Nepalin ensimmäisestä suuresta maanjäristyksestä, joka oli voimakkuudeltaan 7,8 magnitudia, on kulunut jo viisi viikkoa. Toinen suuri järistys, 7,3 magnitudia, tapahtui 12. toukokuuta eli kolme viikkoa sitten. Jälkijäristykset ovat jatkuneet koko ajan.
Jälkijäristyksiä on päivittäin edelleen useita ja ne ovat olleet voimakuudeltaan 4-5 magnitudia. Ne tuntuvat, mutta toistaiseksi ovat menneet ohi nopeasti.
Varsinkin toinen suuri maanjäristys pelästytti ihmiset. Tämä siksi, että ensimmäisestä oli jo kulunut parisen viikkoa ja luultiin, että pahin on ohi. Toinen järistys kuitenkin romahdutti paljon taloja, jotka olivat heikentyneet ensimmäisen järistyksen voimasta. Se sai ihmiset uudelleen varpailleen ja pelkäämään kolmatta, kaikista suurinta.
Nepalissa elää voimakkaana huhu, jonka mukaan vielä olisi tulossa 9-10 magnitudin järistys. Uskomuksen mukaan jumalat eivät ole tyytyväisiä siihen, että monet temppelit tuhoutuivat maanjäristyksissä ja siksi antavat kolmannen maanjäristyksen tulla.
Tiedemiehet ovat eri mieltä: heidän mukaansa todennäköisyys sille, että tulisi suurempi maanjäristys kuin 25.4. sattunut on yksi tuhannesta. Toivottavasti he ovat oikeassa.
Kathmandun kaupungissa tuhojen määrä on suuri, mutta suurin osa taloista pysyi kuitenkin pystyssä. Monet taloista joudutaan purkamaan, varsinkin yli kymmenkerroksiset rakennukset, joita on rakennettu viime vuosina.
Vielä vuonna 2004 lähtiessäni täältä ensimmäiseltä komennukseltani näitä korkeita kerrostaloja ei ollut. Oli voimassa sääntö, että kuninkaanlinnaa korkeampaa rakennusta ei saa rakentaa ja kuninkaanlinna vastaa ehkä nelikerroksista kerrostaloa korkeudeltaan. Sääntö kumottiin, kun kuningas joutui luopumaan kruunustaan vuonna 2008 ja maasta tuli tasavalta.
Kuvaan tulivat niin kutsutut ”developerit” ja korkeita rakennuksia alkoi nousta. Tämä siitäkin huolimatta, että oli koko ajan tiedossa suuren maanjäristyksen todennäköisyys.
Lohduton näky Chautaran kaupungissa
Kathmandua huonommin selviytyi Sindhupalchowkin piirikunta ja sen pääkaupunki Chautara. Kävin siellä viime tiistaina. Chautaraan on Katmandusta vain kahden ja puolen tunnin ajomatka, mutta jälki siellä on hirvittavän näköistä. Tuskin yksikään kaupungin taloista oli säilynyt. Kerrostalotkin olivat aivan oudoissa asennoissa ja talot, joissa ei oltu käytetty raudoituksia, olivat muuttuneet rauniokasoiksi.
Vierailin viime tiistaina muun muassa oikeustalolla, joka on saanut purkutuomion. Samoin upouusi vankila, jota urakoitsija ei ollut edes vielä ehtinyt luovuttamaan viranomaisille, oli käyttökelvoton ja odottaa sekin purkamista. Itse asiassa kaikki kaupungin virastot toimivat teltoissa, jonne oli vedetty sähkö lähimmästä sähköliittymästä.
Sindhupalchowkin maaseudulla tilanne oli yhtä vaikea. Suurin osa rakennuksista, 95 prosenttia, oli rauniokasoina, sillä ne on rakennettu luonnonkivistä ja sidonta-aineena on käytetty mutaa. Tilanne maaseudulla näytti kuitenkin paremmalta kuin Chautarassa.
Maaseudulla ihmiset raivasivat jo rauniokasoja ja koettivat löytää niistä omaisuuttaan. He olivat myös jo rakentaneet väliaikaisia asuntoja kaikista mahdollisista materiaaleista, mitä tarjolla on ollut. Maaseudun väki ei kuitenkaan menettänyt peltojaan, josta he saavat tulonsa ja se luo uskoa tulevaisuuteen.
Nyt tarvitaan kuitenkin siemeniä kylvöjä varten, sillä varastoidut siemenet ovat rauniokasoissa. Oli uskomatonta huomata, että kaiken kokemansa jälkeen maaseudun väki tervehti meitä sydämellisesti hymyillen namaste-tervehdyksellä. Näytti siltä, että hitaasti ollaan sopeutumassa vaikeaan tilanteeseen.
Chautaran kaupungissa ilmapiiri oli toinen. Kaupunkilaisethan eivät voi rakentaa väliaikaisia asumuksia, koska maata ei ole riittävästi. Ainoa tapa selviytyä on muuttaa muualle tai asua toistaiseksi teltoissa, joita avustusjärjestöt ovat pystyttäneet. Peltojen viljelyä ei kaupunkilaisille ole sitäkään tarjolla, joten tunnelma on kaupungeissa kireä.
Nepalin jälleenrakennus vie vuosikausia ja vaatii valtavia varoja. Varojen kerääminen on ollut vaikeaa; esimerkiksi YK:n tavoite kerätä yli 400 miljoonaa dollaria välittömästi ei ole lähelläkään toteutumista.
Tätä kirjoitettaessa on saatu kokoon vain noin viidesosa pyydetystä rahoituksesta. Nepalin valtio on myös perustanut niin kutsutun Pääministerin rahaston, jonne on odotettu lahjoituksia ulkomailta. Tätäkään rahaa ei ole tullut kuin hieman, luultavasti avunantajat pelkäävät korruptiota, joka valitettavasti on Nepalissa läsnä. Siksi toistaiseksi annettu apu on kanavoitu kansalaisjärjestöjen kautta tai paikalla oleville YK-järjestöille.
Hienoa lukea suomeksi asiallista, persoonallista ja luotettavaa tietoa paikan päältä!
Suuri kiitos !
arja.claesson@gmail.com
Seniorijournalisti Eskilstunasta
Hei, huomasin nepalilaisten ystävieni jakaman linkin sosiaalisessa mediassa Sahayeta Nepal-järjestöstä, jolle amerikkalainen tukija oli järjestänyt 100 telttaa Rasuwan alueelle. Teltoista oli saatu maahan 90 telttaa tullin ”tarkastuksen” jälkeen. Ihmiset viestivät toki mediassa kaikenlaista, osa pitää paikkansa ja osa ei, mutta tällaiset uutiset eivät ainakaan paranna ihmisten halukkuutta antaa rahaa tai tarvikkeita auttaakseen hädässäolevia.
Onko mitään mitä Suomen lähetystö ja muut avunantajamaat voivat tehdä viestiäkseen Nepalin hallitukselle, että näin sosiaalisen median aikana tieto tällaisista väärinkäytöksistä tulee ilme ja leviää todella nopeasti ja se heikentää ihmisten auttamishalua?
Antti,
Nepalin media on viime aikoina puuttunut aktiivisesti väärinkäytöksiin liittyen avun saapumiseen maahan. Eilen yksi nepalin englanninkielinen valtalehti kirjoitti siitä, että Bangladeshista on saatu lähetys, joka sisälsi 57 000 huopaa,, mutta huopia ei löydy mistään. Väärinkäytöksiä on siis tiedossa ja niitä koetetaan myös selvittää.