Marsalkka Mannerheimin lempiruoka!

Vorschmack on alun perin juutalainen liharuoka. Se valmistetaan jauhetusta lihasta ja anjoviksesta tai sillistä, sipulista ja vedestä.

Työläämmissä ohjeissa liha ruskistetaan ensin ja jauhetaan sitten, helpommissa ohjeissa käytetään jauhelihaa. Liha voi olla lampaan- tai naudanlihaa, ja joissakin ohjeissa mukaan jauhetaan myös sianlihaa. Vorschmackia haudutetaan uunissa useita tunteja, ja se tarjotaan uuniperunoiden tai perunamuusin kanssa. Lisukkeisiin kuuluvat myös smetana, etikkasäilykkeet ja snapsi.

Vorschmackin historia ja arvokkaat perinteet ulottuvat suomalaisessa ruokakulttuurissa 1900-luvun alkuun. Legendan mukaan Vorschmackin toi Suomeen marsalkka Mannerheim, joka ihastui Vorschmack silli-lihamuhennoksen makuun palvellessaan Varsovassa.

Alkuperäinen Vorschmackin valmistustapa on saanut rinnalleen erityisesti retkeilyssä ja veneilyssä käyttökelpoisen ja nopeasti valmistuvan "veneilijän vorschmackin". Tällöin tuore liha korvataan purkitetulla, kypsällä lampaan-, poron-, sian- tai naudanlihalla ja mukaan lisätään sipulia, valkosipulia, smetanaa, anjoviksia ja tomaattisosetta. Tämän reseptin kehitti jo 1970-luvulla keittiömestari Eero Mäkelä.

Tässä residenssikeittiön oma resepti:

Ainekset:
600 g naudan jauhelihaa
200 g lampaan jauhelihaa
100 g anjovisfileetä
2 kpl sipuleita
2 dl lihalientä
1 dl tomaattipyreetä
2 kpl valkosipulinkynsiä
valkopippuria

Paista lampaan- ja naudanliha paistinpannussa. Nosta jauhelihaseos monitoimikoneeseen ja lisää valkosipulinkynnet, sipuli, tomaattipyree, anjovikset sekä lihaliemi. Käytä seosta monitoimikoneessa parin minuutin ajan. Kaada seos uunivuokaan ja hauduta hyvin miedolla lämmöllä 2-4 tuntia. Sekoita silloin tällöin, jotta ruoka ei pala pohjaan. Jos seos tuntuu liian paksulta, lisää hieman lihalientä.

Vorschmack on valmista, kun lusikalla lautaselle nostettu kokkare ei leviä, vaan pysyy kekona. Tarjoile uuniperunan tai perunamuusin kanssa. Vorschmack sopii myös suolaisten ohukaisten täytteeksi ja on erinomainen tarjoiltavaksi pieninä suupaloina cocktailtilaisuuksissa.