”Mitä ne meistä ajattelevat”, pohtii myös venäläinen

Usein ajatellaan, ettei Venäjä piittaa siitä, mitä muut siitä ajattelevat. Tavallisten venäläisten kohdalla tämä on kaukana todellisuudesta, kirjoittaa Sebastian Gahnström. Kuva: Elina Saarilahti

Vanhan vitsin mukaan suomalainen murehtii jopa sitä, mitä Afrikan savannilla kohdattu norsu mahtaa meistä ajatella.

Venäjää taas luonnehditaan kansainvälisessä politiikassa usein maana, joka ei piittaa siitä, mitä muut siitä tai sen tekemisistä ajattelevat.

Tavallisten venäläisten kohdalla tämä on kaukana todellisuudesta. Ensimmäisellä virkamatkallani Luoteis-Venäjällä vierailin pienellä Kirovskin paikkakunnalla Murmanskissa, jossa oli meneillään kaivoskonferenssi. Heti kun saavuin hotelliin, paikallishallinnon yhteyshenkilö kysyi minulta toiveikkaasti: ”Mitä mieltä olet Venäjästä?”

Kun vastasin, että viihdyn Venäjällä oikein hyvin, kysyjä oli silminnähden helpottunut: ”Usein kun eurooppalaisilta kuulee Venäjästä vain pahaa”.

Viime kesänä olin pienen paikallisen televisiokanavan haastattelussa Pietarissa. Ohjelmassa käsiteltiin Suomea naapurina ja turismikohteena varsin myönteiseen sävyyn. Pääkonsulaatin edustaja kutsuttiin ohjelmaan kertomaan siitä, mikä suomalaisia kiinnostaa Pietarissa.

Kehuin Pietarin ravintola- ja kaupunkikulttuuritarjontaa ja sanoin, että omasta ja monen muun suomalaisen mielestä Pietari on mielenkiintoisempi matkakohde kuin monet länsieurooppalaiset pääkaupungit. Kerroin kysyttäessä myös siitä, minkälaisia vaikutteita Suomeen tuli Pietarin kautta autonomian aikana. Ohjelman juontaja oli vastauksesta suorastaan liikuttunut: ”Yleensä puhutaan vain siitä, miten asiat ovat niin paljon paremmin muualla”.

Konsuli Sebastian Gahnström Arkangelissa median haastateltavana. Positiiviset arviot Venäjästä aiheuttavat venäläisessä kysyjässä aina positiivisen reaktion. Kuva: Suomen Pietarin-pääkonsulaatti

”Mitä pidät Pietarista? Entä Venäjästä?” Näitä kysymyksiä kuulee jatkuvasti ravintoloissa, tapaamisissa, tapahtumissa. Myönteinen vastaus saa kysyjässä aina iloisen reaktion aikaan. Vähän niin kuin meillä Suomessa, kun joku kehuu kotimaatamme.

Erityisesti Pietarissa asuessa ei useinkaan voi uskoa todeksi sitä, että kyseessä on sama Venäjä, jonka kanssa meillä on perustavanlaatuisia poliittisia erimielisyyksiä. Eurooppalaiset vierailijat otetaan lähtökohtaisesti kaikkialla erinomaisen lämpimästi vastaan.

Kansainvälisen politiikan tasolla jännitteet jatkuvat, mutta arjen tasolla huomaa usein ajattelevansa, että ”hehän haluaisivat vain tulla kanssamme toimeen”, kuten eräs kollegani totesi.

Pietari on kaunis ja monipuolinen kaupunki. Monen matkailijan mielestä se on jopa mielenkiintoisempi matkakohde kuin monet länsieurooppalaiset pääkaupungit. Kuva: Elina Saarilahti

Entä mitä mieltä me suomalaiset olemme Venäjästä? Itänaapurimme maakuva ei kieltämättä ole lännessä kovin imarteleva. Usein Pietarissa asuvien suomalaisten kuulee harmittelevan kotimaan medioiden yksipuolisen kielteisestä Venäjä-uutisointia. Meiltä pääkonsulaatin edustajiltakin kysytään usein, voisimmeko me viestiä enemmän kaikista niistä hyvistä asioista, jotka myös kuuluvat Venäjän arkeen.

Me emme kuitenkaan voi tehdä maakuvatyötä venäläisten puolesta. Venäjän maine lännessä on venäläisten omissa käsissä. Ja kyllä venäläiset osaavat silloin, kun haluavat. Toissa kesänä jalkapallon MM-kisojen aikana Venäjä näytti parhaita puoliaan. Miljoonat kisaturistit huomasivat, ettei maa olekaan hullumpi paikka.

Venäjä on parhaimmillaan vieraanvarainen, lämmin ja kiinnostava. Näitä piirteitä Venäjän soisi useammin tuovan esille myös ulospäin. Silloin vastaus kysymykseen siitä, mitä me Venäjästä ajattelemme, olisi todennäköisemmin myönteinen.

Toissa kesänä jalkapallon MM-kisojen aikana Venäjä näytti miljoonille kisaturisteille parhaita puoliaan. Fifan virallinen fanialue sijaitsi aivan Verikirkon juurella. Kuva: Lauri Pullola

 

Teksti on aikaisemmin julkaistu Venäjän Aika -lehden numerossa 1/2020.

Lue myös pääkonsulaatin muut kolumnitekstit:

Kuulumisia Venäjän läntisimmästä kolkasta

Suomalaisen elokuvafanin tunnustuksia Pietarissa

Pihkovan kellot