Vuonna 2020 Euroopassa rajattiin ihmisoikeuksia, mutta myös palattiin juurille, puolustamaan ihmisoikeuksia, demokratiaa ja oikeusvaltiota.

Mitä opimme ihmisoikeuksista Euroopassa vuonna 2020? Teemoja ja huomioita riittäisi moneksi, mutta listaan tässä blogissani neljä päähavaintoa Strasbourgin näkökulmasta.

1) Palattiin juurille

Euroopan neuvosto palasi koronavuonna 2020 juurilleen, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien puolustamiseen. Järjestö pysyi koko vuoden toimintakykyisenä, sen työ jatkui niin hallitusten välisesti, kuin parlamentaarikkojen ja kunta- ja aluehallintojen kesken. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) teki työtään tehokkaasti. Järjestö kykeni säilyttämään päätöksentekokykynsä, usein yhdistelemällä fyysisiä tapaamisia asianmukaisin varotoimenpitein sekä etätapaamisia eri teknisin ratkaisuin.

Ennen kaikkea järjestö keskittyi oleelliseen, eli COVID-19 –pandemian luomaan haasteeseen ihmisoikeuksien toteutumiselle ja oikeusvaltion ja demokratian varmistamiselle. Pääsihteeri toimitti keväällä jäsenmaille muistilistan asioista, jotka pitää ottaa huomioon, jotta ihmisoikeudet toteutuisivat myös erityisoloissa. Hän myös seurasi valtioiden tekemiä poikkeamia Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) velvoitteista.

Monitorointijärjestelmät jatkoivat toimintaansa, mukautuen tilanteeseen. Venetsian toimikunta kiinnitti niin ikään huomiota demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion kunnioittamisen tärkeyteen kriisin aikana.

Myös jäsenvaltioiden suurlähettiläistä koostuva ministerikomitea onnistui toimimaan ilman suuria ristiriitoja pandemia-toimista. EUn oikeusvaltiokriisi näkyi ministerikomitean työssä, mutta ei lamaannuttanut sitä.

Kaikki tämä on ollut myönteistä Suomenkin kannalta. Vuosia olemme ulkopoliittisesta näkökulmasta alleviivanneet tarvetta keskittyä olennaiseen – nyt se toteutui.

2) Toivuttiin poliittisesta kriisistä

Krimin laittomasta liittämisestä vuonna 2014 aiheutunut Venäjän Euroopan neuvoston jäsenyyttä ja parlamentaariseen yhteistyöhön osallistumista koskeva kriisi näyttäisi olevan ohi. Suomen Euroopan neuvoston puheenjohtajuus 2018-2019 oli tässä ratkaisevassa asemassa ja sen jälkeen tehdyt ministerikomitean ja parlamentaarisen yleiskokouksen päätökset järjestön sääntöjä rikkovien valtioiden tilanteen käsittelemisestä viimeistelivät ratkaisun. Euroopan neuvoston instituutioiden välinen luottamus on palautunut ja työrauha on olemassa ihmisoikeusasioihin keskittymiselle.

Institutionaalisen kriisin perussyy, Krimin laiton liittäminen, kuitenkin jatkuu ja oikeutetusti näkyy jokapäiväisessä hallitustenvälisessä työssä, samoin kuin Venäjän sisäinen ihmisoikeuskehitys. EITn tuomioiden täytäntöönpanon seuranta on yhä tärkeämpää. Jäsenvaltioiden käytännön toimilla on suuri merkitys Euroopan ihmisoikeuskehitykselle. Sananvapauden kaventaminen, ja kidutus jatkuvat ja poliittisia vankeja on edelleen monessa valtiossa.

3) Poikettiin ihmisoikeussopimuksesta ja rajattiin ihmisoikeuksia

Ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota haastettiin pandemian takia kansainvälisen, alueellisen ihmisoikeusjärjestelmän ”syvärakenteisiin” saakka. Euroopan ihmisoikeussopimuksesta poikettiin ja sen kansallista täytäntöönpanoa rajattiin vuonna 2020 enemmän kuin koskaan, pandemiaan vastaamisen nimissä. Kymmenen valtiota ilmoitti kevään 2020 aikana tekevänsä poikkeaman sopimuksen velvoitteista.

