Mitattavat tulokset ovat syystäkin nousseet kehitysyhteistyöhön kohdistuvien odotusten kärkeen. Veronmaksajien rahoittaman toiminnan lähtökohtana on tilivelvollisuus eduskunnalle. Kehitysyhteistyön tulosohjaus ja -raportointi kehittyvätkin koko ajan. Ulkoministeriö antaa eduskunnalle tällä viikolla ensimmäisen kehityspolitiikan tulosraportin.
Kuinka nopeita ja kouriintuntuvia tulostavoitteita Suomen kehitysavulle sitten voidaan asettaa? Haetaanko köyhyyden vähentämistä yksilön vai yhteiskunnan tasolla? Otetaan kolme esimerkkiä, jotka kaikki ovat kehityspolitiikassamme tärkeitä: opetus, naiset ja tytöt sekä ilmasto.
Lähes 90 prosenttia suomalaisista pitää kehitysyhteistyötä tärkeänä. Kansalaisten mielestä Suomella olisi ylivoimaisesti eniten annettavaa kehitysmaille koulutuksen parantamisessa: kehitysyhteistyön mielipidemittaus 2018
Kansa on aina oikeassa. Opetus on Suomen vahvuus kehitysmaiden yhteiskuntien kehittämisessä. Tukiohjelmiemme tuloksena yhä useampi tyttö ja poika käy peruskoulun loppuun ja jatkaa koulutustaan. Koulunkäynti ja oppimistulokset vaikuttavat tyttöjen ja poikien tulevaisuuteen jo muutamassa vuodessa. Suomi tunnetaan maailman lähes parhaasta opetuksesta ja Suomelta odotetaankin usein asiantuntemusta ja tukea opetuksen kehittämiseen.
Vaikka yhteyttä opetuksen laadun ja yhteiskunnan toimivuuden välillä on vaikea todistaa kehitysyhteistyön mittareilla, siitä on riittävästi vertailevaa tutkimusta. Rahoituksen jatkaminen ja kasvattaminenkin vaikuttavat hyvin perustelluilta.
Hyviä tasa-arvotuloksia
Entä naiset ja tytöt? Suomella on tasa-arvoasioissa hyvä maine ja kansainvälinen profiili. Maaohjelmamme raportoivat hyviä tuloksia naisten pääsystä oikeus- terveys- ja koulutuspalveluiden piiriin. Osallistuminen yhteiskunnan päätöksentekoon on lisääntynyt kehitysyhteistyömme tuloksena.
Ennaltaehkäisevä työ vähentää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tasa-arvon saavuttaminen ja naisten oikeuksien toteutuminen kuitenkin vaativat isoja rakenteellisia muutoksia yhteiskunnassa. Muutokset tapahtuvat viiveellä ja niiden yhteyttä kehitysrahoitukseen on lähes mahdoton osoittaa. Toivottavasti sillä perusteella ei kuitenkaan haluta suitsia tasa-arvotyön rahoitusta, vai mitä mieltä olette?
Sama koskee ilmastonmuutoksen torjuntaa. Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen mittaaminen hiilidioksiditonneina on periaatteessa helppoa. Suomen tuella vähennetty hiilidioksiditonni ei kuitenkaan suoraan vähennä kenenkään köyhyyttä tai tarkoita, että esimerkiksi Mosambik kärsisi vähemmän ilmastonmuutoksesta – ensi vuonna, sitä seuraavana vuonna tai edes ensi vuosikymmenellä.
Kansainvälisen ilmastopaneelin IPPC:n tuoreen raportin mukaan ihmiskunnalla on aikaa vuoteen 2030 asti rajoittaa päästöjä, koska kriittisen 1,5 asteen lämpötilan nousun ylittäminen aiheuttaisi merkittäviä riskejä sekä ihmisille että luonnolle. Kehitysmaissa ilmastonmuutos uhkaa tehdä kehityksen tyhjäksi, johtaa ongelmiin ruoantuotannossa, äärimmäisiin sääilmiöihin ja konflikteihin. Onko pitkällä aikavälillä parempaa kehitysrahoituksen kohdetta kuin ilmastonmuutoksen torjunta?
