Egypti vietti 24.–25.1. tammikuun 2011 kansannousun vuosipäivää. Viikonlopun aikana Egyptissä poliisia ja turvallisuusviranomaisia kohtaan kohdistui useita pommi-iskuja. Pommiräjähdykset ja jotkut väkivaltaisiksi muuttuneet mielenosoitukset vaativat useita uhreja.

On mahdotonta arvioida, missä määrin tulemme lähiviikkoina ja kuukausina näkemään uusia iskuja turvallisuusviranomaisia vastaan, mutta kaduilla suurimmaksi ongelmaksi vaikuttaa verisen viikonlopun jälkeen palanneen liikennekaaos. Kairolaiset kiroavat lähes pysähdyksissä olevaa liikennettä alistuneen tottuneesti ja mustalla huumorilla.

Vallankumouksen vuosipäivän väkivaltaisuudet eivät tulleet yllätyksenä. Pommi-iskujen määrä kuitenkin lienee yllättänyt viranomaiset. Siinailla toimiva Ansar Beit al-Maqdis ilmoittautui iskujen tekijäksi, mutta sekä virallinen että kansalaisten syyttävä sormi osoittaa Muslimiveljeskuntaa.

Poliittinen ilmapiiri kiristyi jo joulukuun puolella, jolloin Egyptin hallitus tiukensi entisestään toimia islamisteja ja heidän kannattajiaan vastaan Mansourassa kuusitoista ihmistä tappaneen pommi-iskun jälkeen. Tuolloinkin iskun tekijäksi ilmoittautui Ansar Beit-al-Maqdis. Hallitus julisti Muslimiveljeskunnan terroristijärjestöksi.

Egyptin hallinnon huoli terrorismista on oikeutettu. Eurooppalaisesta näkökulmasta yhtä oikeutettu huoli on siitä, miten paljon kansalaisyhteiskunta, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet kärsivät terrorismin vastaisesta taistelusta. Tiedotusvälineisiin, kansalaisjärjestöihin ja kansalaisaktivisteihin kohdistuva paine on koventunut.

Kansalaisten mielipiteet ovat entisestään polarisoituneet ja nykyhallintoa kannattavien egyptiläisten viha Muslimiveljeskuntaa kohtaan on kärjistynyt sellaisiin mittakaavoihin, että ajatus kansallisesta sovinnosta vaikuttaa tässä ilmapiirissä mahdottomalta.

Joulukuun alkupuolella ehdin toivomaan, että poliittinen ilmapiiri olisi tasaantumaan päin. Molemmin puolin äännähdeltiin jo mahdollisten kompromissien suuntaan, jos ei nyt ihan sovinnosta. Silloinkin mielenosoituksia rajoittava uusi laki herätti keskustelua ja pelkoja kansalaisaktivistien puolelta, eikä uusi perustuslakiluonnos lievittänyt kaikkia huolia ihmisoikeuksien, oikeusvaltion ja demokratiakehityksen osalta. Kuitenkin tuntui siltä, että ehkä lukkoon voi löytyä avain.

Nyt lukko on taas jumissa ja avain hukassa, mutta toivoa voi, että tilanne rauhoittuu asteittain. Lukkosulana toimii aika ja kansalaisten halu palata omien käytännön asioittensa pariin. Avain voi löytyä vaaleista, jotka selkiyttävät poliittista tilannetta.

Kansanäänestys perustuslaista tammikuun puolivälissä onnistui suht’ hyvin, vaikkakin 98 prosentin kyllä-äänet ja toisaalta se, että iso osa äänestyskelpoisista jätti äänestämättä, kertoo edelleen kansan kahtia jakautumisesta.  Uusi perustuslaki ei ole ongelmaton, mutta siitä löytyy myös parannuksia entisiin – muun muassa naisten ja lasten asemassa sekä ihmisten perusoikeuksissa.

Egyptin hallituksen itselleen asettaman tiekartan seuraava askel on presidentin vaalit maalis-huhtikuussa. Kansa kaipaa vahvaa johtajaa. Selkeä sellainen löytyy suurella todennäköisyydellä nykyisestä armeijan päälliköstä, puolustusministeri Al Sisistä, johon kohdistuu ihailua ja suuria odotuksia. Muitakin ehdokkaita ilmaantunee, mutta veikkaukset ovat sen puolesta, että Egyptin tulevan presidentin nimi on jo tiedossa – vaikkei vastikään sotamarsalkaksi ylennetty Al Sisi tämän kirjoitushetkellä vielä ole vahvistanut ehdokkuuttaan.  Kesällä on edessä parlamenttivaalit.

Egyptin tilannetta voi kuvailla harmaan eri sävyin. Se ei ole musta-valkoinen, ei toivoton mutta ei myöskään toiveikas. Myönteisellä puolella tärkeää on, että Egyptin liike-elämä uskoo jo talouskasvuun ja tilanteen tasaantumiseen. Talous on myönteisen kehityksen avain. Haasteena on, että sekä mahdollisuudet, että mahdolliset ongelmat koostuvat samoista elementeistä: väestönkasvusta, taloudellisesta eriarvoisuudesta sekä ympäristökysymyksistä.

Uudella presidentillä ja hallituksella onkin haasteita edessään runsain mitoin. Egyptin talous on saatava mahdollisimman pian omille jaloilleen ja valtion budjetti kestävälle pohjalle. Persianlahden maiden tuki ei jatku loputtomiin. Kansantaloudelle elintärkeä turismi on nostettava alhon pohjalta, ulkomaiset investoijat houkutettava takaisin ja työpaikkoja luotava kasvavalle nuorelle kansanosalle.

Ja turismista mieleen tulee: Suomessa pakkaset paukkuvat, mutta täällä lämmin aurinko laskee ikiaikaisten pyramidien taa. Egyptiläiset ovat selvinneet vuosituhansien kuluessa monenmoisista vaikeuksista. Nyt heidän on ponnistettava 2010-luvun nopeatempoisessa maailmassa pois kuopasta, johon viime vuosikymmenten pysähtyneisyys, korruptio ja epätasainen tulonjakauma lieveilmiöineen on maan johtanut. Nuoret ovat tämän maan voimavara, samoin kuin oranssina työhuoneeni ikkunasta ihailemani laskeva aurinko ja Punaisenmeren siniset rannat.

Kairo on upea kaupunki ja Egypti upea maa. Diplomaattina on mielenkiintoista seurata vuoristoratana eteneviä poliittisia kehityskulkuja, mutta yhtä mielenkiintoista on etsiä keinoja, joilla Suomi voi omalta osaltaan tukea Egyptin ja sen kansalaisten kannalta myönteisiä polkuja.