Kaikki tämän blogin kirjoitukset aiheesta

Espanjalaiset pukevat meidätkin

Maailman merkittävimpien muotipääkaupunkien listalla ei yleensä näy Madridia tai edes Barcelonaa. Vaateteollisuudella on Espanjassa kuitenkin pitkät perinteet ja erityisesti massamuodissa…

Viekö brexit britit Benidormista?

1

Matkustin marraskuun lopussa Lontooseen – ”vielä kun helposti pääsee”, vitsailin. Seisottuani vajaan tunnin argentiinalaisen kumppanini kanssa siinä toisessa, muille kuin EU-kansalaisille…

Startup

Osallistuin 9.10. Spain Startup Summitin avajaisiin. Kokouspaikalla oli eteenpäin pyrkivä ja nuorekas tunnelma niin kuin pitääkin. Espanjan taloushaasteiden keskellä yrittäjyys nähdään keskeisenä…

Käänne?

Ensimmäisiä työpäiviä Madridissa säestivät myönteiset talousuutiset. Viesti on samansuuntainen täältä, Brysselistä ja kansainvälisestä valuuttarahastosta käsin.  Viimeksi mainitun mukaan kehittyneet…

Kasvua loppuvuodesta

Espanjassa saa nykyisin eteensä eri puolilta saman ennusteen: Espanjan talouden pohjakosketus on vuoden 2013 lopulla, jonka jälkeen talous kääntyy kasvuun ja työttömyys laskuun. Arvioijat…

Madalletaan muureja

Team Finland -verkosto käynnistyi virallisesti helmikuun alussa 72 maassa. Näin myös Espanjassa, missä suurlähetystö, Madridin kulttuuri-instituutti, Finpro ja Visit Finland yhdistävät voimiaan…

Ei demonisoida Espanjaa

Suomen Euroopan lähettiläät olivat koolla Helsingissä viime viikolla. Euroopan eri kolkkiin välitettiin Suomen parhaiden asiantuntijoiden taustoitusta ja näkemystä eurokriisistä ja Suomen talouden…