TAVOITEASETANTAA

1

TAVOITEASETANTAA

Tavoiteasetanta tuo mieleen aseen, asetantan, aseentaonnan tai sanan, jota toistamalla selviää tiukasta paikasta afrikkalaisella tiesululla. Lähetystömme harjoittelija ja suomen kielen maisteri Outi Kuoppala vahvistaa, että vaikka Kielitoimisto hyväksyy nykyisin sanan käytön talousterminä, tavoitteita voi edelleenkin perinteisesti ihan vain asettaa.

Outi Kuoppala

Outi on laittanut meidät kaikki kielikuurille. Suomen kielen oppikirjat ovat tilauksessa. Edellinen harjoittelijamme, myös suomen kielen maisteri, aloitti tämän työn, mutta valmista ei tainnut tulla ihan vielä yhden harjoittelijajakson aikana.

Taoimme viime viikolla tavoitteita. Espanjan talous tulee olemaan edelleenkin ykkösaiheemme. Sitä selvittelemme eri tapaamisten kautta eri näkökulmista. Suomessa tilanteita seurataan todella tiiviisti. EU-ministerivaliokunta ja eduskunta käsittelevät säännöllisesti euron kriisiä, ja EU-kokouksia on tiheään. Näissä aikaraameissa on lähetystönkin toimittava. Jos näkemyksemme saapuvat sen jälkeen kun päätökset ovat Suomessa tai Brysselissä tehdyt, niistä ei ole paljoa hyötyä. Lähetystöjen on oltava hereillä oikeaan aikaan.

Espanjan marraskuiset parlamenttivaalit tulevat olemaan meille toinen keskeinen asia. Pitäisi hahmottaa, mikä tulee muuttumaan, jos valta vaihtuu ja miten mahdolliset muutokset tulevat vaikuttamaan yhteiskuntaan.  Kaiken kaikkiaan, mikäli vaaligallupit ennustivat oikein, kevätkaudella suuntautuu Espanjaan vierailurumba.  Kaikki haluavat kontaktia uusiin vallanpitäjiin. Emme varmaankaan tule olemaan tästä poikkeus. Myös lähetystön on laitettava kontaktit uusiksi.

Lähi-idän tilanteen ymmärtämisessä on Espanjalla erityisosaamista. Palestiinan tunnustamiskysymyksessä Espanja saattaa ottaa etunojaa. Meidän on myös pysyttävä kärryillä siitä, miten Välimeren unionin sihteeristö Barcelonassa toimii. Hyvästä syystä Espanja tähyilee tarkasti meren yli Pohjois-Afrikkaan.

Latinalaisen Amerikan tapahtumien analysoinnissa Espanjan ulkoministeriö ja tutkimuslaitokset ovat todella hyviä. Tiukentaako mahdollinen uusi hallitus suhtautumista Kuubaan?

Unionin tulevan rahoituksen väännöissä maillamme on yhteistä puolustettavaa maatalous- sekä alue- ja rakennepolitiikassa. Unionin sisämarkkinoilla voimme viedä yhdessä eteenpäin digitaalisia sisämarkkinoita ja verokoordinaatiota.

Espanja on nykyisin G20-maa. Espanja on myös merkittävä toimija Natossa sekä Naton ja EU:n operaatioissa.  Vaikutettavaa ja seurattavaa riittää.

Omaa osaamistamme voimme tarjota Espanjan viranomaisille vaikkapa Venäjä-asioissa ja siviilikriisinhallinnassa. Järjestämme ehkä kuluvalla kaudella seminaarit aiheista. Koulutusosaaminen on myös vakioaiheitamme.  

Suomen taloudelliset ulkosuhteet painottuvat uuden hallituksen ohjelmassa. Lähettiläspäivillä lähettiläitä kehotettiinkin katsomaan päivittäin peiliin ja kysymään itseltään, mitä olemme tehneet suomalaisten firmojen hyväksi. Olemme ottaneet neuvosta vaarin ja tarkoitus on mennä rohkeasti peilin eteen. Muun muassa uusiutuvissa energioissa on paljon mahdollisuuksia ja residenssiin on jo hankittu 50 uutta tuolia isompien markkinointitapahtumien järjestämiseen.

Kansalaispalvelut tulevat olemaan lähetystömme prioriteetti tulevanakin vuonna. Passin hakeminen Malagasta on nyt mahdollistettu ja toisen, aidosti kiertävän salkun avulla saamme parannusta myös monen muun alueen tilanteeseen. Sosiaalityöntekijä Salla Heiskanen aloittaa 1.10.2011. Hänen kanssaan tulemme tekemään yhteistyötä ja kehittämään toimintaa yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.

Panostamme myös edelleen internetsivujemme ja Facebook-sivujemme informatiivisuuteen. Lisäämme vuoropuhelua siten, että viikkoblogin lisäksi alan lähitulevaisuudessa jakamaan tietoa myös Twitterin kautta.

Emmekä voi unohtaa Andorraakaan. Maa kuuluu Madridin suurlähetystön vastuualueeseen.

MADRIDIN SUOJELUPYHIMYKSEN PUOLISO

Santa María de la Cabeza ja San Isidro

Perjantaina oli Madridissa vapaapäivä, koska kaupungissa juhlittiin Santa Maria de la Cabezaa, Madridin suojeluspyhimyksen San Isidron puolisoa. Ihmetekoihin kyenneen 1100-luvulla eläneen pyhimyksen vaimon kunniaksi on nimitetty Madridissa useita paikkoja, mukaan lukien suuri aukio ja vilkas keskustan katu. Madridissa on myös kaupungin historiasta kertova museo (Museo de los Orígenes), jossa pariskunnan sanotaan eläneen. Patsaatkin löytyvät Manzanares-joen sillalta.  

 

lämpöasteitaLähetystössä on työnjako, jonka mukaan paikalta palkatut työntekijät pitävät paikalliset vapaat, mutta lähetetyt työntekijät Suomen vapaat. Olimme siis monet töissä perjantaina. Taloyhtiön ilmastointi ei toimi paikallisina vapaapäivinä, joten sisällä oli yhtä kuuma kuin ulkonakin. Santa Maria tuli läheisemmäksi.

 

Miten muuten tavoiteasetanta kääntyisi savoksi? Piämiärien viäntäminen? Taitaa lopulta olla tavoitetasetanta sittenkin parempi.

Kommentit

Riitta Moisander & Christine Lund 11 vuotta sitten

NowHERE2012Finland -väki Kiittää ja kumartaa viehättävästä, hyvänmakuisesta mutta tehokkaasta verkostoitumislounaasta. Odotamme tulevaisuuden yhteistyöltä paljon; yhdessä espanjalaisten osaavien ja avoimin silmin katsovien kollegoiden kanssa olemme enemmän. Kiitos lähetystön suorasta ja modernista otteesta. KIITOS!