Perustuslain tiellä

Satiirijulkaisu The Onion kertoi pari viikkoa sitten, että jatkuvat kriisit olivat yhtäkkiä saaneet Yhdysvaltain perustuslain vanhenemaan sadalla ylimääräisellä vuodella. Paperivanhus ei enää…

Minne menet Amerikka?

1

Reilun kolmen vuoden toimikauteni Los Angelesin pääkonsulaatissa tuli päätökseen lokakuun lopussa. Oman Suomeen muuttoni ja USA:n presidentinvaalien jälkeen on hyvä katsoa vielä hieman Yhdysvaltoihin…