Osallistuin viime viikolla sarvikuonon pannoitukseen. Jotta sarvikuonolle saatiin satelliittipanta, jouduimme yrittämään tämän suuren eläimen saartamista kahteen kertaan – elefantilla ratsastaen.

Suomi on tukenut Nepalin WWF:n eli Maailman luonnonsäätiön toimintaa jo vuodesta 2003 lähtien. Suomen tuki kanavoidaan pääosin Suomen WWF:n kautta ja siten yhteistyö Suomen ja Nepalin WWF:en välillä on tiivistä ja tuloksekasta. WWF työskentelee luonnollisesti yhteistyössä myös Nepalin viranomaisten kanssa, mutta hallituksen resurssien ollessa vaatimattomat järjestön toiminnan tärkeys korostuu. Ja tulokset ovat hyviä: esimerkiksi tiikerien määrä Nepalissa on lisääntynyt viime vuosina selvästi. Vuonna 2009 tiikereitä oli 121 ja vuonna 2013 jo 198 eläintä.

Samoin sarvikuonojen määrä on ollut lisääntymään päin. Tähän, samoin kuin tiikerien määrän lisääntymiseen, on syynä salametsästyksen vähentyminen. Meneillään on toinen perättäinen vuosi, jolloin salametsästystä ei ole havaittu lainkaan. Lisäksi eläinten elinolosuhteita on parannettu eri tavoin.

Eläimet käyttävät käytävää

Viime viikolla, 27. marraskuuta, pääsin osallistumaan sarvikuonon pannoitukseen, jonka Nepalin WWF järjesti yhdessä Nepalin hallituksen Department of National Parks and Wildlife Conservation ja Department of Forests kanssa. Tarkoituksena oli esitellä WWF:n työtä Nepalin viranomaisten kanssa. Pannoitus oli tarpeen, jotta sarvikuonojen liikkumista alueella ja myös Intian puolella voidaan seurata satelliitin avulla. Pannassa, joka maksaa 7 000 US dollaria, on lähetin, joka on yhteydessä satelliittiin. Panta painaa parisen kiloa.

Lensimme siis keskiviikkona 26. marraskuuta Nepalgunjiin, josta ajoimme autoilla kaksi tuntia Bardian kansallispuistoon. Bardia on aivan Intian rajan tuntumassa. Kiitos WWF:n toiminnan, Bardian kansallispuiston ja Intian puolella sijaitsevan Katerniaghatin kansallispuiston välillä on nykyään eläinten liikkumiseen sopiva käytävä. Eläimet liikkuvat nyt tätä  Kata Corridoriksi kutsuttua käytävää pitkin edestakaisin. Pannoitus tapahtui juuri tässä Kata Corridorissa.

Torstaiaamuna nousimme norsujen selkään ja ratsastimme noin 40 minuuttia sisälle viidakkoon. Tiedustelijat olivat jo paikantaneet kaksi sarvikuonoa alueella, joten yksitoista elefanttiamme marssi suoraan paikalle ja alkoi etsiä pannoitettavaa eläintä. Elefanteilla saarroimme alueen ja kohta kuulimme sarvikuonojen ääniä saartorenkaan keskeltä. Pannoitettava sarvikuono pitää ensin nukuttaa ampumalla siihen nukutusainetta ja sitä varten asettui ampuja istumaan suuren puun oksalle, jonka luokse sarvikuono oli tarkoitus ohjata elefanttien saartorenkaan avulla.

Ensi yritys ei kuitenkaan onnistunut, sillä molemmat sarvikuonot laukkasivat ulos saartorenkaasta aivan oman elefanttimme edestä. Niiden perään lähetettiin pari elefanttia ja kohta toinen sarvikuono palasikin takaisin saartorenkaaseen, juosten jälleen aivan elefanttimme vierestä takaisin.

Nyt aloimme kiristää saartorengasta ja ohjata sarvikuonoa puun luokse, jossa nukuttaja odotti. Tällä kertaa onnistuimme ja sarvikuono sai osuman. Ammuttu piikki kuitenkin oli pudonnut maahan, joten täyttä varmuutta siitä, oliko nukutusainetta mennyt riittävästi sarvikuonon verenkiertoon, ei heti saatu. Aloimme haravoida aluetta ja noin kymmenen minuutin kuluttua löysimmekin nukutetun sarvikuonon makaamasta erään puun juurella.

Pannoituksessa on riskinsä

Pannoituksesta vastaava henkilö laskeutui ensimmäisenä alas elefantin selästä ja varmisti, että sarvikuono on todella unessa. Tämä oli operaation vaarallisin vaihe, sillä mikäli eläin olisi ollut edelleen hereillä, yksi sen liike olisi ollut riittävä tappamaan pannoittajan. Sitten seurasivat lääkäri, joka otti sarvikuonosta verinäytteitä ja mittamiehet, jotka mittasivat sarvikuonon koon. Itse astuin hieman pelonsekaisin tuntein alas elefantin selästä ja aloin kiinnittää pantaa sarvikuonon kaulan ympärille yhdessä pannoittajan kanssa. Sen verran varovainen olin, että pyysin vaimoani pysymään elefantin selässä.

Pannoitus onnistui hyvin ja enää oli jäljellä toisen piikin antaminen sarvikuonolle, joka herättäisi sen pian. Koska se annetaan suoraan korvan suoneen, piikin vaikutus on nopea, joten vain piikin antaja oli enää maassa ja juoksi sitten nopeasti takaisin elefantin selkään. Kului noin 15 sekuntia ja sitten sarvikuonon pää alkoi liikkua, se nousi jaloilleen ja marssi hieman horjuen viidakkoon.

Näin oli pannoitus onnistuneesti tehty, ensimmäinen sellainen Kata Corridorin alueella. Satelliitti lähettää nyt tietoa sarvikuonon liikkeistä ja minäkin voin seurata sitä, koska WWF ystävällisesti lupasi lähettää liikkumistiedot sähköpostiini. Tietoja ei kuitenkaan saa antaa julkisuuteen salametsästyksen pelossa.

Satelliittipannan paristo kuluu loppuun 1-2 vuoden kuluttua ja silloin panta putoaa automaattisesti pois sarvikuonon kaulasta. Aurinkoenergialla toimivaa pantaa on myös kokeiltu, mutta toistaiseksi tässä ei ole onnistuttu, koska sarvikuonot liikkuvat varjoisassa viidakossa eikä paristo lataudu tällöin riittävästi.