Madrid – Euroopan huvin, terveysturismin ja digitaalisen muutoksen tuleva pääkaupunki?

Hieman mietitytti, lupaako otsikko, vaikkakin kysymykseksi asetettuna, liikoja. Katetta eri visioille Madridin tulevaisuudesta on sen verran vaihtelevasti. Mainittuja asioita kuitenkin tavoitellaan, ja miksei joku niistä voisi toteutuakin.

Nouseeko seuraavaksi torniksi Euroopan johtava yksityinen sairaala? Kuva: Juhana Tuunanen
Nouseeko seuraavaksi torniksi Euroopan johtava yksityinen sairaala? Kuva: Juhana Tuunanen

Hupia?

Madridista oli määrä tulla Euroopan Las Vegas. Amerikkalaisen kasinoyrittäjän Sheldon Adelsonin piti vuonna 2013 aloittaa EuroVegas Madrid -viihdekeskuksen rakennustyöt.

Vuosien neuvottelut espanjalaisviranomaisten kanssa eivät kuitenkaan johtaneet toivottuun lopputulokseen. Kahdentoista tornihotellin, kuuden kasinon, kolmen golfkentän, kylpylöiden, kauppakeskusten sekä 250 000 työpaikan kokonaisuudesta ei koskaan ladottu ensimmäistäkään tiiltä.

Nyt samalle alueelle hieman toisenlaista viihdekeskusta yrittää Kiinan toiseksi rikkain mies, Wang Jianlin.

Alkuvuodesta 2015 julkistettu projekti perheille suunnatusta vapaa-ajankeskuksesta pitää sisällään muun muassa Euroopan suurimman sisävesipuiston, kauppakeskuksia, elokuvateattereita, koskenlaskua ynnä muuta mukavaa. Näiden ympärille rakennettaisiin 15 000 hengen kaupunginosa kauppoineen ja toimistorakennuksineen.

Pariisin Disneylandiin verratun hankkeen eteneminen on kuitenkin tällä hetkellä epävarmaa; Wangin varallisuus on kokenut kovia Kiinan kesäisessä pörssiromahduksessa ja projektin kannalta tarvittavat maakaupat Espanjan armeijan kanssa ovat vielä viimeistelemättä.

Digitaalisen murroksen johtopaikka?

Jos huvipääkaupungin asemaa jäädään vielä odottamaan, yrittää Madrid jo ensi keväänä nousta viikon ajaksi maailman digitaalisen muutoksen keskukseksi.

Toukokuussa Madridin messukeskuksessa järjestetään ensimmäistä kertaa Digital Enterprise Show.

Espanjan teollisuusministeriön, Madridin itsehallintoalueen, Madridin kaupungin sekä Espanjan elinkeinoelämän keskusliiton tukemat messut pyrkivät ottamaan johtoroolin maailman merkittävimpänä tapahtumana.

Messuilla yhdistyvät digimurroksen horisontaalit teemat; pilvi-, ja mobiilipalveluiden mahdollisuudet, yhteiskunnallinen liiketoiminta, Internet of Things, Big Data sekä kyberturvallisuus. Iso pala purtavaksi siis.

Samanlaisia pyrkimyksiä lienee muuallakin maailmassa. Jonkun on kuitenkin noustava suurimmaksi. Tässä mielessä Madrid voikin katsoa Barcelonan suuntaan, jossa järjestettävä vuotuinen Mobile World Congress on noussut maailman merkittävimmäksi mobiilialan messuksi. Paitsi esimerkkinä, tämä toimii myös vahvana motivaatiotekijänä. Alueiden välinen keskinäinen kilpailu Espanjassa on kovaa, ja Barcelonan parempi menestys messukohteena lienee Madridille kova paikka.

Toukokuussa nähdään, miten Digital Enterprise Show lähtee lentoon.

Terveysturismia?

Yksityisen terveydenhuollon sektori Espanjassa puolestaan näkee Madridin tulevaisuudessa Euroopan ja maailman terveysturismin ykköskohteena. Vuositasolla terveysturismi on tällä hetkellä puolen miljardin arvoinen bisnes koko Espanjalle, ja tämän odotetaan kaksinkertaistuvan seuraavan viiden vuoden aikana.

Madrid aikoo napata oman palansa tästä kakusta uusilla yksityisillä klinikoilla. Suurehkoja yksiköitä on viime vuosina avattu, ja lisää on rakenteilla.

Suurin hanke on kuitenkin vireillä Espanjan kiinteistökuplan viimeisten toteemien yhteyteen; Madridin pohjoispuolelle rakennettujen Espanjan neljän korkeimman tornitalon rinnalle kaavaillaan nyt viidettä, johon sen valmistuttua vuonna 2020 tulisi vuokralaiseksi yksityinen luksussairaala. Kirsikka Madridin yksityisten sairaaloiden kakkuun.

Mikä näistä sitten voisi toteutua?

Madridia koskeviin visioihin voi toki suhtautua skeptisesti. Mainitut kolme esimerkkiä eivät myöskään ole ainoita suunnitelmia Madridin uudistamisesta. Ne ovat kuitenkin teemoja, jotka ovat viimeisen vuoden aikana toistuvasti nousseet esille.

Itse laittaisin rahani likoon terveysturismin puolesta. Miksi?

Espanjassa on hyvä korkean osaamisen ja kohtuullisen palkka- ja hintatason yhdistelmä. Hinta-laatu -suhteeltaan yksityinen terveydenhoito täällä on, ainakin omien kokemusteni perusteella, huipputasoa. Litra steriloitua vettä ei maksa tuhatta dollaria.

Espanjassa on Euroopan korkein eliniänodote sekä verrattain hyvä julkinen terveydenhoitojärjestelmä, jotka parantavat maan mainetta eri maiden välillä pohtivan terveysturistin mielessä.

Elämäniloa ja kiinnostavia markkinoita

Espanja on jo merkittävä turismikohde, kolmanneksi suosituin koko maailmassa Yhdysvaltojen ja Ranskan jälkeen.

Tänne osataan tulla hakemaan nimenomaan hyvää oloa ja nautinnollista elämää, joita tarjoavat hyvä ilmasto, ruoka, viini, seura, iloinen elämänasenne jne. Hyvää oloa ja nautinnollista elämää tavoittelee loppupeleissä myös terveysturisti.

Terveydenhoidossa käytettäville teknologisille ratkaisuille tulee lähivuosina olemaan joka tapauksessa paljon kysyntää Espanjassa. Mikäli ulkomaiset potilasvirrat tänne kasvavat toivotulla tavalla, voi Espanja muodostua näitä ratkaisuja tarjoaville suomalaisyrityksille erittäin kiinnostavaksi kohdemarkkinaksi.