Lusakassa kaupoissa kävijää kohtaa nyt uudenlainen rituaali: ovensuussa seisovat vartijat suihkauttavat asiakkaiden käsiin desinfioivaa ainetta ennen sisäänpääsyä. Käsidesipisteitä on kaikissa yleisissä tiloissa, myös Ruotsin ja Suomen yhteisten suurlähetystötilojen sisäänkäynnin luona. Sambialaiset korvaavat kättelyn ranteita yhteen koskettamalla. 

Syynä uusiin tapoihin on Lusakaa viime kuukausien ajan koetellut raju kolera-epidemia. Koleraan on Sambiassa sairastunut noin 3600 ihmistä, ja 73 on siihen myös menehtynyt. Nimenomaan pääkaupunki kärsii taudista pahiten. Koleran leviäminen on laantunut, mutta vieläkään se ei ole päästänyt kaupunkia otteestaan. Sambiassa on meneillään sadekausi, ja pelkona on, että sateiden yltyessä tauti lähtee leviämään uudestaan.

”K”- sanan mainitseminen saa terveys- ja avustusjärjestöt nopeasti hälytystilaan: ensimmäiset havainnot kolerasta esimerkiksi pakolaisleireillä edellyttävät nopeaa vastareaktiota, jotta helposti leviävä tauti saadaan nopeasti aisoihin. Historia tuntee monta pandemiaa, joissa kolera on päässyt raivoamaan hallitsemattomasti. Tauti on viimeisen parinsadan vuoden aikana tappanut kymmeniä miljoonia ihmisiä.

Kolera on merkki huonosta hygieniasta. Siihen liittyy ulosteista leviävien virusten päätyminen juomaveteen, ja tästä seuraava raju ripuli ja oksennustauti, joka hoitamattomana voi johtaa kuolemaan. Kolera on sadekausina säännöllisesti tuleva ja kutsumaton vieras Lusakan köyhissä kaupunginosissa. Tapauksia on ollut viime aikoina ollut vuosi vuodelta enemmän. Sanomattakin on selvää, ettei tämä ole pääkaupungin tai koko maan imagolle mitenkään mairittelevaa.

Taustalla väestönkasvu ja kaupungistuminen

Miksi kolera sitten on päätynyt Lusakan pysyväksi vitsaukseksi? Kolera on iskenyt viime kuukausina laajalti eteläisessä ja itäisessä Afrikassa, mutta Lusaka on taudin voimakkain pesäke. Kyse on Afrikan kahdesta toisiinsa liittyvästä megatrendistä: väestönkasvusta ja kaupungistumisesta. 1960-luvulla Sambian väestö oli samankokoinen kuin Suomessa, noin 3,5 miljoonaa. Nykyisin Sambialla on liki 18-miljoonainen väestö. Lusakan viimeisin virallinen luku, 1,6 miljoonaa on vuodelta 2010, mutta kaupunki on varmasti tätä suurempi, kenties 3-4 miljoonan asukkaan keskittymä.

Koleraa esiintyi Sambiassa ensimmäisen kerran 1970- luvulla, mutta erityisesti 1990- 2000-luvut olivat laajojen epidemioiden aikaa. Tämänkertainen epidemia on rajuin kymmeneen vuoteen. Erikoista epidemiassa on se, että se alkoi lokakuussa jo ennen sadekautta.

Viranomaiset epäilevät veden lisäksi myös epähygieenisten ruokaketjujen levittävän koleraa. Tämän estämiseksi on ryhdytty rajuihin toimiin: myyjät on karkotettu katujen varsilla ja heidän myyntikojunsa on poliisin toimesta tuhottu. Markkinoita on suljettu, mikä on johtanut ajoittaisiin mellakoihin kauppiaiden protestoidessa toimia. Koulujen avaamista lykättiin ja kokoontumisille on asetettu ajoittaisia kieltoja. Positiivisiin toimiin kuuluvat puhtaan veden jakaminen säiliöautoista ja rokotekampanja, jota avunantajat ovat tukeneet.

Lusakan köyhät kaupunginosat, ”compoundit”, kuten niitä täällä kutsutaan, ovat koti 70- 80 prosentille kaupunkilaisista. Compoundeissa huomaa kyllä, että asuminen on tiivistä ja kadut hoitamattomia. Köyhyys on ilmiselvää, mutta Nairobin tai Etelä-Aasian slummien urbaanista kurjuudesta ei kuitenkaan ole kyse. Sementtiharkoista rakennetut pysyvän näköiset kodit ovat edelleen normi.

Compoundit kuitenkin kätkevät alleen ongelman, jonka juuret ovat historiassa. Siirtomaa- ajan Sambiassa, jota tuolloin Pohjois-Rhodesiaksi kutsuttiin, muuttamista ja liikkumista kontrolloitiin tarkasti. Itsenäistymisen jälkeen ihmiset alkoivat muuttaa kaupunkeihin vapaasti parempien toimeentulomahdollisuuksien perässä. Näin tehdään edelleen, maaseudulla Lusaka nähdään mahdollisuuksien paikkana, keinona paeta maaseudun köyhyyttä ja vaihtoehdottomuutta.

