It’s edunomics, stupid!

1
Ministeri Kiurun vienti-isku Jakartaan.
Ministeri Kiurun vienti-isku Jakartaan.

Koulutusvientiaiheinen kurnutus Jakartan sammakkoperspektiivistä jatkuu. Ohessa pari hyvää ja yksi huono kokemus.

(+) Opetusministeri Krista Kiuru vieraili yritysvaltuuskunnan kanssa Jakartassa elokuussa. Energinen Kiuru lanasi sanoman perille: ”Suomi on koulutuksen kärkimaa!”.

(+) Hyvissä ajoin ennen Kiurun vierailua Jakartan suurlähetystö oli valmistellut Indonesian opetusministeriön kanssa Suomen koulujärjestelmää ja opettajakoulutusta esittelevän symposiumin 7.-8.10.13. Akateemisiksi suomalaispuhujiksi paikalle saapuivat Suomen mannertenvälinen koulutusohjus Pasi Sahlberg sekä professori Eero Ropo Tampereen yliopistosta.  (Ropon mukana matkusti kansainvälisen yksikön johtaja Kaisa Kurki. Jatkuvuuden kannalta sopisi, että Kiurun ja Kurjen jälkeen Jakartassa vierailisi esim. rehtori Tuula Teeri Aalto-yliopistosta.)

Ministerivierailu ja symposium olivat menestys akateemisesti, kaupallisesti sekä poliittisesti. Suomen ja Indonesian suhteisiin saatiin uutta, myönteistä sisältöä.

Unkari vyöryttää korkeakoulutarjontaa Jakartan EHEF-messuilla.
Unkari vyöryttää korkeakoulutarjontaa Jakartan EHEF-messuilla.

(-) Pari päivää symposiumimme jälkeen Jakartassa järjestettiin European Higher Education Fair. Pääsaliin olivat levittäytyneet suuret EU-maat Iso-Britannia, Ranska, Saksa ja vanha siirtomaaisäntä Hollanti. Hieman yllättäen myös Unkari ja Ruotsi olivat näyttävästi esillä. Suomalaisista paikalla olivat vain Turun ammattikorkeakoulu (hekin lähinnä symposiumimme johdosta) ja Aalto-yliopisto Singaporesta. Varsin vaatimaton esitys koulutuksen suurvallalta.

 

Suurlähetystö saa lähes viikoittain Suomen koulujärjestelmää koskevia luentopyyntöjä. Esitystemme jälkeen yleisö tietää, että Suomessa on maailman paras koulujärjestelmä. Tilaisuuden päätteeksi meiltä kysytään, voidaanko indonesialaisia opetusalan asiantuntijoita tai opettajia lähettää Suomeen opiskelemaan suomalaista järjestelmää. Tai saadaanko suomalaisia asiantuntijoita Indonesiaan opettamaan. Vastauksena tarjoamme yhteyksiä Suomen korkeakouluihin ja opetusalan viranomaisiin, mutta emme tuotteita, puhumattakaan klusterista tai brändistä.

Suomalaisen koulun tuotteistaminen on vaikeaa, muuten ratkaisu olisi kai löytynyt.  Ideointi toivottavasti kiihtyy Päivi Lipposen työryhmän tulosten ja joulukuussa julkaistavan uuden PISA-tutkimuksen valossa. Tähän soppaan pari ajatusta.

1)      Voisivatko korkeakoulumme osallistua tuotepakettien innovointiin? Erityisesti oppilaitokset, joissa on pedagogista ja kaupallista osaamista, voisivat hyödyntää ”in house” -kapasiteettiaan. Mikseivät ekonomit jalosta kasvatustieteilijöiden osaamista tuotteiksi, joille markkinoinnin opiskelijat kehittävät myyntistrategian? Parhaat ideat voisi valjastaa Finpron ”Future Learning Finland” -konseptin tueksi.

2)      Korkeakoulut ja suomalaiset vientiyritykset voisivat myös räätälöidä omia koulutus- ja harjoittelupakettejaan jatko-opiskelijoille ja asiantuntijoille. On todennäköistä, että suomalaiseen koulutukseen kutsuttu vierasmaalainen asiantuntija, joka myöhemmin etenee yrityksensä hankintavastaavaksi, on suopea suomalaistuotteitteille. Koulutusyhteistyö on investointi, jolla on laajoja vaikutuksia.

3)      Pasi Sahlbergin siirtyminen vuoden vaihteessa Harvardiin jättää huikean viestinnällisen aukon. Pasin kaltaisia matkasaarnaajia tarvitaan lisää, mieluiten yksi jokaiselle mantereella. Olennaista olisi myös varustaa nämä koulutuslähettiläät tuotelistalla ja hinnastolla.

Uusi PISA-tutkimus on kulman takana. Toivottavasti Suomi ei ole hukannut kymmenen vuoden etsikkoaikaansa.

Turun ammattikorkeakoulun Harri Lappalainen pystyttämässä Suomen yksinäistä EHEF-tiskiä.
Turun ammattikorkeakoulun Harri Lappalainen pystyttämässä Suomen yksinäistä EHEF-tiskiä.

Kommentit

Nimetön 6 vuotta sitten

Valitettavasti suomalaiset korkeakoulut ja muut oppilaitokset ovat hitaita käänteissään, yhteistyö vaatii sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä. On vaikeaa löytää sopivaa yritysyhteistyömallia vientihankkeeseen, joko tehdään hankerahoituksella jotain näyttävää tai sitten kaikki tyssää byrokratiaan. Miksi tuotteistusta ei anneta yritysten käsiin, joiden kuitenkin täytyy kantaa kaikki riskit ja tehdä kannattavaa tulosta?