Seremonia Kuninkaanlinnassa – Espanja EU:ssa 25 vuotta

1

Seremonia Kuninkaanlinnassa – Espanja EU:ssa 25 vuotta

Viime viikon lauantaina tuli kuluneeksi 25 vuotta siitä kun Espanja allekirjoitti liittymissopimuksensa Euroopan unioniin (tuolloin vielä nimellä Euroopan yhteisö). Kuninkaanlinnassa järjestettiin juhlalliset seremoniat. Unionin hymni, Oodi ilolle, kuunneltiin seisaaltaan.

 EU-symboleita korostetaan Espanjassa paljon enemmän kuin Suomessa. Eurooppa-päivänä 9.5 vihittiin Madridissa EU-maiden lähettiläiden läsnä ollessa EU:lle oma aukio, jossa EUn tähtilippu liehuu koko ajan – ensimmäinen ja ainoa EU-lipulle pyhitetty aukio Euroopassa.

 Kuninkaanlinnan kaltaiset tilaisuudet antavat diplomaateille hyvän mahdollisuuden tavata hallituksen jäseniä. Itsekin pääsin puhumaan kahden kesken pääministeri Zapateron kanssa ja vaihtamaan muutaman sanan useammankin ministerin kanssa. Sain myös solmittua kontakteja paikalla olleisiin oppositiopuolue Partido Popularin edustajiin. Sovittiin, että PP:n tiedottaja tulee lounaalle vielä ennen kesälomataukoa. 

 Kuningatar Sofian kanssa puhuttiin Retiro-puiston kirjamessuista ja vanhenemisesta. Kaivelin kaikki varastossa olleet espanjankieliset sanat vakuuttaakseni, että kuningatar ei vaikuttanut lainkaan vanhentuneelta.  Näissä tilanteissa toivoisi, että päässä olisi adjektiivien mukaan järjestetty sanakirja ja teitittelyverbit ja subjunktiivit edes tämän kerran taipuisivat oikein.                       

ZaragozassaZaragozassa

Viime viikolla kävin Zaragozassa allekirjoittamassa Pohjoisen ulottuvuuden logistiikkaa ja liikennekumppanuutta koskevan sopimuksen. Sopimuksen sisältönä oli hankkeen sihteeristön perustaminen Helsinkiin Pohjoismaiden investointipankin suojiin. Sopimus allekirjoitettiin Zaragozassa, jossa oli jo valmiiksi paikalla eri maiden liikenneministereitä kokoustamassa. Allekirjoittamisessa oli tosin pientä hässäkkää, kun nimet eivät olleet papereissa kohdillaan, mutta sain homman hoidettua, eikä epäröinti toivottavasti näkynyt ulospäin. Myös Venäjä allekirjoitti asiakirjan.

 

Hotakainen Madridin kirjamessuillaHotakainen Madridin kirjamessuilla

Kuten jo viime viikon palstalla mainostin, kirjailija Kari Hotakainen oli meillä saunomassa ja illallisilla. Olemme itse asiassa kotoisin samalta kirkonkylältä, Rautalammilta, mutta Kari muutaman vuoden vanhempana jäi minulle koulussa vieraammaksi. Saunomassa olivat myös Juoksuhaudantien espanjalainen kääntäjä, kustantaja sekä tunnettu El Pais -sanomalehden kriitikko. Toivottavasti saunominen ja vihtominen kovilla, viime kesän vastoilla pehmensivät arvostelua.

Lounasvieraanamme viime viikolla oli myös kirjailija Kjell Westö. Mukana lisäksi espanjalainen kirjailija Ignacio del Valle, Westön kirjojen Espanjan kustantaja sekä Tierra de Fuego –kirjakaupan pitäjä Miguel Angel de Miguel. Miguel Angel on pitänyt Madridissa Pohjoismaiseen kirjallisuuteen erikoistunutta kirjakauppaa jo vuosikymmeniä – ennen kuin Larsson nosti Pohjoismaisen kirjallisuuden näkyvyyden Espanjassa korkeuksiin.  Sovittiin, että Asturiakseen, josta kirjailija del Valle on kotoisin, voitaisiin rakentaa yhteistä kirjallisuustapahtumaa. Westö puhuu muuten erinomaisen hyvää espanjaa.

Perjantaina kävin lentokentällä tapaamassa Madridin ulkopuolella EU-kokouksessa ollutta sisäministeriön pelastusylijohtaja Pentti Partasta. Partanen oli Malagan bussiturmassa Helsingin pään keskeinen yhteyshenkilö valtioneuvoston suuntaan. Sovimme, että voisimme järjestää syksyllä Madridissa kriisiharjoituksen, johon ulkoministeriön lisäksi osallistuisi myös sisäministeriön pelastusosasto.

Osallistuin myös perjantaiaamuna tilaisuuteen, jossa puhujana oli Iso-Britannian tuore varapääministeri Nick Glegg. Hän antoi puheessaan hyvin rakentavan viestin Iso-Britannian tulevasta EU-politiikasta. Sain välitettyä Gleggille ulkoministerimme terveiset. He tuntevat hyvin toisensa yhteisiltä Bryssel-vuosilta.

Seurasimme viime viikolla lähetystössä edelleen tiiviisti Espanjan talouden kehittymistä. Lounastin valtiovarainministeriön korkean virkamiehen kanssa ja osallistuin Club Siglo XXI:n lounastilaisuuteen, jossa puhujana oli valtiovarainministeriön valtiosihteeri Campa. Kumpikin oli, kuten saattoi olettaa, hyvin luottavaisia Espanjan selviytymisen suhteen. 

Suurlähetystö on pitkin Espanjan puheenjohtajakautta osallistunut Espanjassa järjestettäviin eritasoisiin asiantuntijakokouksiin silloin kun Suomesta ei ole osallistuttu kokouksiin.

Viime viikolla Madridissa käsiteltiin kaksipäiväisessä kokouksessa talouskriisin vaikutuksia kansainväliseen kehitysapuun sekä YK:n vuosituhattavoitteisiin. Kansainvälinen avustusjärjestelmä on saatava tehokkaammaksi, jotta nämä tavoitteet voitaisiin saavuttaa vuoteen 2015 mennessä. Kokous toimi myös valmistelevana pohdiskeluna New Yorkissa syyskuussa 2010 järjestettävää vuosituhattavoitteita käsittelevää YK:n kokousta varten.

Osallistuimme myös Espanjan järjestämään asiantuntijaseminaariin ihmiskaupasta.

Tällä viikolla valmistaudumme Eurooppa-neuvoston kokoukseen, mutta siitä tarkemmin ensi viikon palstalla.

Kommentit

Riitta Moisander & Christine Lund 11 vuotta sitten

NowHERE2012Finland -väki Kiittää ja kumartaa viehättävästä, hyvänmakuisesta mutta tehokkaasta verkostoitumislounaasta. Odotamme tulevaisuuden yhteistyöltä paljon; yhdessä espanjalaisten osaavien ja avoimin silmin katsovien kollegoiden kanssa olemme enemmän. Kiitos lähetystön suorasta ja modernista otteesta. KIITOS!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.