Jäähyväiset Pietarille

1

Haikein mielin hyvästelen Pietarin. Kolme ja puoli vuotta kuluivat kuin siivillä tässä Nevan ja Itämeren rannan helmessä, kaupungissa, johon niin monet ovat hullaantuneet – minä mukaan lukien. Pääkonsulin pestini päättyi marraskuun alussa ja siirryin Suomen suurlähettilääksi Etelä-Afrikkaan.

Ennen lähtöäni Pietariin keväällä 2017 keskustelin yhden edeltäjäni, Markus Lyran, kanssa. Markus kertoi, että kaikista palvelupaikoista hienoin ja mieluisin oli hänelle ollut Pietari. Se on aika paljon sanottu, koska Markus oli toiminut päällikkönä myös muissa upeissa paikoissa kuten Moskovassa ja Tukholmassa.

Anne Lammila toimi Suomen Pietarin-pääkonsulaatin pääkonsulina toukokuusta 2017 lokakuuhun 2020. Marraskuussa 2020 hän aloitti suurlähettiläänä Pretoriassa Etelä-Afrikassa. Kuva: Maria Istomina

Oppimatka Suomen historiaan

Suomalaiselle diplomaatille Pietari on oppimatka Suomen historiaan. Autonomian aika näkyy ja tuntuu täällä. Kanavien kivetykset ja Iisakin kirkon pilarit on tehty suomalaisesta graniitista. Ennen kuin Pietari oli edes perustettu, alueella asui suomalaisia. Inkeriläinen kulttuuri on edelleen läsnä.

Missään muualla maailmassa ei voi niin hyvin ymmärtää Suomen kohtalonkysymystä, naapuruutta Venäjän kanssa. Pietarin-pääkonsulaatista käsin hoidetaan Suomen suhteita Luoteis-Venäjän kaikkiin 11 subjektiin.  Imperiumimme käsittää Pietarin ja Leningradin alueen lisäksi Murmanskin, Arkangelin, Nenetsian, Komin, Vologdan, Karjalan, Pihkovan, Novgorodin ja Kaliningradin. Yhteinen rajamme, 1343,6 km, on pisin yhtenäinen Schengen-raja. Suomen Pietarin-pääkonsulaatissa myönnetään eniten viisumeita maailmassa – uskomatonta mutta totta!

Pietarissa ja Luoteis-Venäjällä Suomi on suurvalta. Meidät tunnetaan ja meistä pidetään. Levada-tutkimuskeskuksella teettämämme kyselyn mukaan jopa 95% pietarilaisista ajattelee Suomesta ja suomalaisista myönteisesti tai erittäin myönteisesti. Suomeen yhdistetään mielikuvia puhtaasta ympäristöstä, korkealaatuisista tuotteista, hyvästä elintasosta ja elämänlaadusta. Nuorten keskuudessa Suomen maine on vieläkin parempi. Nuoret pietarilaiset arvostavat Suomessa koulutusta, tasa-arvoa, vapautta ja matalaa korruptiota. Jopa kolmannes nuorista olisi valmis muuttamaan Suomeen töihin tai opiskelemaan.

Pietarissa toimivat suomalaisyritykset käyttävät suomalaisuutta myyntivalttina. Suomen lippu laitetaan tuotepakkauksiin, olivat kyseessä sitten kuluttajatuotteet tai teollisuuden teräspalkit. Useat suomalaisyritykset keskittyvät Venäjän markkinoilla ainoastaan Pietarin alueelle, koska Pietarissa suomalaisuus myy.

Tämän myönteisen maakuvan ylläpitäminen ja kehittäminen on ollut tärkeimpiä asioita, johon pääkonsulaatti on panostanut kaudellani. Näin olemme voineet toteuttaa päätehtäväämme eli ajaa Suomen ja suomalaisten etuja Luoteis-Venäjällä.

Kiitos, Pietari!

On suuri etuoikeus saada palvella Pietarissa, joka kauneudessaan vetää vertoja Pariisille. Olen nauttinut kauniista arkkitehtuurista, korkeatasoisesta kulttuurielämästä, pyöräretkistä pitkin Nevan rantoja ja kävelyistä Taurian puistossa. Parasta on ollut kuitenkin tutustua pietarilaisiin ihmisiin, vieraanvaraisiin ja henkeviin sielunkumppaneihin. On ollut ilo puhua venäjää, kieltä, jonka kauneutta ihailin jo nuorena koululaisena.

Korona-aika on koetellut kaikkia. Pietarin-pääkonsulaatti on pyrkinyt parhaan taitonsa mukaan helpottamaan maittemme välistä kanssakäymistä näinä vaikeina aikoina. Olemme tiedottaneet ja järjestäneet virtuaalitapaamisia Luoteis-Venäjän viranomaisten ja suomalaisten tahojen välillä. Suuri ponnistus meille oli kotiutuskuljetusten järjestäminen yhdessä HH-kuriirin Jukka Jyrkisen kanssa.

Toivotan kaikille blogin lukijoille kaunista ja antoisaa syksyä! Kiitos yhteisestä matkasta!

Kuva: Maria Istomina

Teksti on aikaisemmin julkaistu kolumnina Venäjän aika -lehden numerossa 4/2020.

Kommentit

Ismo Viitanen 3 vuotta sitten

Suuri kiitos työstäsi ja viisaista ajatuksistasi naapuruudestamme venäläisten kanssa! Hyvää jatkoa ja onnea Etelä-Afrikassa!

Ystävällisin terveisin

Ismo Viitanen