EU kiistelee parhaillaan siitä, voitaisiinko turvapaikanhakijoita jakaa jäsenmaiden kesken. Yksille tällainen solidaarisuus merkitsisi kontrollin menettämistä – vaikka yhteisellä sääntelyllä…
Kaikki tämän blogin kirjoitukset aiheesta
Kaksi vailla kolmatta – Muuttuva Eurooppa
Yksi, kaksi, kolme. Suomen puheenjohtajuudet vuosina 1999, 2006 ja 2019. Kaksi vuosikymmentä on lyhyt aika. Mutta Euroopan integraatiossa se on kuin nälkävuosi. Vuonna 1999: sms-viestit singahtelivat…
Hankalaa, vaikeaa, tylsää – EU:lla on...
1”Jos laitat EU:n otsikkoon, voit unohtaa lukijat”, evästettiin Brysseliin lähtevää toimittajaa. Onko todella niin, että Euroopan unioni on paikka, josta on vaikea kirjoittaa kiinnostavasti? Aloitin…
Onko EU:sta suurvallaksi?
Euroopan unionille on ominaista samojen keskustelujen toistuminen säännöllisin väliajoin. Hyvä esimerkki siitä on vaatimus unionin kansainvälisen aseman vahvistamisesta. Britannian pääministeri Tony…
Käytä ääntäsi
Myönnän suhtautuneeni varauksellisesti kun kuulin Ranskan presidentti Macronin aloitteesta aktivoida kansalaiskeskustelua EU:sta. Mieleeni hiipi ennakkoluulot ranskalaisesta ajatuksesta siitä miten…
EU-puheenjohtajana vuoden 2019 pöydässä
On vuosi 2018. Ulkoministeriössä, kuten muuallakin valtionhallinnossa, valmistaudutaan tulevaan Euroopan unionin neuvoston puolen vuoden puheenjohtajuuteen, joka sijoittuu heinä-joulukuulle 2019….
Brexit etenee – varaudu sen tuloon
Moni meistä muistaa juhannusaaton aamun 2016, kun kuulimme uutisista tai luimme Twitteristä Ison-Britannian kansanäänestyksen tuloksesta. Emme tahtoneet uskoa uutisten välittämää tietoa siitä, että…