Romania yllättää

Romaniaa pidempään seuranneet ulkomaiset tarkkailijat kutsuvat maata usein EU:n näkymättömäksi menestystarinaksi.  Arvio saattaa yllättää,  sillä Romaniaan liitetyt mielikuvat eivät ole yleensä kovin ruusuisia. Jopa maan matkailumainonnan kärki on Dracula. Kolkon hahmon nostaminen maan vetonaulaksi osoittaa uskaliasta huumoria, mutta pysähdytään toviksi katsomaan, mitä muuta maalla on tarjota. 

Karpaattien vuoristo Romaniassa tarjoaa vaeltajalle elämyksiä.
Karpaattien vuoristo Romaniassa tarjoaa vaeltajalle elämyksiä.

Vallankumous kaatoi yli neljä vuosikymmentä kestäneen kommunistisen järjestelmän 27 vuotta sitten. Romanialle avautui ovi takaisin Eurooppaan. Transitio on yhä käynnissä, mutta  jäljellä olevat suuret haasteet ovat myös käännettävissä maan kannalta suuriksi mahdollisuuksiksi.

Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n mukaan Romanian useita vuosia kestänyt talouskasvu on EU:n vahvinta kuluvana ja ensi vuonna. Romania on viime vuosina kitkenyt näyttävästi korruptiota, ja suurempi liiketoimintaympäristön transparenssi on houkutellut maahan runsaasti  kansainvälisiä investoijia. Lisäkannustimena toimii vanhentuneiden rakenteiden uudistaminen, joka on käynnissä lukuisilla eri aloilla. Esimerkiksi maataloudessa tai infrastruktuurihankkeissa saatetaan loikata suoraan Smart- ja Internet of Things –aikakauteen. Romanialle on lisäksi osoitettu lähes 30 miljardia EU-varoja, jotka pitäisi saada hyödynnetyksi tarpeellisiin uudistuksiin.

Miksi Romaniaan?

Romania on kiinnostava sijoituskohde myös tuotannon käynnistämiseksi. Vastoin ajan trendejä,  maassa ei ole vielä merkittäviä populistisia tai radikaaleja liikkeitä, ja maa on yhä hyvin EU-myönteinen. Romania on harkinnan arvoinen vaihtoehto myös yrityksille, jotka toimivat sen epävakaissa ja arvaamattomissa naapurimaissa. Maa on lisäksi lähes omavarainen energiantuotannoltaan.

Romanian työyksikkökustannukset ovat EU:n matalimpia. Maassa on riittävästi koulutettua työvoimaa, mutta kv. yritysten oppisopimusjärjestelyt omien tarpeiden mukaisen työvoiman kouluttamiseksi ovat yleisiä.  Romanian leu on vakaa valuutta, eikä maa vielä kiirehdi euroon.

Entä sitten ne haasteet, joiden ratkominen toisi Romanialle vain voittoja? Työlään byrokratian keventäminen ja korruption vastaisen työn juurruttaminen lisäisivät Romanian markkinan houkuttavuutta. Maaseudun köyhimpien alueiden kehityksen tukeminen, infrastruktuurin kohentaminen ja terveys- ja koulutussektorin uudistaminen olisivat tärkeitä sijoituksia pitkälle tulevaisuuteen.

Romanian tulevaisuuden kannalta merkittävää lisäksi olisi, jos korkeasti koulutettujen ja parhaassa työiässä olevien romanialaisten muuttovirta kääntyisi paluusuuntaan.  Teknokraattihallitus on valmistellut myös laajan köyhyyden vastaisen ohjelman. Maa on hätkähdyttävien varallisuuserojen yhteiskunta. Sen näkee vaikkapa maantiellä, kun luksusauto Bentleyn perässä klopsuttavat hevosvankkurit.