Aurinko nousee Murmanskissa seuraavan kerran neljänkymmenen päivän kuluttua

Murmanskin-toimipisteen johtava virkamies Lari Peltonen ihmettelee blogikirjoituksessaan pohjoisen kaamosta ja yötöntä yötä.

Nyt se, mitä olen pienellä pelolla odottanut, sitten koittaa. Kaamos.

Murmanskin marraskuussa yö eteni harppauksin ja valon määrä ehtyi silmissä. Auringonvalo rupesi tuntumaan samanlaiselta harvinaiselta luonnonvaralta kuin juomavesi Saharassa – päivän säteet täytyi ehtiä nauttimaan keskipäivällä, kun niitä vielä annosteltiin. Nyt tämäkin varasto on kulutettu loppuun, ja aurinko pilkistää seuraavan kerran ensi vuonna 11. tammikuuta puoli yhden aikaan, tosin vain 53 minuutiksi. Revontulistakaan ei ole täällä öisiä katuja valaisemaan, vaikka ystävä Välimeren maasta niin kuvittelikin. Hellyttävää!

Valoa yössä. Kuva: Lari Peltonen

Ei Murmanskissa toki säkkipimeää ole neljääkymmentä päivää, kaupungin valot ja lumi sekä sisällä kirkasvalolamppu jatkavat siitä, mihin aurinko meidät jättää. Ikkunalle kynttilän saa sytyttää. Eikä kaamoskaan ole mustavalkoinen kysymys. Täällä olen oppinut, että päivän ja yön välillä on kolme eri sävyä hämärää: ”porvarillisen hämärän” hauska nimi viittaa siihen, että silloin näkee vielä työskennellä ulkona. ”Nauttisessa hämärässä” erottaa merellä taivaanrannan, ja ”astronomisessa hämärässäkin” vielä kajastaa.

Vaikka vuoden pimein kausi on hädin tuskin alkanut, keholleni ja mielelleni tuntuu arktinen eksotiikka jo riittävän. Aamuisin on noin 37 % vaikeampaa nousta ylös, ja iho on kalvakka kuin Tolkienin taruolennolla. Takerrun D-vitamiiniin ja unelmoin vuoden pimeimmästä päivästä joululomalla Helsingissä, jossa auringonvaloa riittää synkimmilläänkin ruhtinaalliset 5 tuntia ja 49 minuuttia!

Lari Peltonen, takana kimmeltää Barentsinmeri. Kuva: Lari Peltonen

Kuulin, että saamelaiset tekivät muinoin rituaaleja, joilla aurinkoa houkuteltiin takaisin peittoamaan pimeä – miten sitten kävisi, jos aurinko muuten jättäisi jokin vuosi palaamatta? Pian vuoden kokemuksella Murmanskissa luotan ilman rituaalejakin siihen, että tammikuussa taas paistaa. Keväällä on päivän vuoro kiiriä häkellyttävällä vauhdilla eteenpäin, ja aurinko leiriytyy lopulta toukokuun lopulla taivaankannelle helottamaan 62 yhtäjaksoista vuorokautta. Lasken mielessäni 62 – 40 = 22, että minähän lopulta nettoan täällä valon määrässä. Todellisuudessa vuodenkierto jos mikä on nollasummapeliä ja kaikkialla tasa-arvoista. Yksi säde kesälle on talvelta pois. Täällä valoa ei vain osata säännöstellä tasaisesti.

Murmansk avautuu kesäyössä. Kuva: Lari Peltonen

Kesällä jatkuva valo on niin ikään ihmeellinen kokemus, sitä pohjoisen taikaa. On pakotettava itsensä nukkumaan pikkutunneilla, sillä sisäinen kello on pois päältä. Vain ihmisten ja autojen määrä ulkona kertoo, onko päivä vai ”yö”. Linnut kuulostavat olevan yhtä sekaisin ja laulavat miten sattuu. Onneksi keskikesällä ei sentään satanut lunta, säästetään se yöttömän yön keskipitkään oppimäärään. Ja taitaa olla niin, että lumipyryjä ei nähdä juhannuksina enää näilläkään leveysasteilla. Siltä ainakin vaikutti viime kesänä, kun ihmettelin auringonpalvojia tundralla miltei kolmenkymmenen asteen helteessä. Siinä kuvassa oli jotakin vinksallaan.

Vuodenajasta riippumatta pohdin, että näin pohjoisessa ei kaiketi ole tarkoitus olla ihmiselämää, ei ainakaan Tamperetta suuremman kaupungin verran. Murmansk vaikuttaa epätodelliselta kaupungilta, jonka ei kuuluisi kohota neitseellisillä tuntureilla. Kuin tarujen Shangri-La, mutta jotenkin nurinkurisesti. Kun tätä kaikkea kummastelen, suhtautuvat pohjoisen asukkaat etelän mieheen hieman huvittuneesti, kuin takavuosien hyttysmyrkkymainoksessa. He kantavat turkkinsa ja pilkkihaalarinsa arvokkaasti.

Olen kesän lapsi ja karsastan talvea, sitä ei Murmansk muuksi muuta. En ole severni tšelovek ’pohjoisen ihminen’, mutta mukaani otan vähän arktista asennetta ja uhoa: pimeä, kylmä ja tuiverrus eivät minua niin vain lannistakaan!

Aljoša-patsas vartioi Murmanskia väsymättä. Kuva: Lari Peltonen

 

Oletko jo lukenut muut Murmanskin-toimipisteen blogikirjoitukset?

EDUFI-harjoittelijan mietteitä Murmanskista

Ensam är inte stark – gränsöverskridande samarbete i norr

Murmanskin kodittomat koirat

Ympäri Kuolan niemimaata – terveiset Murmanskin konsulaatista

Leave a Reply