Kestävä rakentaminen etenee Sambiassa

Sambian pääkaupunkia Lusakaa kutsutaan puutarhakaupungiksi ja juuri siihen sen viehättävyys perustuukin. Kasvava tonttipula asuntorakentamiseen tulee kuitenkin olemaan lähivuosina kaupunkisuunnittelun haasteena toimivan vesi-, jäte- ja energiahuollon sekä liikenteen ohella. Kestävän kaupunkisuunnittelun ja rakentamisen osaamiselle on kysyntää.

ILOn vetämän vihreän rakentamisen hankkeen ensimmäinen demotalo
ILOn vetämän vihreän rakentamisen hankkeen ensimmäinen demotalo

Asuttuani Lusakassa kohta jo vuoden päivät, uskon olevani jonkinasteinen asiantuntija asumisen laadun suhteen. Omakohtaiset kokemukseni ovat valitettavasti vähemmän positiivisia: ensimmäisessä talossa ei alueen kaksi porakaivoa riittänyt kotitaloustarpeisiin muuten kuin säännöllisen epäsäännöllisesti ja viimeisen puolentoista kuukauden aikana olen saanut kokea kantapään kautta vastarakennetussa talossa asumisen ihanuudet.

Ikävä kyllä yhden käden sormilla voi laskea ne päivät, jolloin uudessa talossamme ei ole ravannut jos jonkin sortin korjausmiestä. Näyttää olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että kaikki putkityöt on tehtävä vähintään kolmeen kertaan ennen kuin lopputulos on edes tyydyttävä. Kattokin alkoi pääsiäispyhinä vuotaa, joten täytyy olla tyytyväinen, että sadekausi on Sambiassa tällä erää lopuillaan.

Joka päivä paljastuu uutta korjattavaa, joten välillä tuntuu, että voisi tulla halvemmaksi jyrätä koko talo maan tasalle ja aloittaa koko homma alusta. Onneksi kyseessä ei ole kuitenkaan omistusasunto.

Vaikka vuokrataloni edustaakin ns. perinteistä rakentamista, useita vuosia Uudenmaan, tai tarkemmin sanottuna pääkaupunkiseudun, aluerakentamishankkeiden parissa työskenneltyäni on ollut mielenkiintoista nähdä miten kestävä eli ympäristöystävällinen eli vihreä rakentaminen etenee Sambiassa ja eteläisessä Afrikassa laajemminkin. Se nimittäin etenee – ellei nyt jättiharppauksin, niin ainakin tasaisen varmaa tahtia.

Zambia Green Building Association perusteilla

Sambiassa pidettiin helmikuun lopulla perustamistyöpaja vihreän rakentamisen yhdistykselle (Association). Yksi yhdistyksen perustajajäsenten ensimmäisistä tehtävistä on saada aikaan nimenmuutokseen tarvittava lakiehdotus, koska Sambiassa, kuten myös Keniassa, lainsäädäntö rajaa kansainvälisesti yleisemmin käytetyn Council-termin käytön vain valtiollisille ja kunnallisille organisaatioille.

Tämä tuskin hidastanee työpajassa jaettua innostusta vihreän rakentamisen edistämiseen Sambiassa. Sparraajiksi lupautuivat paikalla olleet edustajat South African Green Building Councilista, Kenya Green Building Societysta ja Namibia Green Building Councilista.

Eteläafrikkalaiset kuulemma tuntevat ihan velvollisuudekseen auttaa muita eteläisen Afrikan maita tietotaidon kehittämisessä kaiken sen tuen jälkeen mitä itse ovat saaneet vuosien varrella Australian Green Building Councililta. Sambialaisten ei onneksi tarvitse keksiä pyörää uudestaan!