Jos halutaan helposti mitattavia tuloksia, on vaarana, että rahoitamme vain helppoja hankkeita vakaissa keskitulotason maissa, eli tavoittelemme niitä matalalla roikkuvia hedelmiä.
Kun kehitysyhteistyön keskeisin ylätavoite on köyhyyden poistaminen, olisi johdonmukaista silloin analysoida, mistä köyhyys johtuu ja valita sitten tarvittavat toimintalinjat. Yksilötasolla köyhyyttä voidaan vähentää sillä, että luodaan mahdollisuuksia ihmisten tulotason nousulle, joko pienimuotoisella paikallisella yrittämisellä, palkkatyöllä tai merkittävämmällä yritystoiminnalla. Maissa, joissa työttömyysasteet ovat 50 %:n luokkaa ja samalla ko maiden suurin ongelma, on loogista keskittyä kaikin tavoin ja ensisijaisesti uusien työpaikkojen luomiseen. Vain tätä kautta voidaan nostaa, paitsi yksilöiden, myös koko maan varallisuutta, jolloin myös muiden palvelujen tuottaminen tulee mahdolliseksi. Vain tämä voi tuottaa kestävää kehitystä. Jos on muita keinoja köyhyyden poistamiseen niin olisi hyvä kuulla niistä lähemmin !
Valitettavasti menneet ja nykyisetkään kehityspoliittiset ohjelmat eivät ole tukeneet mainittua loogista kehitystarvetta vaan toistuvasti kattavat lähes kaikki mahdolliset kehityskohteet täysin ylioptimistisella ja katteettomalla tavoitteistolla ja lukemattomilla hajanaisilla kehitysprojekteilla. On toki selvää, että sellaiset asiat kuin tasa-arvo, koulutus, terveys, ilmastonmuutos jne. ovat äärimmäisen tärkeitä kehityskohteita, mutta jos kohdemaiden ihmisiltä puuttuu työmahdollisuudet ja tätä kautta kaikkinaiset tulevaisuuden näkymät, ei laajempi yhteiskunnallinen kehitys ole mahdollista tasapainoisella ja kestävällä tavalla. Esim. Afrikassa on suuret määrät koulutettuja nuoria vailla työtä ja näiden ihmisten lähes ainoa mahdollisuus on pyrkiä sieltä muualle.
Ensisijaisesti siis tarvittaisiin elinkeinopoliittisen knowhow`n ja tuen tarjoamista, mikä pitää sisällään paikallisen ja valtiollisen elinkeinopolitiikan organisoimista ja resurssointia, yrityslainoitusjärjestelmien ja vakuusjärjestelmien kehittämistä, startup-rahoitusta, yritysneuvontajärjestelmiä, yrittäjäorganisaatioiden luomista jne. Siis aivan samaa kuin kehittyneissä maissa. Yksin kaupallisten suhteiden edistäminen tai joidenkin yritysten kiinnostuksen herättäminen kehitysmaaliiketoimintaan ei vielä riitä mitenkään.
Ehkä tärkeintä Suomelle olisi kuitenkin yrittää aikaansaada kansainvälistä keskustelua kehitysmaiden ns. isoista ongelmista, joita ovat nimenomaan työttömyys ja mm. kaivosyhtiöiden häikäilemätön toiminta, ryöstökalastus, kaupan epäreilut säädökset, korruptio, alueellisten kulttuurien ja etnisten jännitteiden ymmärtämättömyys, Kiinan invaasio jne. Millään foorumeilla ei käydä keskustelua tämänkaltaisista asioista johdonmukaisella tavalla ja siten, että kansainvälinen työ olisi paremmin koordinoitua.
Kun Maailmanpankin tilastot osoittavat, että jos tänään annamme Afrikkaan yhden euron kehitysapua niin samana päivänä sieltä virtaa ulos 10 euroa, niin voi kysyä, että jos tämä ei herätä kansainvälisiä kehitysaputoimijoita niin mikä sitten ?