Koulutussektorin mahdollisuuksista Nigeriassa

1

Nigerian innovatiivinen toimintaympäristö sekä valtaisa nuorison potentiaali houkuttelevat pohtimaan koulutussektorin yhteistyömahdollisuuksia. Nigerialaiset ovat maailmanlaajuisesti korkeasti koulutettuja ja yrittelijäisyydestään tunnettuja huippuosaajia.

Tosiasia kuitenkin on, että Nigeriassa on huutava pula koulutuksesta: valtion budjetti koulutukselle laski 6,5 prosenttiin vuonna 2020. Taloudelliset haasteet, turvattomuus ja koulutuksen priorisoinnin puute hankaloittavat Afrikan suurimman väestön kouluttautumista. Suomen koulutusvientiyrityksillä olisi saumaa soveltaa huippuluokan osaamistaan Nigerian markkinoilla.

Konkreettiset esimerkit helpottaisivat suomalaista koulutusvientiä

Nigeria on suomalaisille vielä kovin tuntematon. Markkinatiedon ja suurempien menestystarinoiden puute ymmärrettävästi lisää yritysten varovaisuutta rynnätä Nigerian markkinoille.

Nigeria on Afrikan mantereen houkuttelevimpia vientikohteita muun muassa väestönkasvun ja resurssiensa ansiosta. Maassa on enemmän innovaatiokeskuksia kuin missään muualla Afrikassa, ja Lagos on Afrikan johtava startup –toiminnan keskus.

Suomalaisen koulutusviennin edistämiseksi kaivattaisiinkin konkreettisia, toimivia esimerkkejä. Tuotteiden ja palveluiden pilotointi, sekä esimerkiksi yritysvierailut ovat tärkeitä vakuutettaessa molempia osapuolia yhteistyön toimivuudesta.

Abujan Edu Knosk –koulun oppilaita kansainvälisenä tyttöjen päivänä Suomen toteuttamassa kampanjassa.Suomi tukee vähävaraisten tyttöjen kouluun pääsyä Nigeriassa. Kuva: She Forum Africa
Abujan Edu Knosk –koulun oppilaita kansainvälisenä tyttöjen päivänä Suomen toteuttamassa kampanjassa. Suomi tukee vähävaraisten tyttöjen kouluun pääsyä Nigeriassa. Kuva: She Forum Africa

Koulutuksen ulkopuolelle jääneiden lasten määrä on hälyttävä

Lisääntyvä turvattomuus vaikuttaa väistämättä myös koulutuksen tilaan. Useat pohjoisen ja maan keskiosien koulut ovat joutuneet sulkemaan ovensa yhä yleistyvien kidnappausten ja muiden turvallisuushaasteiden vuoksi.

UNICEFin mukaan ainakin 10,5 miljoonaa 5‒14-vuotiasta nigerialaista on koulusysteemin ulkopuolella. Asiantuntijat arvioivat määrän kasvavan noin 30 prosenttia, ellei turvattomuusongelmiin puututa välittömästi. Erityisesti tyttöjen tilanne on synkkä – alle puolet pohjoisen Nigerian tytöistä käy koulua.

Eteläisissä osavaltioissa oppilaiden määrä taas on paikoin moninkertainen tilojen ja pätevien opettajien kapasiteettiin nähden. Alle 20-vuotiaiden osuus väestöstä on huikeat 54 prosenttia, ja se on vielä kasvamaan päin. Vauhdikas nuoren väestön kasvu vaatisi vauhdikkaita ja tehokkaita ratkaisuja.

Paikallisten nuorten ja opettajien kuuleminen on ensiarvoisen tärkeää ratkaisujen löytämiseksi. Nuoret tuntuvat olevan erityisen huolissaan yksityisen ja julkisen koulutuksen valtavasta erosta, niin laadun kuin resurssienkin osalta.

Myös opettajien ja laadukkaan opettajankoulutuksen tarve on todella suuri, ja Nigeriassa on tällä hetkellä noin 300 000 opettajan vaje.

