Itse olen asunut kehitysmaissa nyt kymmenisen vuotta, eikä aika ole käynyt kertaakaan pitkäksi. Tähän on syynä tiivis työtahti ja erityisesti eteen tulevien ongelmien ja tilanteiden selvittäminen.

Nyt Nepalissa asuessani suurimmat ongelmat liittyvät epävakaaseen poliittiseen tilanteeseen sekä huonoon infrastruktuuriin. Nepalin poliittisilla puolueilla on tapana julistaa maahan silloin tällöin 1-2 päivän yleislakko vauhdittaakseen vaatimustensa läpimenoa. Yleislakon eli bandhan aikana lakkolaiset vahtivat kaduilla, että kukaan ei liiku moottoriajoneuvoin. Mikäli joku kuitenkin uskaltautuu ratin taakse hänen ajoneuvonsa helposti pysäytetään ja poltetaan. Kuljettaja saattaa saada lisäksi selkäsaunan, koska uhmaa puolueen lakkoa. Vain pari kuukautta sitten erään bandhan aikana lakkovahdit pysäyttivät täyden bussin ja polttivat sen, matkustajat ehtivät hädin tuskin ulos ennen bussin roihahtamista palamaan.

Huono infrastruktuuri tarkoittaa Nepalissa huonoja teitä, sähkökatkoja sekä vesihuollon puuttumista. Tässä taannoin matkasin maaseudulla autolla 41 km ja aikaa matkaan kului 3 tuntia. Sähkön säännöstely lisääntyy varsinkin talviaikaan, kun maassa ei sada. Sähkö tuotetaan pääosin vesivoimalla ja kun vettä ei sada, sadevesialtaat tyhjenevät hiljalleen ja säännöstely alkaa. Pahimpaan aikaan keskitalvella Katmandussa on sähköä tarjolla vain 10 tuntia vuorokaudessa, lopun aikaa ollaan joko pimeässä tai louskutetaan generaattoria talon pihassa. Vettä taas taloon ei tule Katmandun kaupungin verkon kautta juuri nimeksikään, joten veden kuljetuksesta on tullut tärkeä business Katmandussa ja myös muissa Nepalin kaupungeissa. Vesi tuodaan minunkin talooni tankkiautolla, josta vesi pumpataan maanalaiseen säiliöön, josta se sitten edelleen pumpataan talon katolle. Siten saadaan paine aikaan.

Jälkikäteen ajatellen hauskoihinkin tapahtumiin törmää kehitysmaassa säännöllisesti. Hieman surullinen oli talon kokin tarina. Olin matkoilla jokin aika sitten ja palatessani huomasin Ricard- pastispulloni sisällön värin vaihtuneen lähes valkoiseksi. Pastishan on väriltään ruskeaa, mutta kun siihen sekoittaa vettä, väri vaihtuu valkoiseksi. Tämän on varmaan moni suomalainen teinikin kotona kauhukseen huomannut. Kokki oli ottanut pullosta naukun pari ja tietämättä mitä tapahtuu, lisännyt pulloon vastaavan määrän vettä. Miesparka tunnusti kyllä tekonsa heti.

Tansaniassa kuten täälläkin, saunapuut ostetaan kiloittain. Dar es Salaamin polttopuunmyyjät olivat keksineet tuottoisan kikan tulojensa kasvattamiseksi: polttopuita uitettiin vedessä ties kuinka kauan ja sitten niitten annettiin pintakuivua. Nämä puut sitten kaupattiin ulkomaalaisille, jotka maksoivat puusta sitä enemmän mitä enemmän puu sisälsi kosteutta. Nopeastihan asia kävi selville, kun saunapuut eivät ottaneet syttyäkseen, mutta siinä vaiheessa puista oli jo maksettu.

Toinen muistikuva Dar es Salaamista liittyy koiraamme, joka oli ristitty Manuksi. Manu tuli meille pentuna ja kiintyi luonnollisesti perheenjäseniin. Läksimme sitten lomalle Suomeen kesäkuussa ja koska minua oli varoitettu siitä, että talon vartijat saattavat syödä Manulle varatun lomaruuan, joka oli kuivattua kalaa, luulin keksineeni oivan keinon tämän estämiseksi. Niinpä astuin vaa´an kanssa talon portaille ja vartijan tarkkaillessa otin Manun syliini ja punnitsin sen. Sitten muistutin vartijaa, että Manun painon pitäisi olla suurin piirtein sama saapuessamme takaisin, kuin se lähtiessä oli. Pahaksi onneksi Manu kuitenkin lakkasi lähes kokonaan syömästä kohta lähdettyämme, koska se ikävöi isäntäperhettään. Takaisin tullessamme hätääntyneet vartijat kertoivat tästä. Koska kuivattua kalaa oli edelleen runsaasti jäljellä tarina oli uskottava, eikä seuraavan loman aikana Manua enää punnittu.

Kaikkein ihmeellisin tilanne toistaiseksi sattui sekin Dar es Salaamissa. Yövartijamme saapui työpaikalleen klo 18 ja ilmoitti samalla tarvitsevansa 100 shillinkiä. Lähiristeyksessä partioiva poliisi oli nimittäin takavarikoinut vartijan transistoriradion, joka hänellä oli aina mukanaan..Poliisi oli luvannut sen takaisin 100 shillingin maksua vastaan ja kun vartijalla tällaista rahaa ei ollut, poliisi oli kehottanut vartijaa menemään lainaamaan raha isännältään. Tällainen poliisin toiminta ei ollut kovinkaan harvinaista, mutta loukkasi minua syvästi. Siksi hyppäsin autoon vartijan kanssa ja ajoin risteykseen, jossa poliisi odotteli. Näytin diplomaattikorttini ja vaadin paidan alla pullottavaa radiota takaisin ja siihen poliisi heti suostuikin. Sitten pyysin häntä näyttämään oman poliisikorttinsa, joka oli miehen rintataskussa. Tästä poliisimies kieltäytyi. Juuri silloin risteykseen ajoi toinen auto, ja koska tukin sen väylän jouduin siirtämään omaa autoani. Tällöin poliisimies nappasi polkupyöränsä ja lähti juoksemaan ylös läheistä polkua. Minun primitiivinen reaktioni oli alkaa huutaa pysähtymiskehotuksia samalla kun ryntäsin poliisimiehen perään. Pahaksi onneksi eteen tuli alamäki ja poliisi pääsi hyppäämään polkupyöränsä selkään ja pakenemaan.

Siinä siis suomalainen diplomaatti jahtasi tansanialaista poliisia äänekkäästi huutaen. Jälkikäteen on monta kertaa tullut mieleen se, että mitä olisi tapahtunut, jos olisin saanut poliisin kiinni. Ehkä parasta oli, että mies pääsi pakenemaan, radiohan saatiin kumminkin takaisin ilman maksua.