Pekingin baarialueen laidalla, ränsistyneen talon seinässä, on salaperäinen graffiti : Beijing is hot – Peking on kuuma. Viittaako viesti Pekingin ilmanalaan, joka on juuri nyt sietämättömän kylmä?

Miksi ei Beijing is cold?

No, se ei tietenkään olisi yhtä vaikuttavaa eikä kutkuttaisi mieltä. Paitsi siinä tapauksessa, että Peking todellakin olisi kuuma. Silloin voisimme kysyä, mikä arvoitus, paradoksi tai viisaus väitteeseen kätkeytyy.

Joten nyt, kun Pekingin kylmyys on päälle vyöryvää, kauheaa elottomuutta, on ”Beijing is hot” väitteenä kiinnostavampi, arvoituksellinen.

Se voi toki viitata kesään – joka todellakin on kuuma – jolloin hot muistuttaa meitä (kaihoisasti) säteilystä, sykkeestä ja evaporaatiosta, joka on myrskyävää liikettä ennen tyhjyyttä – talvea.

Mutta koska väite olisi sellaisenaan kovin sesonkisidonnainen ja kumoutuisi puoleksi vuodeksi joka talvi, täytyy sillä olla muita merkityksiä. Älkäämme siis antako aistiemme hämätä.

Tulisen taiteen tulkintoja

Ehkä kirjoittaja (tai ryhmä kirjoittajia) on halunnut tuoda esiin vähemmän tunnetun, salatun ja ehkä ujonkin puolen kaupungista – puolen, joka kaipaa huomiota ja rohkaisua. Graffiti on näet kaikessa värikkyydessään ja osana harmaata, apaattista seinää myötätuntoa herättävä.

Siinä on Pekingille vierasta riehakkuutta. Se herättää suojelunhalua. Satunnainen ohikulkija toivoo vaistomaisesti, että kaupunki suojelisi tätä graffitia ja sen myötä Pekingin salattua olemusta.

Onko Peking siis sittenkin pinnan alla sykkivä ja kuuma, värähtelevä?

Ehkä kaupunki kantaa sisällään tietämättämme jotakin libidinaalista ja riehakasta, kuin hot pot -kattilan alla leimuavaa sinistä kaasuliekkiä?

Ja toden totta, tässä lieneekin Pekingin kuuma, elävä ja todellinen ydin: eloisa seurue (hivenen sotkuisen) pöydän äärellä syömässä sekalaisia vartaita ja juomassa Yanjing-olutta remakasti seurustellen. Kesällä ulkona, nyt sisätiloissa tuulelta ja tuiskulta suojassa. Radiosta leijuu värähteleviä säveliä (ääni todellakin värähtelee, kirjaimellisesti, tärykalvolla). Musiikki kantaa selittämätöntä, melkein sietämätöntä kärsimystä, se on kuin musiikiksi muunnettua vaikerrusta – kaiken riehan ja hohotuksen keskellä.

Kyllä, tämä on värähtelevä, elävä, kuuma Peking.