Ohi on! Suomen EU-puheenjohtajakausi on päättynyt

Suomen järjestyksessään kolmas EU-puheenjohtajakausi on päättynyt. Samoin päättyi myös toimeni neuvoston kauppapoliittisen komitean (palvelut ja investoinnit) puheenjohtajana. Nyt puheenjohtajan kelloa soittavat Kroatian kollegat.

EU-rattaat pyörivät vallanvaihdosta huolimatta

Suomen puheenjohtajakaudella työnsä aloittivat niin uusi Euroopan parlamentti kuin uusi komissio, Ursula von der Leyenin johdolla. Taitekohta, monet sanovat.

Suomen puheenjohtajakausi ei kuitenkaan kulunut komission järjestäytymisen ja uusien poliittisten linjausten odottamisen parissa. EU-rattaat pyörivät vallanvaihdosta huolimatta.

Suomen puheenjohtajakaudella edistyttiin useissa kauppaneuvotteluissa. Näitä olivat muun muassa neuvottelut Kiinan, Australian, Uuden-Seelannin, Chilen sekä Indonesian kanssa. Etenemistä tapahtui myös Maailman kauppajärjestössä (WTO) neuvoteltavissa määräyksissä sähköiseen kauppaan ja palvelujen kotimaiseen sääntelyyn liittyen.

Puheenjohtajamaana Suomi teki merkittävää työtä unionin kunnianhimoisen ilmastopolitiikan ja kestävän kasvun edistämiseksi. Tämä näkyi myös kauppapoliittisen komitean työssä. Esimerkiksi komitean epävirallisessa kokouksessa Helsingissä pohdimme, miten palvelukauppasopimukset voivat edistää kiertotaloutta ja kestävää kauppaa.

Suomi hoiti homman

Suomen puheenjohtajakausi on tältä erää päättynyt. Kuva: Ville Pikkarainen.

Puheenjohtajakausi oli tärkeä kokemus; se todellinen näköalapaikka EU:n toimintaan. Oli Suomen vuoro loistaa EU:n ytimessä. Testiin laitettiin niin johtamis- ja organisointitaidot kuin viestinnälliset kyvyt. Suomi hoiti homman – oma panokseni mukaan lukien – kunnialla. Vaikka puheenjohtajakausi on ohi, Suomen panos ja kauden tuomat opit jäävät eloon.

Maailma ei kuitenkaan tullut valmiiksi puheenjohtajakautemme aikana, ihme kyllä. Työt kauppapolitiikan saralla jatkuvat nyt rivijäsenenä, Suomen lipun takana. Paluu arkeen on koittanut.