Useimmat Euroopan neuvoston jäsenvaltiot eivät kuitenkaan poikenneet sopimuksesta, vaan monet rajasivat perusoikeuksia kansallisen lainsäädännön perusteella, ilman poikkeamailmoitusta. Esimerkiksi ihmisten liikkumista ja kokoontumista rajoitettiin, elinkeinomahdollisuuksia hankaloitettiin ja korona-tartuntojen seurantasovellusten käyttöönotto haastoi yksityisyydensuojaa.

Jää myöhemmin selvitettäväksi, olivatko kansallisesti toteutetut perusoikeuksien rajoitukset Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisia. Pandemiaan reagoiminen on kenties osoittanut suurempaa kansallisen intressin vaalimista kuin esimerkiksi terrorismiin liittyvissä tilanteissa, joissa kansainvälinen normikehitys on nähty yhteisenä etuna. Tämä ei olisi kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän etu.

Joissain valtioissa oli havaittavissa myös vallan ja poikkeusolojen väärinkäyttöä sekä demokratian ja oikeusvaltion halveksuntaa. Vaikutusarviointeja tulee siis jatkaa.

Samalla pandemia kuitenkin synnytti useassa valtiossa ennennäkemättömän yhteiskunnallisen keskustelun poikkeamien ja rajausten oikea-aikaisuudesta ja oikeasuhtaisuudesta. Monissa valtioissa nyt tunnetaan ihmisoikeussopimus ja milloin ja miten siitä poikkeaminen ja rajoitukset ovat sallittuja. Tätä voi pitää maanosan järjestelmän vahvuutena.

Euroopan ihmisoikeussopimus täytti 70 vuotta. Se on EITn tulkinnan kautta vahvempi kuin koskaan. Se on elävä instrumentti. Yli 830 miljoonaa ihmistä pääsee EISn ja EITn avulla kokemaan, että heidän oikeutensa voivat toteutua, vaikka oman valtion oikeusjärjestelmä ei siihen yltäisi.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen kohdistuva populistinen kritiikki kuitenkin syveni vuoden 2020 aikana. Kritiikki hallituksille epämieluisia tuomioita kohtaan jatkui muun muassa turvapaikkakysymyksissä.

Uudempana ongelmana kuului yhä syvempää populistista kritiikkiä EITn tuomareiden taustoista. Eräiden EN jäsenvaltioiden tai niiden edustajien mielestä tuomareiden aiemmat kytkökset kansalaisyhteiskuntaan ovat ongelmallisia. Kärjistäen: jotkut jäsenmaat haluaisivat tuomareiden edustavan hallituksia. Tämä johtaisi tuomioistuimen politisoitumiseen.

Tämä keskustelu on vahingollinen ja se vähentää EITn työrauhaa. Instituutioita pitää voida haastaa suurempaan läpinäkyvyyteen ja avoimuuteen, niiden päätösten argumentoinnin tulee olla ymmärrettäviä. Mutta jos motiivi on mala fide, ja tavoitteena onkin heikentää tuomioistuimen toimintakykyä, kärsii lopulta yksilön suoja. Instituutioiden toimintakykyä tulee varjella.

4) Kyseenalaistettiin naisten oikeuksia

Naisten oikeudet ovat yhä selkeämpi ihmisoikeuspolitiikan jakolinja, nimenomaan Euroopassa. Tätä olisi kymmenisen vuotta sitten ollut vaikea kuvitella. Nyt on kysymys selkeästä, ”ideologisesta” jakolinjasta. Vaikka kuinka voisi ajatella, että juuri väkivalta, aina vakavan ihmisoikeusloukkauksen muoto, olisi itsestään selvä estämisen kohde, ei näin ole. Istanbulin sopimus, maailman johtava naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan estämisen instrumentti, on tärkeä ja sen ratifioinnissa tulisi saada edistystä. Hankalalta kuitenkin näyttää.

Naisten oikeuksien lisäksi vastatuulessa ovat LHBTI-oikeudet, erityisesti trans-ihmisten oikeuksien osalta. Yhdellä saralla on myös myönteistä kehitystä. Intersukupuolisten oikeudet, varsinkin fyysisen koskemattomuuden takaaminen, on vihdoin edistymässä lapsen oikeuksien näkökulmasta.