Kun kiinalaiset tulevat kylään

Aika, jolloin Kiinaa seurattiin etäältä tai siellä käymällä, on ohi. Nyt kiinalaiset tulevat meille kylään.

Kuvateksti: Visit Finlandin selvityksen mukaan kiinalaisten nuorten unelmamatka suuntaa pohjoismaihin. Kuva: Visit Finland.
Visit Finlandin selvityksen mukaan kiinalaisten nuorten unelmamatka suuntaa Pohjoismaihin.                     Kuva: Visit Finland

Jo viime kesänä kiinalaisia matkailijoita tuli vastaan eri puolilla Suomea aiempaa enemmän. Virallisten tilastojen mukaan he tekivätkin hurjan loikan 11. sijalta 6. sijalle maassamme vierailevien ulkomaisten matkailijoiden joukossa.

Rahaa kiinalaiset käyttävät jo eniten matkaa kohden kaikista kansainvälisistä matkailijoista Suomessa.

Matkavalmistelut helpottuvat

Kiinalaisten matkailun vauhti Suomeen jatkaa tänäkin vuonna kasvamistaan, kun ulkoministeriö avaa viisumikeskuksia 13 kaupunkiin ympäri Kiinaa.

Finnair kasvattaa samalla liikennettään Kiinan ja Suomen välillä. Visit Finlandin koordinoimat stopover -palvelupaketit tulevat tarjolle ja alan suomalaisyritykset kaiken kaikkiaan parantavat kiinalaisille matkailijoille räätälöityjä palvelujaan.

Mitä muuta kiinalaiset tulevat tekemään Suomeen?

Toivottavasti ainakin investoimaan. Turha kai sanoa, että Suomi tarvitsee investointeja, niin ulkomaisia kuin kotimaisiakin. Tämänkin asian suhteen megatrendi on meille myönteinen. Kiinalaiset yritykset, valtion poliittisella, ellei taloudellisella myötävaikutuksella, sijoittavat pääomiaan ympäri maailmaa kasvavissa määrin: vuonna 2016 kenties ennennäkemätöntä vauhtia.

Kuvateksti: Johtava kiinalainen yrityspuistoyhtiö ZPark sijoittui jo vuonna 2012 Technopolikseen Otaniemessä. Kuva: Golden Bridge.
Johtava kiinalainen yrityspuistoyhtiö ZPark sijoittui jo vuonna 2012 Technopolikseen Otaniemessä. Kuva: Golden Bridge

Miten kiinalaisiin vieraisiin täytyisi sitten suhtautua? Ehdotan, että samalla tavalla kuin kiinalaiset, kulttuurinsa mukaisesti, suhtautuvat vieraisiinsa kaukaa: vieraanvaraisesti, kunnioituksella ja kiinnostuneesti. Sama kutyymi edellyttää vastaavaa asennetta tietenkin myös vierailta itseltään, ja sen he tietävät.

Tervetuloa!

Leave a Reply