Uusien diplomaattien valmennuskurssilla 2005 kuraattorimme erehtyi sanomaan, että komennus Oslossa olisi «kolmen vuoden hiihtoloma». Kurssilaisia huvittanut lausuntonsa hymyilytti minua erityisesti, kun joulukuussa 2014 pakkasimme laatikoita (ja suksemme) Osloon. Tiesin kyllä siinä vaiheessa tämän herrasmiehen olleen enemmän kuin väärässä: olin juuri työskennellyt viimeiset 1,5 vuotta pohjoismaisten asioiden parissa ministeriössä – Oslossa olisi kyllä luvassa töitä. Tosin en laittanut lainkaan pahitteeksi, jos aikaa jäisi vähän hiihtämiseenkin.

 

”Hiihtoloman” päätös

Kolmen ja puolen vuoden työ- ja hiihtoloma on tulossa päätökseen kesäkuussa. Siivoilen vähitellen työhuonettani ja kirjoitan muistiinpanoja seuraajalle – sekä kiitollisuudella että haikeudella. Suomen ja Norjan suhteiden eteen työskentely – oli kyse sitten ulko- tai turvallisuuspolitiikasta tai kaupan edistämisestä – on ollut enemmän kuin motivoivaa ennen kaikkea sen merkityksellisyyden vuoksi. Suomalaisena diplomaattina ei löydä montaa muuta asemapaikkaa, jossa pääsy paikallisten viranomaisten juttusille olisi yhtä helppoa ja kiinnostus näkemyksiämme kohtaan yhtä suurta. Naapuruudella on merkityksensä.

 

Neuvoja seuraajalle

Haikeaksi lähdön tekee paitsi äärimmäisen pätevä myös motivoitunut edustuston henkilökunta, joka tietää, miten puhalletaan yhteen hiileen – sekä sen, kuinka rapujuhlilla käyttäydytään. Kollegoita ikävä jääkin. Heille voi tosin olla helpotus, että vastedes joku toinenkin voi voittaa kesäiset mölkkypelit.

Seuraajaa ei yleensä kannata lähteä liiaksi neuvomaan. Valitettavasti minulla on kuitenkin sellaiseenkin taipumus. Yritän pysyä isoissa linjoissa:

 

• Hiihtäminen Norjassa on itse asiassa sittenkin työtä. Samanarvoiseksi keskustelukumppaniksi norjalaisen kanssa pääsee vasta silloin, kun voit kertoa, missä hiihdit edellisenä viikonloppuna ja kun muistat onnitella norjalaisia viimeisistä mitaleista. Huulirasvasta ja astmalääkkeestä naureskellaan sitten vaan omien kesken.

 

• Jos haluat saada norjalaisilta nopean vastauksen, käytä puhelinta. Norjalaiset eivät jaa suomalaisten pedanttisuutta sähköpostiin vastaamisen suhteen. Ensimmäiseltä Oslo-vuodelta minulla on edelleenkin vetämässä useampi tapaamispyyntö. Sitten vastaan tuli Lewisin kulttuurieroja selittävä kommunikaatiokolmio, jossa Suomi (ja Ruotsi) ovat lähellä Norjaa, mutta kuitenkin kolmion eri sivuilla. Norjalaisilta puuttuu reaktiivisuus. (Suomalaiset voisivat puolestaan panostaa impulsiivisuuteen).

• Kanssakäyminen norjalaisten kesken on lopulta kuitenkin vaivatonta. Samankaltaisuuttamme selittää myös pari käsitettä, joita ei muista kielistä ainakaan helposti tunnu löytyvän. Meillä on termimme yhdessä tekemiselle – dugnad, talkoot – mikä kertoo yhteisöllisyyden merkityksestä ja historiasta. Lempisanani norjan (ja suomen) kielessä on kuitenkin niste, eväät, joka viittaa nimenomaan retkelle mukaan otettavaan syömiseen. Nisten kokoamisesta norjalaiset ovat kehittäneet oman taiteenlajinsa; voileipien väliin myydään omia välipapereitakin (mellomlagspapir)! Kolmen vuoden hiihtoloma on tehnyt jo minustakin niste-taiturin.

 

Kiitos Oslo ja suurlähetystön väki ikimuistoisista vuosista!