Freedom Online Coalition (FOC) on hallitustenvälinen ryhmä, joka edistää internetin vapautta, avoimuutta ja turvallisuutta. Koalitiossa on 32 jäsenmaata Afrikasta Aasiaan ja Euroopasta Amerikkoihin. Koalition afrikkalaisjäsenet ovat Ghana, Kenia ja Tunisia. Puheenjohtajuus kiertää vuosittain, ja tavoitteita asetetaan sekä maiden sisäisiin että maiden välisiin prosesseihin.
Suomen puheenjohtajuuskaudella pyritään vahvistamaan FOC:n viestiä siitä, että avoin, turvallinen ja maailmanlaajuinen internet sekä yhdenvertainen, eri väestöryhmät huomioiva digitalisaatio vahvistavat demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Teemoja tuodaan esille myös tunisialaisten kanssa tehtävässä yhteistyössä.
Puheenjohtajuusvuonna Suomi tukee muun muassa digitaalista yhdenvertaisuutta koskevan kannanoton toimeenpanoa, painottaa internetin turvallisuutta ja saavutettavuutta kaikille, mukaan lukien naiset ja tytöt sekä haavoittuvimmat väestöryhmät.
Avoimen internetin tulisi olla saavutettavissa taustasta ja sukupuolesta riippumatta
Kansainvälisen telekommunikaatiojärjestön (ITU) mukaan noin 3,6 miljardilla ihmisellä ei ole pääsyä internetiin. Suomi tukee avoimen internetin toimintamahdollisuuksia osana kestävää kehitystä myös Afrikassa.
Vuonna 2020 Tunisiassa 67 prosentilla kansasta oli pääsy nettiin ja käyttäjien määrä kasvoi 0,6 prosenttia edellisestä vuodesta. Esimerkiksi Freedom House luokittelee Tunisian internetin vain osittain vapaaksi. Tunisialaisnaisista 49 % on vuosina 2016 – 2018 käyttänyt internetiä muutaman kerran viikossa tai useammin. Miesten vastaava luku on 58 %. Facebookia käyttää noin 7,4 miljoonaa tunisialaista.
Naisten ja tyttöjen internetiin pääsyyn panostaminen sekä ihmisoikeuksien puolustaminen verkossa ovat ensisijaisen tärkeitä
Afrikassa internet on suuri mahdollisuus yhteiskuntien demokratisoinnissa ja taloudellisessa voimaantumisessa. Digitalisaatio on Afrikassa ollut nopeaa, joskin sen edut ovat jakautuneet epätasaisesti. Digitaitojen lisääminen tasa-arvoisesti sukupuolesta riippumatta on tärkeä teema koalition puheenjohtajuudessa.
Digitalisaatio Tunisiassa
Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota julkishallinnoissa ympäri maailmaa ja Tunisiassa esimerkiksi digitalisaation hyödyt koulutuksessa ovat vielä alkuvaiheessa, vaikka Tunisiassa lanseerattiinkin online-opetusalusta.
Tunisian hallinnon ja palvelujen digitalisaatio on monien maiden tapaan ottanut muun muassa koronapandemian aikana edistysaskelia. Sosiaaliturvatoiminnot toimivat entistä paremmin sähköisinä. Näin päästään etenemään kohti läpinäkyvämpää hallintoa ja esimerkiksi korruption vähenemistä.
FOC-puheenjohtajuusteemat ovatkin oikein sopivia vuonna 2021 myös Tunisiassa.
Asuin vv 2005- 2017 Tunisiassa perheeni kanssa ja alkuvuosina ei ollut vapaata pääsyä internetiin, esim. Facebook oli blokattu. Itse pystyin sitä käyttämään työpaikan netin kautta. Internetyhteyden hankkiminen on todella vaivalloista ja kallista, monelle tavalliselle perheelle sen vuoksi mahdotonta. Puhelimelle ladataan 1-5 TND rahaa, jolla voi hetken netissä roikkua. Valtion kouluissa ei taida olla olemassakaan mitään etämahdollisuuksia, eihän lähes kaikilla ole edes läppäreitä tai tietokoneita lainkaan.
Toki hyvä, että näitä asioita nostetaan esiin ja toivottavasti ihan perusasiat saataisiin parantumaan mahdollistamalla kaikille nettiyhteydet ja koneet… Sitä odotellessa!