Suomalaisen elokuvafanin tunnustuksia Pietarissa

Turku, vuonna 1970. Olimme saaneet siskoni kanssa kuulla, että paikallisessa pankkikonttorissa jaettiin ilmaisia elokuvalippuja. Kävelimme usean kilometrin matkan ensin pankille ja sen jälkeen toisen mokoman elokuvateatterille, liput taskussa poltellen.

Elokuvan oli ”Peppi Pitkätossu seitsemällä merellä”, ja siinä maailman vahvin tyttö lähti pelastamaan isäänsä merirosvojen hampaista.

Muistan vieläkin elokuvasalin taianomaisen tunnelman, kun esirippu vedettiin auki ja filmikelaa pyörittävä projektori alkoi heijastaa kuvaa valkokankaalle.

Vuosikymmeniä myöhemmin elokuvan taika on edelleen tallella. Mikään ei vedä vertoja elokuvateatterielämykselle. Se näkyy myös lippuluukuilla – suomalaiset käyvät elokuvissa enemmän kuin vuosikymmeniin. Suosittuja ovat juuri kotimaiset elokuvat. Suomalainen elokuva elää uutta kukoistuksen aikaa.

Pääkonsuli Anne Lammila kertoo suomalaisen elokuvan elävän uutta kukoistuksen aikaa. Pietarin Suomalaiset elokuvaviikot järjestetään lokakuussa jo 30. kerran.

Siitä saamme nauttia myös täällä Pietarissa: Suomalaiset elokuvaviikot järjestetään lokakuussa jo 30. kerran. Tunnen ylpeyttä voidessani sanoa, että Suomalaisen elokuvan viikko on kaupungin, ja tietojemme mukaan peräti koko Venäjän, vanhin ulkomainen elokuvafestivaali. Kun järjestimme ensimmäisen festivaalin Leningradissa vuonna 1990, harva uskalsi unelmoida siitä, että perinne jatkuu vielä kolme vuosikymmentä myöhemmin.

Suomalaisen elokuvan viikko on Pietarin, ja tietojemme mukaan peräti koko Venäjän, vanhin ulkomainen elokuvafestivaali

Siitä kiitos kuuluu kumppaneillemme Suomessa ja Pietarissa – ja ennen kaikkea katsojille, jotka ovat vuosi toisensa jälkeen löytäneet tiensä Nevski prospektin Aurora-teatteriin. Heidän joukossaan on varmasti niitä, jotka olivat jo vuonna 1990 mukana katsomassa Mika Kaurismäen elokuvia. Tänä vuonna ympyrä sulkeutuu, sillä hänen uusin elokuvansa, Mestari Cheng, avaa jälleen festivaalin. Myös Kaurismäen veljistä toinen, Aki, on esillä festivaaleilla – Aurora-teatterin aulassa nähdään upea valokuvanäyttely hänen ikimuistoisimmista elokuvistaan.

Ensimmäinen Suomalaisen elokuvan viikko Pietarissa järjestettiin jo vuonna 1990, jolloin harva uskalsi unelmoida perinteen jatkumisesta vielä kolmenkymmenen vuoden päästäkin.

Toivon, että yhä uudet sukupolvet molemmin puolin rajaa löytävät tiensä suomalaisen elokuvan äärelle. Tänäkin vuonna Pietarissa olemme valinneet erityisiä elokuvia lapsille ja nuorille. Ja koska kyseessä on juhlavuosi, jatkamme festivaaleja marraskuun puolelle, jolloin LenFilm Studiolla nähdään muun muassa kiinnostavia suomalaisia lyhytelokuvia. Luvassa on myös iltajuhlia ja ohjaajaluento.

Elokuvassa on ihmisiä yhdistävää taikaa, joka ylittää maantieteelliset rajat. Uskon, että suomalaisen elokuvan filmikela pyörii Pietarissa myös seuraavat 30 vuotta.

Katso festivaalin ohjelma Suomen Pietarin-instituutin sivuilta.