Yhdeksän kuorma-autollista vievän lumikuorman kippaaminen suurlähettilään residenssin takapihalle on Kiinassa – ja luultavasti myös muualla maailmassa – ennennäkemätöntä. Suomen ja Kiinan välisen…
Kiinassa vaatii kielitaitoa käydä...
Matkustaessani ulkomailla käyn yleensä elokuvissa – ihan vain uteliaisuudesta. Millainen leffateatteri on, miten liput ostetaan ja mitä mainostetaan ennen elokuvan alkua? Kielitaidottomana Kiinassa…
Kiina on valtava skeittiparkki
Sain ensikosketukseni skeittaamiseen Yhdysvalloissa vuonna 1986, mutta ammattiskeittaajan sijaan minusta tulikin diplomaatti. Kun siirryin työskentelemään Suomen Pekingin-suurlähetystöön, oli matka…
Singles’ Dayn shoppailumaniaa Kiinassa
Kysyin taannoin ystävältäni tietääkö hän mikä on maailman suurin ostospäivä kaupan arvossa mitattuna. Ystäväni naureskeli kysymykselleni ja vastasi, että Hullut Päivät tietenkin. Ei ole. Annoin…
Pupunruokametsällä Shanghaissa
Lentokentällä taakse jäi ystävien ja perheen lisäksi myös härkäpapuhamppari ja nyhtökaura sekä V-merkillä varustetut ateriavaihtoehdot ravintoloiden ruokalistoissa. ”Wǒ bù chī ròu” oli…
Kansakunnan juhlahumua Kiinassa
Pekingin bisneskeskustan kadut ja toimistotalojen käytävät ammottavat tyhjyyttään, ilma on raikkaampaa, Pekingin kantaväestö on vaihtunut suurten nähtävyyksien luona päivystäviin turistimassoihin ja…
Kiina: poliittinen raportointi...
Poliittisen raportoijan mieltä piristää, kun raportit kiinnostavat ja niitä luetaan. Kiinan johdolta on turha odottaa kärkeviä lausuntoja tai äkkinäisiä suunnanmuutoksia, mutta sitäkin enemmän isoa…
Kiinalaisen milleniaalin sisältä löytyi...
Suomalaista umpimielisyyttä ja introverttisyyttä hauskasti esittelevä Karoliina Korhosen Finnish Nightmares -sarjakuva julkaistiin englanninkielisenä jo vuonna 2015, mutta tämän vuoden kesäkuussa…
Afrikkalainen sikarutto levisi Kiinaan
Olimme elokuun alussa palaamassa EU:n ja Kiinan kollegojen kanssa Pekingiin Hebein maakunnassa pidetystä luomuseminaarista kun Puolan maatalousneuvos Blankan naama valahti valkeaksi. ”Kiinassa on…
Yhteiskunta vailla käteistä – elämää Kiinan...
Yleensä kaikenlaisen huijauksen suhteen epäluuloiset kiinalaiset ovat hämmästyttävän hanakoita uskomaan mobiilimaksamisen luetettavuuteen. Maassa, missä 50–100 juanin käteinen raha tarkastetaan…