SOSIAALITYÖNTEKIJÄHANKE ETENEE

1

SOSIAALITYÖNTEKIJÄHANKE ETENEE

TorremolinosSosiaali- ja terveysministeriön (STM) virkamiehet tulivat Aurinkorannikolle tutustumaan sosiaalityöntekijähankkeeseen. Kävimme suomalaisten kokoontumispaikoissa Torremolinoksessa ja Fuengirolassa kuulostelemassa yhdistysten näkemyksiä. On aikamoinen saavutus, että niin Suomalaisyhdistys Kymppipaikka Torremolinoksessa kuin Suomalaisyhdistys Suomela Fuengirolassa toimivat itse omistamissaan kiinteistöissä.

KymppipaikkaSTM:n asiantuntijat tutustuivat myös suomalaisseurakunnan toimipisteisiin sekä Aurinkorannikon kouluun ja kansalaisopisto Sofiaan. Pidimme lisäksi palaverin yhdessä seurakunnan ja koulun kanssa sosiaalityöntekijän rekrytointiin liittyvistä käytännön kysymyksistä.  Malagan konsulimme ja poliisiyhdysmiehemme olivat myös mukana.

Timo Sainio, Aurinkorannikon seurakunnan johtava pappiNeuvonpidossamme STM:n kanssa selvisi, että koska sosiaalityöntekijällä ei voi olla Espanjassa suomalaisviranomaisen toimivaltuuksia, toimenkuvan päälinjaksi muodostuu Espanjassa kirjoilla olevien osalta yhteyksien luominen Espanjan sosiaaliviranomaisiin ja Suomessa kirjoilla olevien osalta yhteydenpito apua tarvitsevan kotikunnan sosiaalitoimeen. Jouduimme myös toteamaan, että tehtävän puolipäiväisyyden vuoksi hankkeen kunnianhimoisuuden tasoa on laskettava. Neljässä tunnissa ei yksi ihminen mahdottomia ehdi.

PalaveriHankkeen aikataulusta sovittiin, että tehtävän hakuilmoitukset pyritään saamaan lehtiin toukokuun alkuun mennessä ja haastattelut toteutettua kesäkuussa, jotta valittava henkilö voisi aloittaa syyskuun alusta.

 

 

AURINKORANNIKON SUOMALAISPILOTTIEN KUUKAUSILOUNAALLA

Aurinkolaivueen tunnusOsallistuin samalla reissulla Torremolinoksessa Aurinkolaivueen kuukausilounaalle. Paikalla oli pitkälle toista sataa entistä suomalaispilottia. Hyvätuulista, nuorekasta joukkoa, jota lentäminen ja toverihenki yhdistävät.

Puhuin 23-F -vallankaappausyrityksestä, josta tuli 23. helmikuuta kuluneeksi 30 vuotta. Aiheesta kiinnostuneille tiedoksi, että tapahtumasta on ilmestynyt hyvä espanjankielinen perusteos 23 F – 30 Años después toimittaja José Oneton kirjoittamana. Salaliittoteorioista kiinnostuneille voi suositella niin ikään tuoretta, historiantutkija Jésus Palacioksen kirjaa El Rey y su Secreto. Aiheesta on kirjoitettu paljonkin, mutta arvostetuimpia teoksia ei saa enää kuin antikvariaateista.

MUITA TAPAHTUMIA VIIKON VARRELTA

Joimme jälleen Pohjoismaiden lähettiläiden koordinaatioaamukahvit. Eräs TV-kanava kuvasi tapaamistamme osana lähetystöjen toimintaa kuvaavaa sarjaa. Jaoimme totuttuun tapaan tehtävät, ketä kutsumme seuraavan kuukauden aikana lounaillemme ja keitä viranomaisia menemme ryhmänä paikan päälle tapaamaan. Viime viikolla tapasimme yhdessä Espanjan ulkoministeriön osastopäällikön, joka seuraa muun muassa Libyan tilannetta.

Madridin klubiOsallistuin Madridin klubin tilaisuuteen Arabimaailman mullistuksista. Puhujina entiset Sudanin (al Mahdi), Ranskan (Jospin) ja Hollannin (Kok) pääministerit. El País -sanomalehden perustajiin kuuluva Diego Hidalgo on myös klubin jäsen. Hän on suuri Suomen ystävä, joka kehui aiemmin eräässä tilaisuudessa kuulijoille suomalaista suklaata. Sujautin hänelle tilaisuuden lomassa Fazeria. Ilmeensä oli muikea.

Marjo Ikonen, Markku Keinänen ja Emilia UutinenJärjestin lounaan Espanjassa esiintyvälle suomalaiselle teatteriväelle. Muikea oli myös oma ilmeeni, kun pääsin samaan valokuvaan Espanjan televisiossa ja elokuvissa esiintyvän Emilia Uutisen sekä Ilmatar-teatterin näyttelijän Marjo Ikosen kanssa. Lounaalle osallistui myös espanjalaista teatteriväkeä. Lounaan pohjalta syntyy toivottavasti uusia yhteistyökuvioita suomalaisen Quo Vadis -ryhmän ja Ilmatar-teatterin sekä espanjalaisteatterien välille. Kävin muuten katsomassa perjantai-iltana Quo Vadis -ryhmän työn ”Esineitä ja tunteita”. Yleisö piti selvästi näkemästään, bravootakin huudettiin.

Partido Popularin tilaisuusViikkoon mahtui vielä tilaisuus, jossa oppositiopuolue Partido Popular (PP) esitteli omia neuvottelutavoitteitaan EU:n tulevissa rahoituskeskusteluissa. Puolue on tiivistämässä yhteyksiään Madridissa toimiviin EU-maiden edustustoihin. Kaikki EU-lähettiläät oli kutsuttu tämän PP:n EU-seminaarin päättäjäistilaisuuteen. Puhujana oli muun muassa puolueen puheenjohtaja Rajoy.

Pyörähdin myös seminaarissa, jossa puhujana oli entinen valtiovarainministeri Pedro Solbes. Hän rauhoitteli kuulijoita, että Portugalin tilanne ei tartu Espanjaan.

Kokoonnuimme jälleen viikolla yhdessä Finpron ja kulttuuri-instituutin kanssa miettimään seuraavia koulutusvientihankkeen askelia. Yritämme saada lisää tietoa Ibero-Amerikan maiden järjestön koulutushankkeista. Siitä suunnasta vaikuttaisi löytyvän parhaiten lisäarvoa, jota voisimme Madridista koulutusviennillemme tarjota.

Kommentit

Riitta Moisander & Christine Lund 11 vuotta sitten

NowHERE2012Finland -väki Kiittää ja kumartaa viehättävästä, hyvänmakuisesta mutta tehokkaasta verkostoitumislounaasta. Odotamme tulevaisuuden yhteistyöltä paljon; yhdessä espanjalaisten osaavien ja avoimin silmin katsovien kollegoiden kanssa olemme enemmän. Kiitos lähetystön suorasta ja modernista otteesta. KIITOS!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.