#ObamaInTanzania

1

 

Presidentti Barack Obama vieraili Tansaniassa 1.-2.7.2013
Presidentti Barack Obama vieraili Tansaniassa 1.-2.7.2013

  Tansania on saanut kunnian isännöidä paljon korkean tason vieraita tänä vuonna. Omien ministeriemme Stubbin ja Hautalan lisäksi Tansaniassa on vieraillut viimeisen kolmen kuukauden aikana Kiinan ja USA:n nykyiset presidentit, USA:n entinen presidentti, muita presidenttejä ja pääministereitä ja lukuisia ministereitä. Eniten huomiota herättivät Kiinan Xi Jinping ja USA:n Barack Obaman vierailut. Afrikan mantereen ja naapuruston maat ovat seuranneet kateellisina vierestä tansanialaisten vierailukiireitä.

Tansania on maailman nopeimmin kasvavia talouksia ja sen 45 miljoonan nuori väestö rikas markkinapohja. Maalla on vakaan demokratian ja rauhan historia ja sen johtajiin luotetaan. Tansanian luonnonnähtävyydet ovat vailla vertaa. Maa on rikas luonnonvaroiltaan ja sen aluevesiltä löydetyt maakaasuvarat tekevät siitä tulevina vuosina yhden Afrikan energiakeskuksista.

Euroopan maat ja USA ovat olleet Kiinaa hitaampia havaitsemaan Afrikan nousun. Kiina, Intia, Brasilia ja Malesia ovat olleet nopeita ja saaneet paljon jalansijaa mantereella. Talouden kriisi sai vihdoin Euroopankin katsomaan Saharan Eteläpuoleiseen Afrikkaan.

Ulkomaankauppaministeri Stubb ja kehitysministeri Hautala viestittivät toukokuussa Sambian ja Tansanian vierailullaan: Suomi haluaa liikekumppanuuksia ja kauppaa perinteisen kehitysyhteistyön rinnalle ja sitä uudistamaan.

Michelle Obama ja Laura Bush keskustelevat tyttöjen koulutuksesta
Michelle Obama ja Laura Bush keskustelevat tyttöjen koulutuksesta

Presidentti Obaman viesti oli sama, kun hän viime viikolla vieraili Senegalissa, Etelä-Afrikassa ja Tansaniassa. Tansanian vierailu kesti alle 24 tuntia, mutta saattoi pääkaupunki Dar es Salaamin pienoisen sekasorron valtaan – esim. liikenne pysähtyi joiltain osin kokonaan. Tilannetta pahensi se, että samaan aikaan kaupunki isännöi kv. Smart Partnership Dialogia ja George ja Laura Bushin tukemaa Afrikan First Ladies huippukokousta.

Jos suomalaislehdistössä kauhisteltiin Stubbin ja Hautalan 40:n hengen suuruista delegaatiota, niin se oli vielä pientä: Obama toi mukanaan 1200 henkeä ml. 700 liikemiestä! Airforce One lentokone kantoi vieraiden lisäksi mukanaan presidentin panssaroidut ajoneuvot, helikopterit ja turvavarusteet. Obama tapasi Presidentti Kikweten, järjesti amerikkalaisten ja tansanialaisten yritysten pyöreän pöydän tapaamisen, korosti integraation ja teknologian merkitystä sekä vihki käyttöön voimalaitoshankkeen. Obaman vierailu oli sisällöltään siis hyvin samankaltainen kuin Stubbin ja Hautalan reilu kuukausi sitten –olemme siis hyvin ajan hermolla.

Presidentti Obaman vierailua pidettiin mediassa myöhästyneenä yrityksenä tiivistää USA:n ja Afrikan suhteita. Yleinen mielipide oli, että Kiina on voittanut kilpajuoksun Afrikasta. Presidentti Xi lupasi Afrikalle 20 miljardin dollarin investoinnit, Obama ”vain” 7 miljardia Power Africa -ohjelmaansa. Sosiaalisessa mediassa jo kysellään: Kuka tulee seuraavaksi – Putinko ?

Tansanian opetusministeri Kawambwa, Ministerit Stubb ja Hautala ja Nokian Jussi Hinkkanen vaihtavat ajatuksia
Tansanian opetusministeri Kawambwa, Ministerit Stubb ja Hautala ja Nokian Jussi Hinkkanen vaihtavat ajatuksia

Onneksi Suomi voi suunnitella Afrikan suhteitaan ilman suurvaltakilpailua. Ministerivierailumme on jo herättänyt kiinnostusta Suomen osaamisesta: Opetusministeri haluaa tulla Suomeen ottamaan oppia Suomen opetusjärjestelmän menestyksistä. Suomen on tärkeää tässä ”kilpajuoksussa” Afrikasta ja Tansaniasta osata myydä erityisosaamistaan. Obaman teema oli energia –Stubbin ja Hautalan innovaatiot, puhdas teknologia ja ICT. Suomi nousi hiljattain julkaistussa OECD:n tutkimuksessa Afrikan ICT pehmeän infrastruktuurin suurvalta-avunantajaksi. Meille pienenä maan tämä on tärkeä saavutus, josta tulee pitää kiinni. Profiloitumisemme tällä alueella on myös huomattu ja Suomea kutsutaan keskeisiin tapahtumiin.

Tansania kiinnostaa nyt sekä isoja että pieniä suomalaisyrityksiä: Nokia ja ex-nokialaisten uudet start –up yritykset ovat täällä rinta rinnan. Mahdollisuuksia ei kuitenkaan tuoda hopeatarjottimella, vaan uusien kumppanuuksien löytämiseksi on tehtävä paljon työtä. On tärkeää käydä keskustelua siitä, mitä vielä voitaisiin tehdä, jotta yritysten kynnys lähteä tutkimaan Afrikan mahdollisuuksia laskisi.

Ministerit Stubb ja Hautala koululaisten kanssa Liike ry-Nokia-Tansanian nuorisoallianssi tilaisuudessa
Ministerit Stubb ja Hautala koululaisten kanssa Liike ry-Nokia-Tansanian nuorisoallianssi tilaisuudessa

Stubbin, Hautalan ja Obaman vierailuilla panostettiin myös nuoriin. Alex ja Heidi vetivät taukojumppaa nuorisoallianssin, Nokian ja Liike ry:n tilaisuudessa ja tapasivat nuoria IT yrittäjiä Suomen tukemassa innovaatio-ohjelmassa. Obama aloitti nuorten stipendiaattiohjelman. Kuten niin monen Afrikan maan, Tansaniankin väestöstä yli 50 % on alle 18 vuotiaita. Afrikan nousu on näiden nykynuorten käsissä.

Kommentit

Marjatta Lahti 11 vuotta sitten

Kiitos erinomaisesta artikkelista!

Tansanian opetusministerin olisi tosiaan hyvä käydä Suomessa. Jos vierailu toteutuu, ohjelmaan olisi tärkeää sisällyttää tutustuminen myös kirjastolaitokseen, jonka katsotaan olevan maailman parhaiden joukossa.