Team Finland -verkosto käynnistyi virallisesti helmikuun alussa 72 maassa. Näin myös Espanjassa, missä suurlähetystö, Madridin kulttuuri-instituutti, Finpro ja Visit Finland yhdistävät voimiaan…
Kaikki tämän blogin kirjoitukset aiheesta
Ei demonisoida Espanjaa
Suomen Euroopan lähettiläät olivat koolla Helsingissä viime viikolla. Euroopan eri kolkkiin välitettiin Suomen parhaiden asiantuntijoiden taustoitusta ja näkemystä eurokriisistä ja Suomen talouden…
Perustuslakia Espanjassa
Perustuslakivaliokunta tutustui viime viikolla Espanjan perustuslakituomioistuimeen sekä kongressin perustuslakivaliokuntaan ja sai samalla hyvän tietopaketin Espanjan perustuslain kiemuroista….
Pientä optimismia ilmassa
1Uusi vuosi alkoi Espanjassa positiivisemmassa ilmapiirissä kuin edellinen päättyi. Espanjan maariskin perjantainen lasku 330 pisteeseen, eli puolittuminen viime heinäkuun ennätyksestä, otettiin…
Rauhan asialla
Viikko alkoi EU:n saaman rauhanpalkinnon juhlinnalla Euroopan komission edustustossa ja päättyi joulukuusen hakuun lumisesta metsästä. Rauhaa viikon kummassakin päässä. Rauhaa sivuttiin viikollakin,…
Suomi 95 vuotta
Suomen itsenäisyyspäivää juhlittiin jälleen eri puolilla Espanjaa. Isoimmat juhlat vietettiin Fuengirolassa, Torreviejassa, Puerto de la Cruzissa ja Las Palmasissa. Madridin vastaanottomme oli tämän…
Espanjan tilannetta selostamassa
Olin alkuviikon Suomessa puhumassa eri puolilla Espanjan tilanteesta. Tuttu havainto jälleen: positiivisten Espanja -uutisten esiin tuominen yllättää kuulijat. Samoin se, että pitkässä juoksussa…
Yleislakko
Yleislakkotarra ulkoministeriön kellokortin vieressä Keskiviikon yleislakkopäivänä Madrid oli ”avoinna” kuten normaalisti. Lähetystön espanjalaiset halusivat kaikki tulla töihin. Kulmakuppila oli…
Suomen liput liehuivat Cádizissa
Suomen liput liehuivat Cádizissa Cádizissa vietettiin Suomi-viikkoa. Kaupunkia oli koristeltu näyttävästi Suomen lipuin, ja suomalaista musiikki- ja tanssikulttuuria esiteltiin useampana iltana…