Helsinkiin poliittista historiaa syksyllä 1990 opiskelemaan tulleelle nuorelle miehelle opiskelijajuhlien aiheuttama päänsärky oli vakavampi asia kuin maailman tapahtumat. Jonkun valistuneemman kansalaisen Linnunlaulun kallioon maalaama ”Baltia vapautuu ja Suomi sen kun suomettuu” -kirjoitus jäi kuitenkin hyvin mieleeni.
Mieleeni jäivät myös professori Seppo Hentilän Saksojen yhdistymistä koskeva luentosarja ja se, miten dosentti Ilkka Seppinen perui jo ilmoitetun luentosarjansa YYA-sopimuksen historiallisista juurista. Vuosia luennoitu aihe loppui lappuun luentosalin ovella: ”Luentosarja peruttu YYA-sopimuksen päättymisen vuoksi.”
1980- ja 90-lukujen vaihde ja erityisesti vuosi 1991 järisyttivät maailmaa. Vuosi 1991 on siinä mielessä merkittävä juuri nyt, että julkisuuslain mukaisesti tuon vuoden arkistot ovat avautumassa. Maailmaa mullistaneen vuoden raportit myös Suomen ulkomaanedustustoista, tapahtumien keskipisteestä, tulevat luettavaksi.
Perspektiiviharhoja tai sitten ei
Kun tapahtumia katsoo läheltä, tapahtumien merkityksen ymmärtää eri tavoin kuin silloin, kun tapahtumaan saa perspektiiviä. Tämä on usein toistettu mantra akateemisessa historiantutkimuksessa.
Tietynlaisella ylpeällä kauhulla odotan itsekin niitä vuosia, kun omat raporttini Putinin ensimmäisestä presidenttikaudesta Pietarista katsottuna tai vaikkapa Ukrainan kriisistä Puolan näkökulmasta ovat kansalaisten luettavana.
Ymmärsinkö muutokset silloin oikein? Mitä kaikesta siitä tietomassasta tulinkaan kirjanneeksi? Liioittelinko tai vähättelinkö tapahtumia?
Edustustojen raportit muodostavat vain yhden lähteen tapahtumien tulkintaan. Kesken tapahtumien suurlähettilään raportointi voi toki muodostaa Suomen valtiojohdolle ratkaisevankin näkökulman, miten toimia ja miten ottaa asiaan kantaa.
Yksittäisen asiakirjan merkitystä ei kuitenkaan kannata korostaa. Poliittisessa historiassa käytetty haukkumanimi ”yhden dokumentin dosentti” viittaa juuri tällaiseen lähdefetisismiin.
Alku vai loppu
Vuonna 1991 Suomi avasi suurlähetystöt Tallinnaan ja Riikaan. Pääkonsulinvirasto Leningradissa jatkoi toimintaansa Pietariksi nimensä vaihtaneessa kaupungissa. Historian siivet havisivat.
Vuonna 1992 amerikkalainen poliittisen taloustieteen tutkija Francis Fukuyama kuvasi kylmän sodan päättymistä historian loppumiseksi. Mutta eihän se mihinkään loppunut.
Juuri nyt vakavaa päänsärkyä aiheuttavat turvallisuuspoliittiseen ympäristöömme vaikuttavat useat tapahtumat, joita on kuvattu jo kylmän sodan paluuksi. Tämän päivän kalliomaalaukset kirjoitetaan twitteriin, ja ehkä ne heilauttavat jotakin tuoretta historianopiskelijaa.
Historia jatkuu.
Lue lisää: