvastaa, kuinka kansainvälisten standardien väheksyminen nivoutuu yleiseen yhteiskuntakehityksen huonontumiseen.

Mitä nämä valtiot sitten tekevät Euroopan neuvoston jäseninä, kun arvopohja alkaa olla yhä kauempana yhdessä sovitusta? Multilateraalit järjestöt, kansainväliset standardit ja niiden noudattamista valvovat kansalliset instituutiot toimivat tässä tilanteessa jarruna, estävät äkkipudotuksen. Niiden tehtävänä on auttaa ja tukea jäsenvaltioita demokratian ja oikeusvaltion rakentamisessa ja ylläpitämisessä.

Jollei tätä institutionaalista kehikkoa olisi, syöksy kuiluun olisi näissä valtioissa monin verroin nopeampi – ja varsinkin peruuttamattomampi. Myös Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen asema olisi samalla epävakaampi.

Euroopan ihmisoikeussopimus täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Sitä on siis kaikki syy jokaisen eurooppalaisen juhlia. Valtioiden puolestaan tulee varmistaa, että ne vahvistavat sopimusjärjestelmää edelleen sen sijaan, että nakertaisivat sen perustaa. Se on myös jokaisen suomalaisen etu.

10 cents, well spent.