Kaupunkisuunnittelu retuperällä

Kaupunkisuunnittelusta ei kuitenkaan ole pidetty huolta. Maanomistusolosuhteet jäivät epäselviksi. Kunnallistekniikkaa ei usein luotu asuinyhteisöihin ollenkaan. Mitä suuremmaksi tulijoiden joukko on muodostunut, sitä suuremmaksi ovat tulleet myös tarpeet. Taloja rakennettiin paikkoihin, joissa ei ollut sähköä eikä viemäröintiä, eikä hallinnolla sitten ollut halua tai varaa niitä kaikille tarjotakaan. Jätehuolto on useilla alueilla käytännössä romahtanut. Tilanne on johtanut siihen, että asukkaiden on pitänyt tehdä omat ratkaisunsa. Sähkön puutetta korvataan kynttilöin, öljylyhdyin, generaattorein ja aurinkopaneelein. Jätteet jätetään sinne minne voidaan, ja usein ne päätyvät tukkimaan viemäreitä.

Koleran leviämisen kannalta vesihuolto ja viemäröinti ovat avainasemassa. Tarpeet joudutaan köyhimmillä alueilla tekemään suunnittelemattomasti kaivettuihin kuoppiin (pit latrine), kuoppavessat toimivat käymälöinä jopa kolmelle neljästä lusakalaisesta. Vesi saadaan usein matalista kaivoista joihin saasteet leviävät erityisesti sateiden aikaan nopeasti, saastuttaen useissa paikoissa myös pohjaveden. Lusakassa testatuista vesinäytteistä yli kolmannes oli koleran tai kolibakteerin saastuttamia.

Sambialainen kansalaisjärjestö Necos (Network for Environmental Concerns & Solutions) on lanseerannut Käymäläseura Huussin tukemana Lusakaan ja eräisiin muihin Sambian kaupunginosiin kuivakäymälöitä. Suomen tukeman hankkeen ansiosta Mandiban compoundissa Lusakassa ei ollut ainoatakaan koleratapausta useaan vuoteen. Nykyinen epidemia valitettavasti tavoitti Mandibankin, vesipisteiden juomavesiä on huomattu saastuneen ja kaupunginosan koulu jouduttiin sulkemaan. Hanke osoittaa kuitenkin että haasteisiin voidaan vastata. Kuivakäymälät kiinnostavat Lusakan kaupunkia ratkaisuina erityisesti niissä kaupunginosissa, joissa pohjaveden pinta on korkealla. Usein edullinen ”low-tech” ratkaisu voi olla juuri se oikea.

Lusakan vauraammille asukkaille kolerasta on koitunut pientä epämukavuutta. Pientä paniikkiakin on ollut ilmassa: Käsidesi on välillä loppunut kaupoista. Vettä puhdistavien klooritablettien hinta on noussut ja onpa markkinoille tullut jopa klooritablettiväärennöksiä. Missään vaiheessa tauti ei kuitenkaan ole ollut vakavampi ongelma vauraammille lusakalaisille, ekspatriaateille tai turisteille, vaan nimenomaan kaupungin köyhille.

Maailman terveysjärjestö WHO:n pääjohtaja Tedros Gebreyesus on kuvannut koleraa ”epätasa-arvon taudiksi”. Sambia onkin yksi maailman epätasa-arvoisimmista maista. Tasa-arvoa mittaavalla ginin asteikolla Sambian tulos on 0,69 skaalalla, jossa 1,0 merkitsisi täydellistä epätasa- arvoa (Suomen tulos on 0,27).  Yli puolet sambialaisista (54,8 prosenttia) elää köyhyysrajan alapuolella ja 40 prosenttia äärimmäisessä köyhyydessä. Köyhempi puolikas kansasta kerää vain 7,3 prosenttia tuloista.

Suomi tukee epätasa-arvon vastaista työtä

Samaan aikaan Sambia sijoittuu kuitenkin Sveitsin ja Liechtensteinin jälkeen maailman kolmanneksi kun verrataan paljonko tuloja on keskimäärin käytettävissä verojen jälkeen! Kiinteistöjenkin hinnoissa Sambia on maailman kalleimpia maita. Selitys löytyy maan köyhyyden rakenteesta: suurin osa köyhistä elää maaseudulla, omavaraistaloudessa ja vailla muodollista työpaikkaa. Hyväosaisia koskevat tilastot koskevat vain juuri heitä, hyväosaisia, ja ne jättävät valtaosan väestöstä huomiotta.

Sambiassa eletään hyvin vahvasti kahdessa eri todellisuudessa. Suomi tukee Sambian köyhyyden ja epätasa-arvon vastaista kamppailua kehitysyhteistyöllään. Erityisesti Suomen tukema ja UNICEFin koordinoima sosiaalisten tulonsiirtojen ohjelma (Social Cash Transfers) on tuottanut tässä hyviä ja konkreettisia tuloksia.

Köyhyydestä ja eriarvosta on tulossa väestönkasvun ja kasvavan muuttoliikkeen myötä yhä enemmän urbaani ongelma. Sambian väestö tulee kolminkertaistumaan nykyisestä n. 18 miljoonasta 50 miljoonaan vuonna 2050 mennessä. YK:n mukaan Sambian kaupunkiväestö tulee kasvamaan nykyisestä n. 40 prosentista kokonaisväestöstä 58 prosenttiin samassa ajassa. Sambian kaupunkiväestö siis viisinkertaistuu yli kolmeenkymmeneen miljoonaan.

Sambia ei tietenkään ole haasteen kanssa yksin. Kaupungistumisen mukanaan tuomat ongelmat ovat kehityshaaste, joka kasvaa päivä päivältä. Ne voivat olla myös koekenttä innovaatiolle, ratkaisuille ja teknologialle ja parhaimmillaan tuoda mahdollisuuksia näitä tuovalle kaupalle ja yrityksille.