Koronakriisin taloudelliset vaikutukset ovat olleet myös Israelissa merkittäviä, mutta toisaalta kriisi on kannustanut yrittäjiä etsimään tilanteeseen ratkaisuja ja synnyttänyt uusia tutkimushankkeita. Pandemian laajuus globaalilla tasolla voi luoda yhä parempaa pohjaa kansainväliselle yhteistyölle, mikä tarjoaa mahdollisuuksia myös suomalaisyrityksille.
Suomen Tel Avivin -suurlähetystö tukee Suomen ja Israelin välisiä kaupallisia ja innovaatiohankkeita sekä edistää mielellään yhteistyötä myös covid-19:n torjumiseksi. Suomen ja Israelin välisen innovaatioyhteistyön painopisteitä ovat viime aikoina olleet digiterveys, älyliikenne ja ICT.
Vaikka 9,2 miljoonan asukkaan Israelin kotimarkkinat ovat kooltaan rajalliset, rahoitusta on saatavilla ja panostus tutkimus- ja kehitystoimintaan on maailman kärkiluokkaa.
Israel luottaa kansainväliseen yhteistyöhön
Israelin innovaatioekosysteemi luottaa vahvasti kansainväliseen yhteistyöhön. Korkean teknologian osuus on yli 50 prosenttia Israelin viennistä ja yli 95 prosenttia Venture Capital (VC) -sijoituksista tulee ulkomailta. Monikansallisten yritysten osuus kattaa niin ikään yli puolet Israelin tutkimus- ja kehittämistoiminnasta.
Pääministeri Netanjahu korosti globaalin yhteistyön tarvetta Euroopan komission järjestämässä Coronavirus Global Response pledging -tilaisuudessa. Israel on osaltaan luvannut 60 miljoonaa dollaria koronaviruksen hallintaan tähtäävään lääketieteelliseen tutkimukseen. Israel tekee yhteistyötä muun muassa useiden Euroopan maiden kanssa.
Globaalien kumppaneiden etsiminen on edistänyt kumppanuusalustojen kehittämistä Israelissa. Esimerkiksi CoronaTech Israel ja Corona Wake-up Call pyrkivät edistämään covid-19-teknologiaa kehittävien yritysten verkostoitumista kansainvälisiin toimijoihin. Kannattaa käydä tutustumassa!
Tutkimushankkeet saaneet laajaa huomiota
Ainakin kaksi israelilaista tutkimushanketta on saanut maailmanlaajuisesti huomiota ja herättänyt kansainvälisten yritysten kiinnostuksen niiden teknologioiden kaupallistamiseen.
Israelin biologisen tutkimuksen instituutti on saanut päätökseen covid-19:n vasta-aineen kehittämisen, minkä jälkeen sitä voidaan kehittää edelleen lääkkeeksi. Julkinen bioteknologian tutkimuslaitos Migal on puolestaan saanut hyviä tuloksia MigVax-rokotteella, joka perustuu jo aiempaan kehitettyyn rokotteeseen bronkiittivirusta vastaan. Kyseinen virus on kanoihin tarttuva koronavirus.
Toinen esimerkki kansainvälisestä yhteistyöstä on sopimus, joka on solmittu Israelin valtiollisen teknologioiden kehittämistä tukevan laitoksen (Israel Innovation Authority) ja Euroopan investointipankin (EIP) välillä. Sen tarkoituksena on investointien kasvattaminen biologisten lääkkeiden, tietotekniikan ja teknologiaosaamisen yhdistämiseksi. EIP onkin sijoittanut 50 miljoonaa euroa israelilaiseen soluterapiayritykseen Pluristemiin kliinistä tutkimusta varten.
Sairaalat kehityksen kärjessä
Innovatiiviset ratkaisut olivat keskeisiä myös turvallisen, tehokkaan hoitoympäristön tarjoamiseksi koronaan sairastuneille ja hoitohenkilökunnalle.
Sheba Medical Center on Israelin suurin sairaala ja keskeinen toimija koronapotilaiden hoidossa. Sairaala on julkaissut koronapotilaiden hoitomenetelmät zero-touch ja hospital room of the future. Menetelmät perustuvat teknologisiin ratkaisuihin, joista esimerkkeinä ovat Uniperin etäviestintäjärjestelmä, EarlySensen sänkyyn asennetut anturit ja TytoCaren omavalvontalaite.
Sairaalan innovaatiokeskus on kiinnostunut yhteistyöstä ulkomaisten kumppaneiden kanssa vastaavien ratkaisujen luomisessa.
Digitaaliset sovellukset ahkerassa käytössä
Israelin hallitus otti käyttöön erilaisia digitaalisia ratkaisuja hallitakseen epidemian leviämistä. Terveysministeriö on tehnyt israelilaisen kasvuyrityksen GlobeKeeperin kanssa sopimuksen sovelluksesta, joka hälyttää tartuntavaarasta.
Pandemia sai aikaan valtavia muutoksia monissa jo käytössä olevissa ratkaisuissa. Yksi menestyjistä on ollut suomalainen ruokatoimitus- ja teknologiayritys Wolt, joka toimi menestyksekkäästi Tel Avivin alueella jo ennen kriisiä. Liikkumisrajoitusten aikana yritys kasvatti kapasiteettiaan yhä lisää vastatakseen valtavaan kysynnän kasvuun.
Edellä on esitelty vain muutamia kiinnostavia esimerkkejä. Suurlähetystö antaa mielellään lisätietoa yhteistyömahdollisuuksista Israelissa ja on valmis edistämään yhteyksiä potentiaalisiin israelilaisiin yhteistyökumppaneihin tälläkin saralla. Ottakaa meihin päin yhteyttä!
Käännös: Päivi Jokela, suurlähettilään assistentti