Kulttuuria ja maakuvatyötä Isossa Omenassa

Viestintäharjoittelu Suomen pääkonsulaatin julkisuusdiplomatiatiimissä on tarjonnut upean näköalapaikan suurkaupungin sykkeeseen sekä edustustotyöhön. Monipuolisen kulttuurikattauksen ja pilvenpiirtäjien täyttämässä metropolissa meinaavat vuorokaudesta loppua tunnit kesken.

New York Cityllä on monta lempinimeä. Sitä kutsutaan Isoksi Omenaksi, Gotham Cityksi, kulttuurien sulatusuuniksi sekä kaupungiksi, joka ei koskaan nuku. Eikä turhaan – kahdeksan ja puolen miljoonan asukkaan kaupungissa tekemistä riittää loputtomiin.

Kevät saa kahvinkin maistumaan paremmalta.
Kevät saa kahvinkin maistumaan paremmalta.

Aloitin kuuden kuukauden mittaisen CIMO-harjoitteluni Suomen New Yorkin –pääkonsulaatissa tammikuun alussa. Harjoittelu Suomen edustustossa oli hyvin mieleinen, sillä työtehtävät julkisuusdiplomatian parissa olivat kiinnostaneet minua jo pitkään. Kiinnostavat työtehtävät, kaupungin pysähtymätön vilske ja energinen tunnelma imaisivatkin mukaansa nopeasti.

Työnkuvani pääkonsulaatin viestintäharjoittelijana on monipuolinen. Minut otettiin kokonaisvaltaisesti mukaan maakuvatiimin toimintaan heti alusta saakka: työtehtäviini kuuluvat muun muassa edustuston viestinnän tukeminen ja viestintätyökalujen kehittäminen, sosiaalisen median hallinta, uutisten ja artikkeleiden kirjoittaminen sekä monipuolinen osallistuminen maakuvatyöhön. Lisäksi harjoittelu pitää sisällään erilaisiin kokouksiin osallistumista, muistioiden ja raporttien laadintaa sekä tapahtuma- ja edustustilaisuuksien järjestelyä.

Harjoittelun aikana olen päässyt osallistumaan muun muassa suomalaisyritysten vientiä ja kansainvälistymistä tukevaan työhön. Yksi mieleenpainuvimmista työtehtävistäni on ollut pohjoismaisen virtuaalitodellisuuteen keskittyvän Tech Night -teknologiatapahtuman järjestäminen. Kahdeksan suomalaisen startupin lisäksi paikalle saapuivat New Yorkin suurimmat mediatalot aina New York Timesista Wall Street Journaliin saakka. Harjoittelun upeimpia puolia onkin päästä näkemään läheltä, millä tavalla Suomea edustetaan ulkomailla ja mitä kaikkea edustuston arkeen kuuluu.

New York City – aina hereillä.
New York City – aina hereillä.

Työnteon ohella aika on kulunut nopeasti New York Cityyn tutustuessa. Jokainen kaupunginosa on New Yorkissa erilainen. Williamsburgissa vallitsee nuorekas underground-meininki, Etelä-Manhattanin business districtillä hukkuu tornitalojen sekaan, West Village tarjoilee elokuvista tuttuja maisemia ja rosoisessa Harlemissa voi sen sijaan aistia rennon lattaritunnelman. New Yorkiin muuttaville harjoittelijoille onkin osoittautunut tyypilliseksi “fear of missing out” -syndrooma: tuntuu, ettei kuusi kuukautta riitä alkuunkaan kaupungin eri alueisiin tutustumiseen. Viikonloput ovat täyttyneet ohjelmasta nopeasti ja museoiden kiertelyä sekä kahvilabongausta pitää pilkkoa tasaisesti pitkin viikkoa.

Pääkonsulaatin lämminhenkinen työyhteisö pitää huolen siitä, että harjoittelijat tuntevat olonsa kaupungissa tervetulleeksi ja viihtyisäksi. Töiden ohella harjoittelijoiden vapaa-ajan verkostot kasvavat nopeasti, sillä pohjoismainen yhteisö on tiivis ja edustus- sekä verkostoitumistilaisuuksia riittää. Jokaviikkoiset afterwork-tapahtumat ovat yksi hyvä tapa tavata uusia ihmisiä. Niissä kansainvälisten organisaatioiden työntekijät kokoontuvat tapaamaan toisiaan ja vaihtamaan kuulumisia.

Kaupunkiin tutustumisen ohella väriä kevääseen ovat tuoneet myös alkuvuodesta vauhtiin pyörähtäneet Yhdysvaltojen presidentinvaalien esivaalit. Mielenkiintoista seurattavaa ovat olleet näkyvimpien ehdokkaiden edesottamukset sekä kiivaat televisioidut vaaliväittelyt, joita on tahdittanut hyvin värikäs ja tunnepitoinen retoriikka. Vaalikeskusteluihin törmää katujen varsilla jatkuvasti, mutta New York on kuitenkin toistaiseksi välttänyt suurimman vaalihulinan. Osavaltion esivaalit järjestetään vasta huhtikuun puolessa välissä.

Kesän lähestyessä ja kaupungin kuoriutuessa talvisesta kohmeestaan paljon uutta ja jännittävää on vielä edessä – niin työn kuin vapaa-ajankin saralla.

Mari

Mari Tuokko on New Yorkiin saapunut Jyväskylän yliopiston puheviestinnän maisteriopiskelija, joka innostuu yhdysvaltalaisesta politiikasta, kiinalaisesta ruoasta ja eksyilee edelleen Manhattanin metroverkossa.