Stockholm i mitt hjärta

Anni Pesola
Anni Pesola

  

Kun kerroin suorittavani työharjoittelujaksoni Tukholmassa, kuulin usein kommenttia, että siellähän kaikki ovat jo käyneet, tylsä risteilykaupunki. Tukholma on kuitenkin niin paljon muutakin kuin T-Centralen, Kuninkaanlinna ja Gamla Stan.
 

Se, mihin erityisesti itse tykästyin Pohjolan Pariisissa on se, että Tukholmassa voit yhtenä päivänä nauttia shamppanjaa Stureplanilla lattemammojen ja miljonääriäitien keskellä jatoisena ostaa tavallisen maitokahvin kotilähiön 7 Elevenistä naapurin Svenssonin kanssa. Tukholma on monipuolinen kaupunki, jossa erilaiset elämäntavat ja tyylit sulautuvat yhteen. Erilaisuus on rikkaus ja täällä on mahdotonta ylipukeutua. Kuten monessa kaupungissa, myös täällä kesä on parasta aikaa, ja olen iloinen, että sain mahdollisuuden nauttia tunnelmasta täysin mitoin.Työskentelin harjoitteluni ajan suurlähetystön konsulaatissa, jossa tärkeimpiin työtehtäviini kuului passiasioiden hoitaminen. Sain kuitenkin siinä sivussa seurata muun edustuston toimintaa ja ymmärsin, kuinka laajalla kentällä suurlähetystöt toimivat.

Harjoitteluni suola ja sokeri olivat ehdottomasti konsulaatin kaikki asiakkaat. Suurlähetystö on monelle tärkeä tukikohta, jossa pääsee purkamaan kaikki ongelmansa ja vieläpä omalla äidinkielellään. Konsulaatin päätehtävä on palvella asiakkaita erilaisissa kansalaisuuteen liittyvissä asioissa, kuten esimerkiksi passin hankinnassa. Huomasin kuitenkin nopeasti, miten monenlaisia kysymyksiä ja ongelmia asiakkaillamme saattoi olla. Lyhyen viiden kuukauden pestin aikana sain nimittäin toimia ainakin turistioppaana, vauvavalokuvaajana, puhelinluettelona ja treffipalstan ylläpitäjänä.

Asiakaskirjo on uskomattoman laaja, ja monet tapaukset jäivät mieleen sekä hyvässä että pahassa. Konsulaatissa palvelemme asiakkaita joka elämäntilanteessa oli kyseessä sitten lapsen ensimmäinen passi, Suomen kansalaisuuden takaisinsaanti tai nimenmuutos avioliiton myötä. Oli hauska huomata, miten merkittävä määrä Suomen kansalaisia Ruotsissa itse asiassa asuu ja miten heissä kaksi melko erilaista kulttuuria ja kieltä on yhdistynyt.

Lähden takaisin Helsinkiin haikein, mutta ehdottomasti iloisin mielin. Tukholma on onneksi aina lähellä – sekä Suomea että sydäntä.

Anni Pesola, korkeakouluharjoittelija