Helmikuisena aamuna, pakkasen liikkuessa -20 asteen paremmalla puolella, kävellessäni töihin, voin tuntea nenässäni paksun ja pistävän tuoksun. Lämpöä tuottavat hiilivoimalat ja kotitalouksien heikkolaatuista polttoainetta käyttävät tulipesät ovat olleet käynnissä taas koko yön ja aamulla ilma Kazakstanin pääkaupungissa on savusumusta sakea.
Ajoittain, arotuulen tyyntyessä, ilmansaastepitoisuudet Nur-Sultanissa ylittävät talvisin pahimmallaan Pekingin ja muiden Aasian suurkaupunkien lukemat. Makuuhuoneen ikkuna ja parvekkeen ovi on kaikesta huolimatta täytynyt pitää auki viime yönäkin, jottei omaan asuntoon läkähtyisi keskuslämmityksen jyllätessä täysillä. Mitä energian haaskausta!
Öljy- ja hiilijätin realiteetit
Haaskattavia resursseja Kazakstanilla kuitenkin riittää, sillä tätä maailman suurinta sisämaavaltiota on siunattu runsailla öljy-, kaasu- ja hiilivaroilla. Se oli vuonna 2019 maailman 12. suurin öljyntuottaja ja vuonna 2018 se tuotti 11. eniten hiiltä. Yli puolet Kazakstanin viennistä koostuu raakaöljystä ja muista öljytuotteista. Vuonna 2019 sen energiatuotannosta vain 1,7 prosenttia saatiin uusiutuvista lähteistä.
Kuten monet muut fossiilisten polttoaineiden viennistä riippuvaiset maat, Kazakstanilla on kuitenkin tarve monipuolistaa sekä ”vihertää” talouttaan. Ilmastonmuutos, tehoton resurssien käyttö, taloudelliset tappiot ja haavoittuvuus antavat kaikki syitä tähän. On esimerkiksi arvioitu, että tämänhetkinen luonnonvarojen tehoton hyödyntäminen Kazakstanissa johtaa vuosittain jopa 7 miljardin dollarin tappioihin vuoteen 2030 mennessä.
Kunnianhimoisia tavoitteita
Kazakstan laati vuonna 2013 kunnianhimoisen vähähiilisen kehitysstrategian asettaen tavoitteekseen siirtyä vihreäksi taloudeksi vuoteen 2050 mennessä. Viime vuoden lopulla säädetty uusi ympäristölaki tarkentaa näitä päämääriä ja esittää keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi.
Uuden lain myötä yrityksille tarjotaan mm. mahdollisuus teknologiseen tarkastukseen, jolla selvitetään voisivatko ne hyödyntää saatavilla olevaa parasta käyttökelpoista tekniikka päästöjen vähentämiseksi. Lisäksi Kazakstanissa käyttöön otetaan päästöjenseurantajärjestelmä ja tiukennetaan ympäristörikosten rangaistuksia.
Jätehuoltoon halutaan myös kiinnittää huomiota, eikä suotta. Kiinteän kotitalousjätteen kierrätys on viranomaisten mukaan tällä hetkellä 14 prosenttia keräysvolyymista, mutta osa arvioista asettaa luvun tätäkin alemmas, vain 4 prosenttiin. Kazakstan haluaa sekä luoda vähäpäästöisen, energiaa tuottavan jätteenpolttojärjestelmän että omaksua kiertotalouden periaatteet OECD-maiden esimerkkien mukaan. Vuoteen 2030 mennessä jätteiden kierrätys olisi tarkoitus nostaa 40 prosenttiin.
Kaupoilleko Kazakstaniin?
Tarvetta suomalaiselle cleantech-osaamiselle Kazakstanissa riittäisi. Markkina vaan ei valitettavasti ole kaikkein helpoin. Liian usein julkisen puolen tarjouskilpailuissa ei osata katsoa pitkän aikavälin etua, vaan valituksi tulevat halvempien (ja kestämättömämpien) ratkaisujen tarjoajat. Kazakstan janoaa myös kovasti investointeja, kun taas yrityksemme haluaisivat tehdä suoraviivaista tavara- ja palvelukauppaa.
Onneksi onnistumisiakin löytyy. Viime vuosina suomalaisyritykset ovat menestyneet erityisesti B2B-kaupassa, jossa paikallisilla tai maassa toimivilla kansainvälisillä yrityksillä on selkeä kuva haluamastaan tuotteesta ja siihen tarvittava rahoitus. Maassa toimiminen vaatii usein sinnikkyyttä, aimo annoksen realismia ja henkilökohtaista verkottumista – yritysten on vaikea jalkautua markkinalle pelkän sähköpostin välityksellä. Toivoisin kuitenkin näkeväni jatkossa lisää suomalaisia menestystarinoita Kazakstanin markkinoilla, erityisesti cleantech-puolella.