Malediivit on muutakin kuin kristallinkirkkaita kalavesiä ja kookospalmuja. Pari vuotta sitten maa teki poliittisen u-käännöksen ja suuntaa nyt katseensa länteen ja Eurooppaan. Aiemmin lähes tyystin matkailusta tulonsa hankkinut Malediivit monipuolistaa talouttaan ja satamanrakennushankkeisiin, kala- ja maatalouden kehittämistalkoisiin ja ympäristöystävälliseen energiantuotantoon etsitään innovaatioita ja teknologiaa. Maa tarjoaa mielenkiintoisia markkinamahdollisuuksia myös suomalaisyrityksille.
Pari vuotta sitten Malediivit käänsi poliittisen kurssinsa diktatuurista kohti demokratiaa ja etsii nyt uusia kumppaneita. Asukasluvultaan Helsingin kokoinen saarivaltio koostuu 1200 saaresta, joista vajaat 200 on asuttuja ja 90 on varattu matkailukäyttöön. Etäisyys maan eteläisimmiltä atollisaarilta pohjoisosiin on sama kuin Hangosta Ivaloon.
Koronasta huolimatta Malediivien talouden kasvunäkymät ovat hyvät
Koronapandemia iski pahasti maan talouteen: elintärkeä elinkeino, matkailu, tyrehtyi lähes täysin ja on vasta nyt elpymässä. Ensi vuonna matkailijoiden lukumäärän arvioidaan nousevan jo 1,5 miljoonaan. Tavoitteena on saavuttaa kahden miljoonan kävijän raja vuonna 2023. Jos tavoitteet toteutuvat, Malediivien uskotaan pääsevän verrattain nopeasti takaisin jaloilleen koronalaman jälkeen. Näyttäisi siltä, että aallonpohja on ohitettu ja talous on kääntymässä kasvuun.
Matkailu on Malediiveille edelleen tärkeää, mutta hallitus on päättänyt panostaa määrätietoisesti talouden monipuolistamiseen. Tästä johtuen Malediivit kaipaa tällä hetkellä erityisesti satamien infrastruktuuriin, kestävään ja ympäristöystävälliseen kala- ja maatalouteen sekä uusiutuviin energialähteisiin liittyvää länsimaista osaamista ja teknologiaa. Malediivien kunnianhimoisena tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi kysyntää löytyy kaikenlaisille digitaalisille ratkaisuille, sillä välimatkat ovat atollisaarilla pitkät.
Miksi suomalaisyritysten kannattaa tähyillä Malediiveille juuri nyt?
Ihan ensimmäiseksi: markkinoilla on vielä sijaa! Malediivien markkinoilla ei ole vielä liikaa länsimaisia yrityksiä, joten kilpailu ei ole yhtä kovaa kuin naapurimaissa. Malediivien uusi hallinto myös tuntee Suomen hyvin. Viime vuosina Suomessa on Malediiveilta vieraillut useita korkean tason virkamies- ja yritysvaltuuskuntia.
Lisäksi Suomella on Malediiveilla hyvä maine, mikä selittyy maan kansainvälisellä Suomi-koululla (Finland International School, Maldives). Koulua johtaa suomalainen rehtori apunaan viisi suomalaisopettajaa. He ovat luoneet koulusta suomalaisen menestystarinan vailla vertaa.
Annan mielelläni lisätietoja Malediivien markkinamahdollisuuksista ja markkinoillepääsystä, ota rohkeasti yhteyttä!
Lue lisää myös Market Opportunities -palvelusta seuraavista artikkeleista