”Normaalisti täytyy mennä eläintarhaan, että näkee tällaista”, toteaa kollegani Intian opetusministeriön työhuoneessaan heti tapaamisemme aluksi.

Hän ei viittaa käytävillä ja portaikossa kuljeskelevaan sekalaiseen seurakuntaan, joka tuo itselleni mieleen jonkin aivan muun paikan kuin ministeriön – niin vapaata, runsasta ja kansanomaista liikehdintä ministeriön käytävillä on.

Isäntäni viittoo ikkunaan, jonka ulkopuolelle viritetyssä verkossa riekkuu joukko äänekkäästi kinastelevia apinoita, makakeja. Meneillään on kiihkeä välienselvittely, ikkunan välittömässä läheisyydessä lienee jotakin puolustamisen arvoista.

Käy saman tien selväksi, että Ministry of Human Resources and Development kohtelee humaanisti paitsi ihmisiä myös eläimiä.

Intiassa eläimet – koirat, kissat, lehmät, apinat ja vuohet – ovat tervetulleita lähes kaikkialle, ne liikkuvat kansan keskuudessa tasavertaisina ja arvostettuina olentoina.

Yhtä suuren vaikutuksen vierailijaan tekee mutkattomuus ja avoimuus, jolla ministeriön korkea virkamies ottaa vieraat vastaan ja jakaa työhuoneensa. Poissa ovat saattajat, vastaanottokomiteat ja neuvotteluhuoneet, saatikka kukkapuskat ja valokuvaajat – täällä asiat hoidetaan asioina.

Idän jättiläiset eri poluilla

Kuusi vuotta Kiinassa suurlähetystön koulutus- ja tiedeneuvoksena on muuttanut pysyvästi tapaani katsoa maailmaa ja tehdä vertailevia arvioita maiden kulttuureista. Kestää aikansa tottua pois Kiinassa vallitsevasta spektaakkelin imperatiivista, siellä kun kaikessa on kyse suuruuden estetiikasta ja vaikutuksen tekemisestä.

Mutta vaikutuksen voi tehdä monella tavalla.

Intia vaikuttaa arkisuudellaan ja avoimuudellaan samoin kuin asioiden orgaanisella etenemisellä – asiat ikään kuin kasvavat ja maatuvat käsi kädessä. Kaikkialla on lämmintä, läsnäolevaa ja värikästä.

Neuvotteluista puuttuu jäyhä ja etukäteen kirjoitettu (ja sovittu) koreografia. Vuorovaikutus on luovaa ja jossain määrin arvaamatonta.

Liekö täällä siis helppo hoitaa asioita ja saada jotain aikaiseksi, vai onko kysymyksessä vain mutkattomuuden luoma harhakuva?

Arvot samasta maailmasta

Intia saa miettimään, voisiko pehmeistä arvoista löytyä yhteinen sävel myös Suomen ja Intian väliselle koulutusyhteistyölle.

Eikö pyrkimys mielenrauhaan, harmoniaan ja kaiken yhteyteen ole loppujen lähellä suomalaisen pedagogiikan ydinarvoja eli tasapainoista kasvua, tasa-arvoa ja kestävää kehitystä?

Entäpä ajatus auktoriteetin kunnioittamisesta ja samanaikaisesta kyseenalaistamisesta, eikö sekin kuulosta kovin suomalaiselta?

Ei siis ihme, että kyselyitä suomalaisen koulutuksen suuntaan tulee paljon, kiinnostus ja halu on aitoa. Myös Intiassa Suomi tunnetaan koulujärjestelmästään. Intiassa käynnissä oleva koulutuspolitiikan uudistus on massiivinen harjoitus, jossa oppeja haetaan ympäri maailman, Suomi mukaan lukien.

Vaikka arvot kohtaisivat, käytäntöjen välillä on melkoisia eroja. Kilpailu, yksilösuoritukset ja ulkoapänttääminen ovat olleet Intian oppimisympäristöissä arkea, mutta asenteet ovat muuttumassa. Intian suurten haasteiden ja mahdollisuuksien edessä ratkaisukeskeisyys, luovuus ja tiimityö ovat arvossa arvaamattomassa.

Niin tai näin, Suomi on onnistunut jalostamaan arvoistaan toimivia ja tunnustettuja käytäntöjä, ja tuntuu siltä, että Intiassa niille olisi paitsi kysyntää myös hyvää käyttöä.