Irlannin talous porskuttaa brexitin varjossa – Brexit tuo sekä uhkia että mahdollisuuksia

Irlannin talous on noussut vuoden 2010 talouskriisistä ja porskuttaa nyt euroalueen kärkikastissa. Maan BKT kasvaa EU-komission mukaan kuluvana vuonna 5,6 prosentin vauhdilla.

Lisäksi työttömyyden ennakoidaan laskevan jopa alle viiden prosentin vuonna 2019, jolloin puhutaan käytännössä täystyöllisyydestä. Talouden kasvun tulppana on lähinnä asuntopula, kun talouskasvu vetää työvoimaa myös Irlannin ulkopuolelta. Irlannin taloudella menee niin hyvin, että myös ylikuumeneminen on mukana keskusteluissa, erityisesti kiinteistöjen osalta. Toisaalta edellisen maata koetelleen talouskriisin opit ovat hyvässä muistissa.

Synkkiä pilviä taivaalla

Brexit tuo kuitenkin synkkiä pilviä Irlannin taivaalle. Jo nyt Irlannin talouskasvun on laskettu hidastuneen brexitin vaikutuksesta ja vuoden 2019 talouskasvuksi ennakoidaan 4 %. UK on ollut Irlannille merkittävin vienti- ja tuontimarkkina, ja brexit tulee vaikuttamaan suuresti Irlannin ulkomaankauppaan. Erityisesti jos brexitissä päädytään ns. ”kovaan brexitiin”, eli tasavallan ja Pohjois-Irlannin välille tulee raja, joutuu Irlanti etsimään korvaavia markkinoita UK:n rinnalle.  Erityisen haavoittuvainen on Irlannille tärkeä maataloussektori ja ruokavienti. Jo päivän viivästys herkästi pilaantuvien elintarvikkeiden kuten herkkusienten osalta, voi tehdä yrityksen liiketoiminnasta kannattamattoman. Toisaalta nyt avattavat uudet reitit suoraan manner-Eurooppaan voivat jatkossa säästää yritysten kustannuksia.

Ei vara venettä kaada, edes brexitissä

Irlanti on panostanut varautumiseen ja yritysten informointiin brexitin tuomista muutoksista. Irlannin vientiorganisaatio Enterprise Ireland on järjestänyt yrityksille brexit-klinikoita, joissa yrityksiä on neuvottu mm. rahoituksesta, hankinnoista ja logistiikasta brexitin jälkeen. Yrityksille on myös tarjolla erilaisia tukia ja lainoja. Varautumisena muutoksiin rajalla Irlannin hallitus on päättänyt 1000 henkilön palkkaamisesta, joista 700 tullivirkailijaa satamiin ja lentokentille ja 300 virkailijaa tekemään tarkastuksia rajan yli liikkuville kasveille ja eläimille. Lisäksi kehitetään rajalla käytettäviä tietojärjestelmiä. Brexitin edellä Irlanti panostaa myös kansainvälisten suhteidensa kehittämiseen, mukaan lukien kauppa- ja taloussuhteet. Otsikolla Global Ireland maa avaa uusia edustustoja ympäri maailmaa ja vahvistaa olemassa olevia edustustojaan.

Onko synkillä pilvillä hopeareunus?

Brexitillä voi olla myönteisiä puolia niin Irlannille kuin mahdollisesti myös Suomen ja Irlannin taloussuhteille. Irlanti on onnistunut alhaisella yritysverotuksellaan ja määrätietoisella investointienhoukuttelullaan vetämään puoleensa ennätysmäärän suoria sijoituksia ja toivoo, että brexit toisi niitä vielä lisää. Tästä on nähtävissä merkkejä. Irlannin yritykset joutuvat nyt myös pakon edessä tehostamaan toimintaansa ja panostamaan innovaatioon ja uusiin markkinoihin. Tämä voi pitemmällä tähtäimellä hyödyttää Irlannin taloutta, vaikka ylimenokaudesta tuleekin yrityksille vaikea. Selvää on, että harva yritys voi jatkaa samaan malliin kuin ennenkin. Tämän vuoksi nyt on otollinen aika tiivistää taloussuhteita Irlannin kanssa, kun Irlanti etsii aktiivisesti uusia kumppaneita. Suomalainen osaaminen ja teknologia on Irlannissa arvostettua ja mahdollisuuksia on mm. cleantechin ja energiatehokkaan rakentamisen, informaatioteknologian, valtionhallinnon ja terveydenhuollon digitalisoimisen, sekä terveydenhuollon laitteiden saralla. Hyviä yhteistyösektoreita voisi löytyä myös muun kuin perinteisen vientikaupan parista, esimerkiksi innovaatioyhteistyössä.

Perinteikäs peruna-ala ja uusi kryptovaluuttamainonta kohtaavat irlantilaisessa lähijunassa. Kuvat: Anne Mutanen

Miksi Irlanti?

  • Brexitin jälkeen Irlanti on EU:n ja euroalueen ainoa englanninkielinen maa
  • Irlanti on pieni ja helposti lähestyttävä markkina ja hyvä testialusta pk-yrityksille testata tuotteitaan
  • Irlannissa toimii lähes 20 kansainvälistä suuryritystä teknologia-, lääke- ja terveysteknologiasektoreilla, joiden pakeille pääsee Irlannissa helpommin kuin missään muualla.
  • Irlannissa on yrityksille edullinen verotus, mm. yritysvero 12,5 %, sekä useita muita veroetuja