CodeBus Africa eli koodibussi oli kahdeksan Afrikassa sijaitsevan suomalaisen suurlähetystön aivoriihen tulos, kun haettiin poikkeavaa tapaa juhlia satavuotista Suomea. Suorastaan hämmentävää, että niin innovatiivinen tulos voi syntyä virkamiestyönä! Toteutus vasta hieno olikin, parempi kuin uskalsimme koskaan toivoa. Aalto-yliopiston Aalto Global Impact valikoitui hankkeen toteuttajaksi, ja se sai rahoituksen kokoon pääasiassa Nokian tuella.

Koodibussin piti alkujaan olla oikea bussi, joka kulkee maasta toiseen, mutta siitä luovuttiin käytännön ja turvallisuusseikkojen vuoksi. Bussi-ideaa jäi jäljelle sen verran, että koululaiset kuljetettiin busseilla koodityöpajaan.

”Bussi” kulki kymmenessä Afrikan maassa. Kierroksen aikana järjestettiin yli 40 yhden päivän työpajaa yhteensä noin 1 800 oppilaalle, joista vähintään puolet oli tyttöjä.

Fiksut nuoret

Työpajajärjestelyt- ja ohjelma toteutuivat tavalla, josta edellisellä vuosituhannella koulunsa käynyt henkilö voi vain unelmoida. Mahtavaa, että opiskelu voi olla hauskaa, innostavaa ja vuoropuheluun kannustavaa. Työpajat alkoivat aamupalalla, koska se ei ole itsestäänselvyys kaikille. Nuoret tulivat köyhemmiltä alueilta, osa suorastaan slummeista.

Sen jälkeen oli tutustumisleikkien ja laulujen aika, mikä sujui aina mallikkaasti. Monelle jäi varmastikin mieleen soimaan rallatus ”We’re young, we’re smart, we code and we have fun”. Lämmittelyjen jälkeen päästiin tositoimiin eli kannettavien tietokoneiden ääreen ja opettelemaan koodausta pareittain Sonic Pi -ohjelmalla.

Työpajoissa oli ohjaajina puolet suomalaisia, puolet paikallisia. Jokainen veti vuorollaan session, sääntöjä oli vain kolme – pitää olla hauskaa, kysymyksen kanssa saa odottaa korkeintaan viisi sekuntia ja kun opettaja nostaa käden pystyyn, pitää olla hiljaa ja kuunnella. Se toimi!

Välillä syötiin lounas ja päivän päätteeksi nuoret esittelivät tuotoksensa muille. Jokainen oli koodannut pätkän musiikkia, sen tahtiin tanssahdeltiin ja iloittiin.

Minä olen pomo ja muita opetuksia

Nuoret oppivat muutamassa tunnissa koodauksen alkeet, ja monella taisi itsetuntokin kohota. Ensimmäinen opetus oli, että käyttäjä on ohjelman, laitteen pomo. Kun opettaja kysyi, kuka on pomo, koko luokka huusi ”I’m the boss”!

Normaalisti oppilaat tulivat ryhminä paikallisista kouluista, mutta Kapkaupungissa oli yhtenä päivänä ryhmä nuoria, joilta koulu oli jäänyt kesken eikä elämä ollut muutoinkaan kohdellut hellin käsin. Heidän kuorensa läpäisy ja ”sulattaminen” vaativat työpajan vetäjiltä hieman enemmän, mutta työvoitto tapahtui ja nuoret innostuivat ja oppivat yhtä lailla kuin muutkin.

Koodibussi edusti kaikkea sitä, missä Suomi on hyvä – koulutus, innovaatio, teknologia ja tasa-arvo. Nuoret ovat tulevaisuuden toivo, joten toivomme ja uskomme, että koodaustyöpaja antoi heille lisää työkaluja sekä uskoa siihen, että kaikki on mahdollista. Työpajojen ympärillä ollut muu pöhinä antoi puolestaan merkkejä siitä, että työ jatkuu paikallisin voimin.