Arabiemiirikunnat tähtää vihreämpään talouteen ja Suomella on siihen ratkaisut valmiina

Arabiemiirikunnat ei ole kuuluisa kunnianhimoisesta ilmasto- ja ympäristöpolitiikastaan. Varakkaan öljyvaltion suosio nojaa Dubain vetovoimaan alueellisena liiketoiminnan ja turismin keskuksena. Mieleen tulevat ensimmäisenä pilvenpiirtäjät, valtavat landroverit ja maailman suurimmat ostoskeskukset. Vihreä ajattelu on kuitenkin saamassa jalansijaa 10 miljoonan asukkaan valtiossa, joka vasta viime vuonna juhlisti 50-vuotista taivaltaan.

Expo Dubai 2020. Kuva: Aino Salmi.

Taustalla vaikuttavista syistä vähäisin ei ole marraskuussa 2023 koittava kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden (COP28) isännyys, jonka Arabiemiirikunnat on ottanut ylpeänä vastaan selvittyään kunnialla maaliskuussa loppuneesta Expo 2020 Dubai –maailmannäyttelystä. Neuvotteluisännyys lisää painetta toimia edelläkävijänä. Öljyn ulkopuolista talouttaan vauhdilla monipuolistava Arabiemiirikunnat on poikkeuksellisen taitava maakuvatyössään ja COP28-isännyys sopii kuvaan erinomaisesti. Viherpesua tai ei, tätä kehityssuuntaa on syytä tukea.

Kansainvälisten vertailujen kärkeen

Saavuin itse maahan elokuussa 2021 ja jo tänä aikana olen ollut näkevinäni narratiivin muutoksen. Arabiemiirikunnat ilmoitti joulukuussa 2021 ensimmäisenä Lähi-idän maana tavoittelevansa hiilineutraaliutta vuoteen 2050 mennessä. Samaan aikaan se julisti hakevansa kansainvälistä johtajuutta vetytaloudessa. Vetytalous oli mukana myös Suomen ja Arabiemiirikuntien toukokuussa 2022 allekirjoittamassa yhteisymmärryspöytäkirjassa energiayhteistyön tiiviistämisestä. Niin ikään Suomen askelmerkit hiilineutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2035 mennessä kiinnostavat..

Suurten ilmastoaskelten lisäksi Arabiemiirikunnissa on viime kuukausina julistettu useita pienempiä vihreitä toimia, jotka ovat kuitenkin yhteiskunnallisesti mullistavia yksityisautoiluun ja kuluttamiseen vahvasti nojaavassa yhteiskunnassa. Muovipussit tulevat kuluvan vuoden aikana maksullisiksi maan keskuksissa Abu Dhabissa ja Dubaissa, julkisen liikenteen houkuttelevuutta lisätään ja maailman suurimpiin jätteen tuottajiin kuuluvan maan kierrätysjärjestelmää kehitetään.

Arabiemiirikunnat tähtää kaikessa politiikassaan kansainvälisten vertailujen kärkeen. Maalle on tärkeää varmistaa asemansa alueen houkuttelevimpana liiketoimintakeskuksena ja investointikohteena myös tulevaisuudessa. Suomella, kuten useilla sen verrokkimailla Arabiemiirikunnissa, on maalle paljon tarjottavaa sen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi esimerkiksi vihreämpien teknologioiden ja kiertotalouden kautta. Kilpailu Arabiemiirikuntien markkinoista on kuitenkin kovaa. Kun rahasta ei ole pulaa, maalla on vara valita tarjolla olevista ratkaisuista parhaat.

Vaikka Arabiemiirikuntien pinta saattaa hämätä ja maassa on kova uudistusdraivi, nojaa se pinnan alla vahvasti perinteisiin. Asenteet muuttuvat hitaasti. Saarnaamisen sijaan täällä onkin syytä korostaa molemminpuolista oppimista – ja nauttia emiraatteja tavattaessa rauhassa kahvit ja taatelit ennen kuin mennään itse asiaan.