Abujassa sijaitsevan Bazen yliopiston opiskelijoita digitaalisten uramahdollisuuksien innovaatiotapahtumassa. Kuva: Jenna Kirkkari
Abujassa sijaitsevan Bazen yliopiston opiskelijoita digitaalisten uramahdollisuuksien innovaatiotapahtumassa. Kuva: Jenna Kirkkari

Ratkaisuja digitaalisilla koulutuskeinoilla

Turvattomuus, opettajavaje, ylisuuret oppilasmäärät ja COVID-19 ovat entisestään lisänneet digitaalisten koulutusratkaisujen tarvetta. Niitä on toki käytetty pandemian aikana, mutta lähes yksinomaan yksityisellä sektorilla. Digitalisoitumista hankaloittaa myös sähkö- ja verkkoyhteyksien epävakaus.

Helposti saatavilla olevilla digitaalisilla koulutuskeinoilla voitaisiin vastata ainakin osaan näistä haasteista. Esimerkiksi älypuhelimella ilman internetiä toimiva sovellus voisi ratkaista myös monta julkisen koulutuksen haastetta yhdellä iskulla.

Ammatillisen koulutuksen kysyntä on valtava Nigeriassa

Suomen Afrikka-strategian mukaan Suomi lisää yhteistyötä erityisesti ammattikoulutuksen osalta Afrikassa. Nigeriassa kysyntä ammatilliselle koulutukselle on suuri, ja työllistymisen vauhdittamiseksi kaivataan nopeita keinoja hankkia ammattipätevyyksiä.

Nigerian hallitus on vastikään julkaissut hankeen nopeutetun opetussuunnitelman peruskoulutuksesta koulun ulkopuolisille 10‒18-vuotiaille. Tämänkaltainen paikallinen koulutuksen huomiointi voisi luoda hyvää pohjaa yhteistyölle Suomen huippuosaajien kanssa.

Annual School Needs Expo –dialogitapahtuma koulutusalan asiantuntijoiden kanssa Abujassa. Kuva: Oshinowo Ayoola
Annual School Needs Expo –dialogitapahtuma koulutusalan asiantuntijoiden kanssa Abujassa. Kuva: Oshinowo Ayoola

Tasapainoilua Nigerian potentiaalin ja haasteiden välillä

Nigeriassa toimittaessa oleellista on tasapainoilu lukuisten mahdollisuuksien ja haasteiden välillä. Toimintaympäristönä Nigeria vaatii suomalaisilta realismia, joustavuutta, optimismia ja paikallisen toiminnan ymmärtämistä. Myös ajantasainen ymmärrys vaihtelevasta turvallisuustilanteesta ja eroista osavaltioiden välillä on ensiarvoisen tärkeää.

Suomen koulutusviennissä on tärkeää korostaa lokalisointia, erityisesti silloin, kun lähtö- ja kohdemaiden toimintakulttuurit eroavat merkittävästi. Lokalisoinnilla suomalainen koulutustuote tai –palvelu voidaan valjastaa nigerialaiseen kysyntään toimivaksi ja tuottavaksi kokonaisuudeksi. Paikalliset osaajat, Team Finland -verkosto ja suurlähetystö ovat tärkeitä neuvonantajia sopeuttamisprosesseissa ja yhteyksien luomisessa.

Nigerialaiset tiedostavat koulutuksen tärkeyden, ja maassa on paljon osaamista koulutuksen alalla. Suomalaisia ei siis tarvita jakamaan tietoa koulutuksen positiivisista vaikutuksista ihmisten ja talouden hyvinvointiin. Sen sijaan tarvetta on tehokkaiden ja kontekstiin sovellettujen koulutusratkaisujen kehittämiselle, joissa kohtaisivat suomalainen asiantuntijuus ja nigerialainen innovatiivisuus.

 

Kommentit

Aki 3 vuotta sitten

Moodle on maailman suosituin oppimisen hallintajärjestelmä.
Se perustuu vapaaseen lähdekoodiin, eli on siis ilmainen ja muuneltavissa tarpeen mukaan.
Sen mobiiliversiota voi käyttää myös ilman internet yhteyttä.
https://download.moodle.org/

Mielestäni Moodle on hyvä perusta rakentaa yhteistyötä opetuksen saralla.
Sen kääntäminen Nigeriassa yleisesti puhutuille kielille (Nigerian pidgin, hausa, igbo ja yoruba) on oiva yhteistyöprojekti jonka kautta voidaan osallistaa nigerialaisia opetuksen ammattilaisia ja samalla opitaan hyödyntämään Moodlen monipuolisia ominaisuuksia.