Ranskalainen Lafarge veturiyrityksenä

Suomella on ollut Sambiassa myös oma lehmä ojassa, kun muutama vuosi sitten päätimme tukea kehitysyhteisvaroin ILOn vetämää vihreän rakentamisen hanketta. Ohjelma tähtää 5000 uuden työpaikan luomiseen Sambian rakennussektorilla yhteistyössä sambialaisten rakennusalan toimijoiden kanssa.

Demo House launch 7

Vaikka suomalaista asiantuntemustakin on ohjelmassa mukana VTT:n ja Earth House Zambian kautta, yksi keskeisistä kumppaneista on maailman johtaviin rakennusmateriaalien valmistajiin kuuluva ranskalainen Lafarge, joka on myös Sambiassa suurin sementin tuottaja. Teräs ja sementti ovat kuitenkin Sambiassa rakennusmateriaaleina luksustuotteita, joihin vain parempiosaisilla on varaa.

Lafarge onkin sitoutunut yritysstrategiassaan kehittämään uusia tuotteita ja rakentamismenetelmiä, jotta talonrakentamisen kustannukset saataisiin alemmas ja myös vähävaraisemmat kotitaloudet saisivat mahdollisuuden laadukkaaseen asumiseen.

Ympäristöystävällisemmät rakennusmateriaalit ja -menetelmät, mukaan lukien uusiutuvan energian integrointi rakennuksiin, sekä energia- ja resurssitehokkuus ovat keskeisiä keinoja kustannusten alentamiseksi. Asuntorakentamisen tarve on Sambiassa suuri – tällä hetkellä 1,5 miljoonaa kotitaloutta on vailla kunnon koteja ja vuonna 2030 vajeen arvioidaan olevan jo 3 miljoonaa kotitaloutta.

Neljän pilottitalon jälkeen Lafarge on sitoutunut rakennuttamaan 600 taloa lähinnä omalle henkilökunnalleen, jolla on mahdollisuus hyödyntää yhtiön neuvottelemia asuntolainaohjelmia. Ensimmäinen demotalo (yläkuvassa) avattiin yleisölle nähtäväksi huhtikuun alusta.

Rakentamiskustannuksia on saatu demotalossa alennettua 7 prosenttia verrattuna perinteiseen rakentamiseen ja energiatehokkuutta parannettua merkittävästi mm. styroksieristeitä hyödyntämällä, mikä Sambian oloissa ei edusta perinteistä teknologiaa.

Lafargen tähtäimessä on saada vastaavan 3 makuuhuonetta, olohuoneen ja keittiön käsittävän talon hinta asettumaan USD 25 000 tienoille, mikä vaikuttaa varsin kohtuulliselta hinnalta laatutasoon nähden.

Talopaketit on myöhemmin tarkoitus saada osaksi Lafargen tuotevalikoimaa. Demotaloon tutustuttuani vaihtaisin mielelläni siihen asumaan, varsinkin jos sen saisi siirrettyä nykyisen talomme paikalle!

Tervetuloa Sambiaan, kestävän rakentamisen ammattilaiset!

Sambialaiset yritykset suorastaan janoavat ulkomaisia liikekumppaneita, jotka voivat auttaa tuotteiden ja teknologian kehittämisessä sekä investointien rahoittamisessa. Suomellakin olisi varmasti enemmän annettavaa kestävän rakentamisen saralla, olemmehan energiatehokkuuden edelläkävijöitä ainakin arktisessa ympäristössä.

Toukokuussa suomalaisille firmoille tarjoutuu tilaisuus tutustua rakennusalan mahdollisuuksiin Namibiassa, jossa Sambiakin on esillä. Kesäkuun alussa järjestämme Sambiassa Finnish-Zambian Business Weekin, jossa on mahdollisuus tunnustella liikekumppanuuksia Sambiassa. Tervetuloa mukaan parantamaan rakentamisen laatua eteläisessä Afrikassa!

Anu Hassinen

Kirjoittaja toimii yksityisen sektorin kehittämisen erityisasiantuntijana ja Team Finland -koordinaattorina Lusakan suurlähetystössä.

Leave a Reply