Juurihoitoa

2

Juurihoitoa

Makasin tunnin taitavan ja kärsivällisen hammaslääkärin juurihoidossa Madridissa. Jos olisin hoitanut hampaan ajoissa, vaiva olisi pienempi. Mutta kun ei särkenyt, ei hätää. Tuli tuolissa mieleen, että juurihoitoa saa nyt Espanjakin. Ei ole vaivannut asia täälläkään ennen vuotta 2010. Varsinainen hoito alkoi tuolloin toukokuussa ensimmäisellä talouden sopeutus- ja reformipaketilla. Muutama viikko sitten tehdyn viimeisimmän sopeutuspäätöksen vaikutukset ovat 65 mrd euroa. Kuluvana talvena ja keväällä oli jo ennen tätä päätöstä sopeutettu taloutta eri päätöksin 15 mrd, 27 mrd ja 10 mrd. Ja uutta seuraa.

Kuva: Creative Commons lisenssillä: Flickr- käyttäjä ktuppKuva: Creative Commons lisenssillä:
Flickr- käyttäjä ktupp

Minulla oli puudutus. Espanjalla ei. Ennen kuin pora iski, saattoi Espanja kuitenkin hihkaista oikeutetusti, että maa on ollut Suomen ja Luxemburgin jälkeen kolmanneksi kuuliaisin eurokriteerien täyttäjä. Vajekriteeri meni yli vasta vuonna 2008 ja velkakriteeri vuonna 2010. Espanjan kokonaisvelka on ollut alle Saksan ja EU- maiden keskitason.

Uutiskuvista tuttu Espanjan sosialistioppositiopuolue PSOE:n päämaja CalleFerrazilla.Uutiskuvista tuttu Espanjan sosialistioppositiopuolue PSOE:n päämaja Calle Ferrazilla.

Tein täyden kierroksen viranomaisissa: valtiovarainministeriö, ulkoministeriö ja pääministerin kanslia Moncloa. Tapasin myös erään pankkiekonomistin ja oppositiopuolue PSOE:n talousvastaavan. Kaikkialta välittyi ihmettely siitä, että vaikka Espanja on tehnyt puolen vuoden aikana tiukasti sen mitä EKP, komissio ja IMF ovat pyytäneet, korkotaso ei ole laskenut. Mutta kun EKP:n pääjohtaja lupasi tukea euroa, maariski laski yhdestä lauseesta minuutissa. Tästä vedetään Espanjassa johtopäätös, että tilanne ei ratkea vain Espanjan omin päätöksin, vaan tarvitaan myös EU-toimia. Mitä ne olisivat, sen ympärillä pyöritään varmaan lähiviikot.

Mieltään osoittavat virkamiehet katkaisivat Madridin pääkadun  Paseo de la Castellanan liikenteen.Mieltään osoittavat virkamiehet katkaisivat Madridin pääkadun, Passeo de Castellanan, liikenteen.

Kansakin liikehtii aiempaa enemmän. Spontaanit, rauhanomaiset virkamiesten mielenosoitukset katkovat Madridin liikennettä. Ulkoministeriössä käydessäni osa naisvirkamiehistä protestoi palkanleikkauksia vastaan pukeutumalla mustiin. Suruaika. Valtiovarainministeriöstä poistuttaessa virkamiehet olivat katkaisseet liikenteen.

Oheisessa kuvassa on symboliikkaa. Viislaavien virkamiesten taustalla näkyvät Espanjan neljänneksi suurimman pankin, Bankian,tornit. Tornit ovat vinossa, ja niin ovat tämän pankin finanssitkin. Ei toki helpota mielenosoittajien tilannetta, mutta meidän kannattaa kuitenkin muistaa, että Espanjan kolme suurinta pankkia ovat Euroopan stressitestien parhaimmistoa.

Kaikki valmista. Puuttuu vain ministeri. Kaikki valmista. Puuttuu vain ministeri.

Espanjan valtiovarainministeri Luis de Guindos totesi La Razon -sanomalehden esitelmätilaisuudessa, että Espanja tekee nyt sitä, mitä Saksa 12 vuotta sitten. Ei tulisi unohtaa, että myös Pohjoinen tarvitsee Etelää. Ministeri muistutti, että olemme kaikki samassa veneessä

Näinhän se on. Markkinapuhurit yltyvät. Ja kaikille pitäisi löytää pelastusliivit.

Kommentit

Jorma Salmijärvi 11 vuotta sitten

Erinomaisen hyvä kirjoitus Markku Keinänen.

Riitta Moisander & Christine Lund 11 vuotta sitten

NowHERE2012Finland -väki Kiittää ja kumartaa viehättävästä, hyvänmakuisesta mutta tehokkaasta verkostoitumislounaasta. Odotamme tulevaisuuden yhteistyöltä paljon; yhdessä espanjalaisten osaavien ja avoimin silmin katsovien kollegoiden kanssa olemme enemmän. Kiitos lähetystön suorasta ja modernista otteesta. KIITOS!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.