Norjalaisessa koulussa vanhemmilta odotetaan aktiivista otetta lastensa koulunkäyntiin. Suomalaisen koulun käyneiltä vanhemmilta norjalaiskoulun rutiineihin tottuminen vaatii hieman sopeutumista. Vanhemmilta vaaditaan huomattavasti suurempaa sitoutumista lapsen koulunkäyntiin ja ennen kaikkea siihen liittyvään sosiaaliseen toimintaan, juhlien järjestämiseen ja talkoisiin.

Kaikki mukaan perheryhmiin

Norjalaiskouluun liittyvät tiiviisti ns. perheryhmät eli familiegruppet. Kouluvuoden alussa luokka jaetaan viiden tai kuuden lapsen ryhmiin. Jokainen ryhmän jäsen kutsuu kerran vuodessa lapset perheineen luokseen. Ensin haetaan lapset hyvissä ajoin koulusta ja valmistetaan heille päivällinen, minkä jälkeen he saavat leikkiä yhdessä. Noin kuuden aikaan seuraan liittyvät lasten vanhemmat ja sisarukset, jolloin perheet saavat mahdollisuuden tutustua toisiinsa.

Familiegruppet järjestävät myös joulu- ja kevätjuhlat tarjoamisineen ja paikkavarauksineen, sekä talvi- ja syysaktiviteettejä, jotka voivat olla esimerkiksi viikonloppuna tehtävä luisteluretki tai telttailua metsässä. Itse sain juuri kutsun luokan talviaktiviteettiin – helmikuussa tehtävään uimaretkeen.

Perheryhmä on mukava tapa tutustua luokkalaisten vanhempiin varsinkin ensimmäisillä luokilla, ja se auttaa lapsia laajentamaan kaveripiiriään. Perheryhmät kokoontuvat ilmeisesti koko ala-asteen, mikä on toisaalta mukavaa, mutta rehellisyyden nimissä täytyy todeta, että neljäsluokkalaisen vanhempana perheryhmä alkaa tuntua jo hieman aikansa eläneeltä. Eri harrastuksissa on lisäksi aina erikseen omat joulu- ja kevätlopettajaiset, joihin vanhempien oletetaan osallistuvan aktiivisesti.

Vanhemmat liikennevahteina

Perheryhmien lisäksi vanhempien tulee sitoutua liikennevahdeiksi, jolloin seisotaan puoli tuntia koulun läheisissä risteyksissä ja varmistetaan, ettei kukaan jää auton alle. Hyödyllinen ja turvallisuutta lisäävä toimenpide, joka kuitenkin kaatosateessa seisoessa saattaa aiheuttaa kaipausta suomalaiseen koulusysteemiin. Osa Norjassa asuvista suomalaisista onkin sitä mieltä, että norjalaislapset kasvatetaan pumpulissa eikä heitä opeteta pärjäämään omillaan. Toisaalta on kuitenkin hyvä muistaa, ettei Norjan liikenteessä kuollut viime vuonna yhtään alle 15-vuotiasta lasta.

Retkelle lähdetään säässä kuin säässä

Luokkaretkille osallistuminen on Norjassa oma lukunsa. Kollegamme suurlähetystössä vietti juuri viikonlopun metsässä kaatosateessa otsalampun varassa. Luokkaretken oli tarkoitus olla yhteensä 21 kilometrin hiihtoretki metsämökissä yöpymisineen. Lämpöasteita oli kuitenkin viikonloppuna viisi ja vettä satoi kaatamalla. Reippaat norjalaiset eivät anna kuitenkaan sellaisen häiritä, vaan matkaan lähdettiin suunnitellusti –  vain ilman suksia. Sateisessa metsässä käveltiin otsalampun varassa. Kuten norjalaiset ylpeinä toteavat: Det finnes ikke dårlig vær, bare dårlige klær, eli ei ole olemassa huonoa säätä, vain huonot vaatteet.

Norjalaisten rakkaus luontoon näkyy myös siinä, että luokan eräretkeilijä-isät järjestävät telttayöpymisiä metsässä, jonne on kutsuttu koko luokka vanhempineen. Osallistuminen ei ole pakollista, mutta lapsille voi helposti tulla ulkopuolinen olo, kun maanantaina luokkakaverit muistelevat viikonlopun telttaretkeä.

Norja tunnetaan talkoista

Talkoot, eli dugnad, kuuluvat norjalaiseen kansanperinteeseen. Niitä järjestetään sekä päiväkodeissa että kouluissa, joissa rakennuksia maalataan, korjataan yhdessä hajonneita leikkikaluja ja huonekaluja, siivotaan pihat ja istutetaan kukkia. Myös harrastuksissa järjestetään talkoita.

Koulun askartelutunneilla ja retkipäivinä edellytetään myös vanhempien aktiivisuutta. Kun neljäsluokkalaisten oli aika opetella kutomaan, tuli koulusta viesti, jossa pyydettiin oppilaiden mummoja tulemaan koululle opettajiksi. Retkipäivänä oppilaat suuntaavat usein metsään, ja reppuun on muistettava laittaa halko, nakkeja, grillikeppi ja istuinalusta, muuten on retki pilalla. Kun katson omaa tiliäni Norjan ”Wilmassa”, niin huomaan, että parin viime viikon aikana koulusta on pyydetty ottamaan mukaan sukka ja pahvilaatikoita askartelutunnille, 100 rusinaa, pähkinää tai jotain muuta koulun juhlia varten, halko, nakit ja muut grillaustarpeet retkeä varten sekä muistutus liikennevahtivuorosta. Tämän lisäksi pitää toki muistaa tehdä ja pakata myös eväät.

Vanhempien sitouttamisessa on puolensa

Vanhempien kannalta hauska perinne on joissakin kouluissa järjestettävä ”foreldrefest”, eli vanhempien bileet. Juhlat voi järjestää monin tavoin, tarkoituksena on tutustua muihin vanhempiin muutenkin kuin lasten kautta. Itse osallistuin foreldrefestiin, jossa luokan vanhemmat jaettiin satunnaisiin ryhmiin, kuitenkin niin, ettei oma puoliso ollut samassa ryhmässä. Ensin syötiin alkuruoka neljän eri perheen luona, sen jälkeen ryhmät sekoitettiin ja vuorossa oli pääruoka neljän eri perheen luona, jonka jälkeen kaikki kokoontuivat juhlimaan yhdessä erään perheen kotiin.

Norjan vanhemmat osallistavassa ja sosiaalisessa koulukulttuurissa on puolensa. Lapset tutustuvat nopeasti toisiinsa, samoin vanhemmat. Avun pyytäminen on helpompaa, kun tuntee vanhemmat, ja harrastuksiin viemisten ja hakemisten yhteinen organisointi toimii hyvin. Lapset leikkivät myös paljon toistensa luona kouluajan ulkopuolella, mitä helpottaa lista, josta löytyy kaikkien vanhempien osoitteet ja puhelinnumerot.

Toisaalta kiireisessä arjessa on joskus hankala löytää aikaa perheryhmille, liikennevahtivuoroille, talkoille, talvi- ja syysaktiviteeteille, joulu- ja kevätjuhlien kakkujen leipomiselle, harrastusten talkoille ja päättäjäisille. Introverteille suomalaisille voi myös vaatimus jatkuvasta sosiaalisuudesta olla joskus raskasta.